Milloin korvauksenalaisen omaisuuden arvo on yli 320,000 markkaa, suoritetaan korvausta seuraavan asteikon mukaan :
Korvaus %
Korvaus % alarajan yli
Korvauksenalaisen omaisuuden Korvauksen menevästä
omaisuuden arvo alarajan koh- vakioerä omaisuuden
mk dalla mk osasta
320,000- 640,000 100 320,000 70
640,000- 1,280,000 85 544,000 55
1,280,000- 2,560,000 70 896,000 40
2,560,000- 5,120,000 55 1,408,000 25
5,120,000-10,240,000 40 2,048,000 18
10,240,000-20,480,000 29 2,969,600 7
20,480,000-40,960,000 18 3,686,400 2
40,960,000 tai enemmän 10 4,096,000 10
Jos edellä olevan asteikon mukaan suoritettavien korvausten yhteissumma on pienempi kuin 2 §:n mukaan korvauksiin käytettävien varojen yhteinen määrä, jaetaan jäljelle jäänyt erä niiden korvaukseen oikeutettujen kesken, joille korvausta ei ole suoritettu täysimääräisenä, sellaisessa suhteessa, kuin valtioneuvosto määrää.
6 §.
Asunto-osakeyhtiön ja asunto-osuuskunnan sekä puolikunnallisen asuntoyhtymän, niin myös sellaisen kiinteistöosakeyhtiön, josta mainitaan asunto-osakeyhtiölain 25 §:ssä, osakas tai jäsen saa yhtä huoneistoa vastaavasta osuudesta korvausta, niinkuin osuus olisi hänen yksityistä omaisuuttaan.
7 §.
Suurin korvausmäärä, mikä samalle korvaukseen oikeutetulle yksityiselle henkilölle tai jakamattomalle kuolinpesälle voidaan kaikkiaan suorittaa, on 2,000,000 markkaa ja muulle korvaukseen oikeutetulle 2,000,000 markkaa kutakin sen osakasta tai jäsentä kohti, kuitenkin enintään 10,000,000 markkaa.
8 §.
Korvauksenalainen sekä jäljelle jäänyt omaisuus arvioidaan tulo- ja omaisuusverosta 5 päivänä joulukuuta 1924 annetun lain säännösten mukaan, kuitenkin niin, että
1) maatalouskiinteistön käyväksi hinnaksi määrätään hinta, mikä sillä tarkoitukseensa käytettynä katsotaan keskimäärin olleen vuosina 1934 - 1938; sekä
2) maatalousirtaimisto, lukuunottamatta varastoja, koneita ja kotieläimiä, arvioidaan kaikkiaan korkeintaan 4,000 markaksi viljelystilaa kohti, jonka viljelty ala on enintään viisi hehtaaria sekä sen lisäksi kaikkiaan korkeintaan 600 markaksi jokaista sanotun viljellyn alan yli menevää peltohehtaaria kohti.
3 luku.
Korvauksen määrääminen.
9 §.
Korvauksen määräämistä varten asettaa valtiovarainministeriö kutakin sellaista kuntaa varten, jonka alue on kokonaan tai osaksi luovutettu tai vuokrattu Sosialististen Neuvostotasavaltain Liitolle, yhden tai useampia arvioimislautakuntia. Valtiovarainministeriöllä on kuitenkin valta asettaa useampia sellaisia kuntia varten yhteinen arvioimislautakunta.
Korvauksen määräämisestä eräissä tapauksissa säädetään 13 §:n 2 momentissa.
10 §.
Milloin korvaukseen oikeutetulla on ollut korvauksenalaista omaisuutta, paitsi kotikunnassaan, myös yhden tai useamman muun kunnan alueella, toimittaa korvauksen määräämisen kaikkien kuntien osalta hänen kotikuntansa arvioimislautakunta. Jos korvauksenalainen omaisuus on ollut yhdessä tai useammassa muussa kuin korvaukseen oikeutetun kotikunnassa, määrää korvauksen sen kunnan arvioimislautakunta, jossa korvauksenalainen omaisuus pääasiallisesti on sijainnut. Nyt mainituissa tapauksissa tulee korvauksen määräävän arvioimislautakunnan hankkia muiden kuntien osalta asianomaisten arvioimislautakuntien lausunnot. Korvaukseen oikeutettu tehköön kutakin kuntaa varten eri hakemuksen.
11 §.
Arvioimislautakunnassa on puheenjohtaja ja kaksi muuta jäsentä. Valtiovarainministeriö voi kuitenkin, milloin katsoo sen tarpeelliseksi, määrätä arvioimislautakunnan jäsenluvun suuremmaksikin.
Arvioimislautakunnan puheenjohtajan ja muut jäsenet, joista yksi määrätään toimimaan valtion asiamiehenä, sekä varamiehet näille asettaa valtiovarainministeriö lääninhallitusta kuultuaan. Lautakunnan puheenjohtajan ja muiden jäsenten, lukuunottamatta yhtä, tulee olla henkilöitä, jotka itse eivät ole oikeutettuja saamaan korvausta tämän lain mukaan. Sama olkoon lakina puheenjohtajan ja jäsenten varamiehistä. Lautakunnassa on ennen korvauksen määräämistä kuultava asianomaisen kunnan viimeksi asetetun verotus- tai taksoituslautakunnan puheenjohtajaa tai jäsentä.
Arvioimislautakunnan puheenjohtaja ja jäsenet toimivat tuomarin vastuulla. Heidän esteellisyydestään on voimassa, mitä tuomarin esteellisyydestä on säädetty. Älköön kuitenkaan sitä, paitsi asianomaisen omassa asiassa, pidettäkö esteellisyytenä, että hän voi saada korvausta tämän lain mukaan.
12 §.
Arvioimislautakunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja, valtion asiamies ja yksi tai, milloin lautakunnan jäsenluku on kolmea suurempi, vähintään puolet muista jäsenistä on saapuvilla.
Erimielisyyden sattuessa tulee lautakunnan päätökseksi se mielipide, jota useimmat kannattavat taikka, jos äänet menevät tasan, johon puheenjohtaja on yhtynyt.
Arvioimislautakunnan kokouksessa on pidettävä pöytäkirjaa.
Arvioimislautakunta on oikeutettu käyttämään asiantuntijoita sekä hankkimaan muuta selvitystä.
13 §.
Arvioimislautakunnan tulee 8 §:ssä mainittujen perusteiden mukaan arvioida menetetyn ja jäljelle jääneen omaisuuden arvo sekä määrätä se korvaus, mikä kullekin hakijalle on suoritettava.
Edellä 4 §:n 1 ja 3 momentissa mainittujen kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhdyskuntien osalta määrää korvauksen kuitenkin valtioneuvosto, hankittuaan sitä ennen asianomaisen arvioimislautakunnan lausunnon menetetyn ja jäljelle jääneen omaisuuden arvosta.
14 §.
Korvauksen hakijoista on arvioimislautakunnan laadittava korvausluettelo, jonka lyhennysote on, sen jälkeen kuin arvioimis1autakunnan työ on koko kunnan tai sen määrätyn osan kohdalta päättynyt, pantava korvausta hakeneiden nähtäväksi neljäntoista päivän ajaksi soveliaaseen paikkaan sen kunnan alueella, jossa luovutetun tai vuokratun kunnan hoitokunta tai, milloin sellaista ei ole asetettu, kunnallislautakunta tahi kaupungin tai kauppalan hallitus on, ja on luettelon nähtäville panosta julkaistava kuulutus sopivassa paikassa sekä lisäksi ainakin yhdessä pääkaupungin päivittäin ilmestyvässä sanomalehdessä.
Edellä 1 momentissa mainitun korvausluettelon lyhennysotteen tulee sisältää tiedot korvauksen hakijoista, heidän menettämänsä ja heille jäljelle jääneen omaisuuden arvosta ja kullekin määrätyn korvauksen suuruudesta.
15 §.
Jos korvauksen hakija tai valtion asiamies ei tyydy arvioimislautakunnan päätökseen, voi hän siitä valittaa koko maata varten asetettavaan arvioimistarkastuslautakuntaan. Sama oikeus on saamamiehellä 25 §:n 2 momentissa mainitussa tapauksessa.
Valituskirja on kolmenkymmenen päivän kuluessa siitä päivästä lukien, jona korvausluettelon lyhennysote on pantu nähtäväksi, sitä päivää kuitenkaan lukuunottamatta, annettava asianomaisen arvioimislautakunnan puheenjohtajalle. Hakijan vastuulla voidaan valituskirja lähettää puheenjohtajalle myös maksetussa kirjeessä postitse. Puheenjohtajan tulee valituskirjaan merkitä, milloin se on hänelle annettu tai saapunut, sekä annettuaan, milloin valtion puolesta on valitettu, korvauksen hakijalle tilaisuuden selityksen antamiseen, viipymättä arvioimistarkastuslautakunnalle lähettää valituskirja lausuntoineen ja korvauksen perusteena olleet asiakirjat ynnä asianomaisen kohdalta otteet arvioimislautakunnan pöytäkirjasta ja korvausluettelosta, jollei niitä ole valitukseen liitetty.
16 §.
Arvioimistarkastuslautakunnan asettaa valtioneuvosto. Lautakunnassa on puheenjohtaja sekä vähintään yhdeksän jäsentä, joista vähintään yksi määrätään toimimaan valtion asiamiehenä, ynnä tarpeellinen määrä varamiehiä. Puheenjohtajalla ja ainakin kolmanneksella lautakunnan jäsenistä tulee alla kelpoisuus tuomarin virkaan ja kokemusta tuomarin tehtävissä.
Arvioimistarkastuslautakunta voi jakaantua jaostoihin. Jaosto, jonka puheenjohtajalla tulee olla kelpoisuus tuomarin virkaan, on päätösvaltainen, jos vähintään kolme siihen kuuluvaa jäsentä on saapuvilla ja he ovat päätöksestä yksimieliset. Jos erimielisyyttä ilmaantuu, siirretään asia koko lautakunnan päätettäväksi.
Arvioimistarkastuslautakuntaan on muuten vastaavasti sovellettava, mitä 11 §:n 3 momentissa ja 12 §:ssä arvioimislautakunnasta ja sen jäsenistä on säädetty.
17 §.
Arvioimis- ja arvioimistarkastuslautakunnat ovat oikeutetut, milloin ne katsovat siihen olevan ilmeistä syytä, vaatimaan korvauksen hakijan oikeudessa valallansa vahvistamaan, että hänen ilmoittamansa tiedot ovat oikeat.
18 §.
Arvioimistarkastuslautakunnan päätöksestä, mikäli se ei ole yksimielinen, on oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen kolmenkymmenen päivän kuluessa, asianomaisella siitä päivästä lukien. jona päätös on annettu tiedoksi, sitä päivää kuitenkaan lukuunottamatta, ja valtion asiamiehellä siitä päivästä lukien, jona päätös on tehty.
Valituskirja sekä valituksenalainen päätös ynnä, kun valittajana ei ole valtion asiamies, selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, on mainitussa ajassa annettava tai hakijan vastuulla maksetussa kirjeessä postitse lähetettävä arvioimistarkastuslautakunnan puheenjohtajalle. Puheenjohtajan tulee valituskirjaan merkitä sen anto- tai saapumispäivä, hankkia valtion puolesta tehdystä valituksesta korvauksen hakijalta selitys sekä lähettää korkeimpaan hallinto-oikeuteen valitus lausuntoineen ja asian käsittelyssä kertyneet asiakirjat ynnä otteet arvioimistarkastuslautakunnan pöytäkirjasta ja lautakunnan korvausluettelosta, ellei niitä ole valitukseen liitetty.
Valitukset on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kiireellisesti käsiteltävä.
19 §.
Sitten kuin aika valituksen tekemiseen arvioimislautakunnan päätöksestä on päättynyt, toimittaa lautakunta päätökset niille korvauksen hakijoille, joiden osalta lautakunnan päätös on saanut lainvoiman. Niille korvauksen hakijoille, jotka ovat valittaneet arvioimistarkastuslautakuntaan, toimittaa arvioimistarkastuslautakunta päätökset, niin pian kuin valitukset on ratkaistu.
Arvioimis- ja arvioimistarkastuslautakunnan puheenjohtajien tulee lähettää valtiokonttoriin korvausluettelon lyhennysote, johon on tehty merkintä valituksista.
Milloin korvausasiassa on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen, tulee sen lähettää jäljennös päätöksestään, paitsi arvioimistarkastuslautakunnalle, myös valtiokonttorille.
4 luku.
Korvauksen suorittaminen.
20 §
Lopullisesti määrätyn korvausmäärän suorittaa valtiokonttori korvaukseen oikeutetulle yhdellä kertaa, sen mukaan kuin 21 §:ssä säädetään, rahassa, jos korvaus ei nouse yli 10,000 markan, mutta muussa tapauksessa vähintään 10,000 markkaa rahassa ja jäännöksen Suomen valtion nimetylle henkilölle asetetuilla obligatioilla.
Obligatioita, joiden vuotuinen korko on 4 sadalta ja jotka valtio lunastaa viiden vuoden kuluessa niiden antopäivästä lukien, sen mukaan kuin valtiovarainministeriö tarkemmin määrää, annetaan niin paljon, että ne yhdessä edellä 1 momentissa mainittujen käteissuoritusten kanssa vastaavat 2 §:ssä mainittua omaisuudenluovutusveron maksuunpantua määrää, ja niitä käytetään valtioneuvoston vahvistamien perusteiden mukaisesti ensi sijassa täysimääräisinä suoritettavien korvausten maksamiseksi. Tämän lisäksi annetaan korvausten suorittamiseen kolmen miljaardin markan arvosta valtion nimetylle henkilölle asettamia 2 1/2 sadalta korkoa kasvavia obligatioita, joita käytetään korvaukseen oikeutettujen velkojien saamisten suorittamiseen sekä suurempien korvaussummien maksamiseen. Viimeksi mainittujen obligatioiden, joiden lunastusaika on enintään kaksikymmentäviisi vuotta niiden antopäivästä lukien, tarkempi kuoletussuunnitelma vahvistetaan sitten, kun 4 sadalta korkoa kasvavat obligatiot on lunastettu.
Valtioneuvostolla on kuitenkin oikeus määrätä, että 2 momentissa mainittujen, 4 sadalta korkoa kasvavien obligatioiden lunastusaikaa voidaan pitentää enintään kahdella vuodella.
Milloin arvioimis- tai arvioimistarkastuslautakunnan päätöksestä on valittanut ainoastaan valtion asiamies, voidaan korvaukseen oikeutetulle siitä huolimatta suorittaa korvaus, jos hän panee hyväksyttävän vakuuden suoritettavasta määrästä.
21 §.
Korvausta suoritettaessa pidätetään korvausmäärästä, huomioonottaen 29 §:n 1 momentin säännös, korvaukseen oikeutetun ilmoitettuja velkoja sekä niille ennen 12 päivää maaliskuuta 1940 kasvaneita korkoja vastaava osa, joka maksetaan valtiokonttorin toimesta velkojille. Jäljelle jäänyt osa, josta, jos se on 320,000 markkaa tahi sitä pienempi, vielä vähennetään se määrä, mikä asianomaisen olisi samansuuruisesta omaisuudesta suoritettava omaisuudenluovutusveroa, maksetaan korvaukseen oikeutetulle. Milloin korvausmäärä on 820,000 markkaa suurempi, mutta menetetyn omaisuuden korvaamatta jäänyt osa on pienempi kuin vastaavansuuruisesta omaisuudesta omaisuudenluovutusverolain mukaan suoritettava vero, on korvausmäärästä vähennettävä korvaamatta jääneen omaisuuden arvon ja mainitun veron välinen ero.
Omaisuudenluovutusveroa vastaavaa pidätystä ei kuitenkaan tehdä korvausmäärän siltä osalta, joka suoritetaan tämän lain 3 §:n 4 ja 5 kohdassa mainitusta omaisuudesta, jos tällaisesta omaisuudesta maksettava korvaus on enintään 30,000 markkaa.
Edellä 1 momentissa mainittuja velkoja vastaava pidätys toimitetaan siinäkin tapauksessa, etteivät velat olisi maksettaviksi erääntyneet.
Rahassa 20 §:n mukaan suoritettava korvaus on ensi sijassa maksettava korvaukseen oikeutetulle. Jos korvaukseen oikeutettu on kuollut, on ainoastaan hänen leskellään, rintaperillisellään ja ottolapsellaan sekä vanhemmillaan ja sisaruksillaan oikeus laissa säädetyssä järjestyksessä saada hänelle 1 momentin mukaan maksettava korvaus.
Milloin korvaukseen oikeutettuja on useampia, suoritetaan korvaus heille vasta sen jälkeen, kuin he ovat keskenään sopineet maksettavan korvauksen jaosta tai kunkin osuus siitä on muutoin vahvistettu.
Jos havaitaan, että korvaus on puutteellisen tai väärän hakemuksen tahi muun virheellisen tiedon tai asiakirjan johdosta taikka muusta kuin arvioimisperusteiden soveltamisesta johtuvasta syystä määrätty liian suureksi, on valtiokonttorin tehtävä korvausta suorittaessaan tästä johtuva oikaisu tai, milloin korvaus on korvaukseen oikeutetulle jo suoritettu, ryhdyttävä toimenpiteisiin liikaa maksetun korvausmäärän takaisin perimiseksi, jos se katsoo valtion edun sitä vaativan. Valtiokonttorin toimenpiteestä on asianomaisella oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen kolmenkymmenen päivän kuluessa siitä päivästä lukien, jolloin hän sai toimenpiteestä tiedon, sitä päivää kuitenkaan lukuunottamatta.
5 luku.
Erinäisiä säännöksiä.
22 §.
Korvaukseen oikeutetun velkoja, jonka saaminen on syntynyt ennen 12 päivää maaliskuuta 1940, niin myös se, joka korvaukseen oikeutetulle pakkolunastusteitse on luovuttanut maata, on velvollinen ottamaan saamisensa ja kiinteistön kauppahinnan suorituksena 20 §:ssä mainittuja obligatioita niiden nimellisarvosta. Sanottuja obligatioita voidaan myös käyttää pika-asutuslain mukaan pakkolunastettujen rakennusten ja rakennuspuiden sekä pakkotilauksella ostettujen tavarain ja tarvikkeiden maksamiseen. Maan luovuttaja on oikeutettu käyttämään obligatioita kiinnitettyjen velkojensa maksamiseen. Niin ikään on jokaisella oikeus käyttää 4 sadalta korkoa kasvavia obligatioita omaisuudenluovutusveron suorittamiseen. Lisäksi on sillä, jolta tämän lain mukaan on korvauksena menettämästään omaisuudesta tai suorituksena saatavastaan saanut 2 1/2 sadalta korkoa kasvavia obligatioita, oikeus käyttää niitä omaisuudenluovutusveron maksamiseen.
23 §.
Edellä 20 §:ssä mainittuja obligatioita voidaan siirtää ainoastaan nimetylle henkilölle, ja on siirtoon, jotta se olisi pätevä, saatava valtiokonttorin hyväksyminen, paitsi milloin obligatioita käytetään omaisuudenluovutusveron tai kiinteistön kauppahinnan suorittamiseen. Sanotun kauppahinnan saajan tulee kuitenkin viipymättä ilmoittaa obligatioiden vastaanottamisesta valtiokonttorille.
24 §.
Kertakaikkisella omaisuudenluovutusverolla saaduilla varoilla, jotka siirretään valtiokonttorin käytettäväksi, on lunastettava 20 §:ssä mainittuja, 4 sadalta korkoa kasvavia obligatioita niiden nimellisarvosta.
25 §.
Korvaukseen oikeutetun on, sen mukaan kuin siitä erikseen määrätään, kolmen kuukauden kuluessa tämän lain voimaantulosta haettava korvausta valtiovarainministeriöltä. Saman ajan kuluessa on myös korvaukseen oikeutetun velkojan tehtävä saamisestaan kirjallinen ilmoitus valtiovarainministeriölle.
Jollei korvaukseen oikeutettu hae korvausta, tuottaa edellä mainittu saamamiehen kirjallinen ilmoitus hänelle saman oikeuden, kuin hänellä olisi, jos korvaukseen oikeutettu olisi korvausta hakenut.
26 §.
Milloin korvaukseen oikeutettu tai korvaukseen oikeutetun saamamies sen johdosta, että hän on ollut sotapalveluksessa taikka määrättynä maanpuolustusta tarkoittaviin tehtäviin tai työvelvollisuuslain nojalla työhön, tahi muun laillisen syyn takia on todistettavasti estynyt määräajassa hakemasta korvausta tai tekemästä ilmoitusta saamisestaan, on arvioimislautakunnalla valta päättää, että hakemus tai ilmoitus on otettava huomioon, vaikka se on tehty vasta määräajan päätyttyä. Vastaava oikeus on myös arvioimistarkastuslautakunnalla, jos korvaukseen oikeutettu mainitusta syystä, todistettavasti on estynyt määräajassa hakemasta muutosta häntä koskevaan arvioimislautakunnan päätökseen, sekä korkeimmalla hallinto-oikeudella, milloin valitus koskee arvioimistarkastuslautakunnan antamaa päätöstä.
27 §.
Korvauksen hakijalla on oikeus saada ote arvioimis- ja arvioimistarkastuslautakunnan pöytäkirjasta sekä korvausluettelosta, mikäli ne koskevat hänen oman hakemustaan.
Valtion asiamiehen tulee myös pyynnöstään saada ote arvioimis- ja arvioimistarkastuslautakunnan pöytäkirjasta, korvausluettelosta ja muista asiakirjoista.
Otteista, toimituskirjoista ja muista asiakirjoista, joita tämän lain nojalla annetaan, älköön otettako lunastusta eikä leimaveroa.
Viranomaiset, virastot ja laitokset ovat velvolliset hallussaan olevista asiakirjoista ilman lunastusta ja leimamaksuja antamaan jäljennöksiä tai otteita, joita korvaukseen oikeutetut tarvitsevat voidakseen osoittaa oikeutensa tämän lain mukaan haettavaan korvaukseen.
28 §.
Arvioimis- ja arvioimistarkastuslautakuntien puheenjohtajien sekä muiden jäsenten ja 11 §:ssä sekä 12 §:n 4 momentissa mainittujen asiantuntijain palkkioista ja lautakuntien tarvitsemista määrärahoista päättää valtiovarainministeriö.
29 §.
Jos jollakulla on saamista korvaukseen oikeutetulta eikä korvausta 1 §:n 1 momentissa mainitusta omaisuudesta suoriteta tälle täysimääräisenä, on saamista vähennettävä määrällä, joka on yhtä suuri osa koko saamisesta, kuin korvaamatta jäävän vahingon arvo on koko vahingon ja korvaukseen oikeutetulle ehkä jääneen netto-omaisuuden yhteenlasketusta arvosta. Näin vähennetyn määrän katsotaan tulleen suoritetuksi 12 päivänä maaliskuuta 1940, paitsi milloin saaminen on kohdistunut Suomen nykyisellä alueella olevaan omaisuuteen.
Edellä 1 momentissa mainittua suoritusta ei kuitenkaan katsota tapahtuneen, silloin kun kysymys on obligatiolainasta.
Jos saaminen on riitainen tai korvaukseen oikeutettu ja hänen saamamiehensä eivät ole keskenään päässeet sovintoon siitä, kohdistuuko, ja missä määrin, saaminen Suomen nykyisellä alueella olevaan omaisuuteen, lykkäytyy korvauksen maksaminen tältä osalta, kunnes asia asianomaisten toimesta on ratkaistu tuomioistuimen lainvoimaisella päätöksellä.
Laillisena tuomioistuimena 3 momentissa mainitussa asiassa on Helsingin raastuvanoikeus. Milloin asia ei kuulu tuomioistuimen ratkaistaviin, käsittelee sen asianomainen muu viranomainen.
30 §.
Jos korvauksenalaisen omaisuuden arvo tai tämän lain mukaan määrätty korvaus nousee yli täysien satain markkain, korotetaan ylimenevä osa seuraavaan lähimpään satalukuun.
31 §.
Niihin vahinkoihin ja menetyksiin nähden, jotka ovat aiheutuneet Suomen Tasavallan ja Neuvostotasavaltain Liiton välillä marraskuun 30 päivän 1939 ja maaliskuun 12 päivän 1940 välisenä aikana vallinneesta sodasta viimeksi mainitulle valtiolle luovutetuilla tai vuokratuilla alueilla, ei ole sovellettava 14 päivänä joulukuuta 1939 annettua sotavahinkolakia, 12 päivänä maaliskuuta 1940 annettua irtaimiston sotavahinkolakia, 26 päivänä syyskuuta 1930 sotatilasta annetun lain 23 §:n 1 ja 2 momenttia sekä 24 §:ää ja 27 §:n 1 momenttia, sellaisena kuin mainittu 23 § on muutettuna 29 päivänä syyskuuta 1939 annetussa laissa, eikä 26 päivänä syyskuuta 1930 annettua lakia sen korvauksen perusteista, mikä sotatilasta 26 päivänä syyskuuta 1930 annetun lain mukaan on eräissä tapauksissa valtionvaroista suoritettava, ei myöskään muita tämän lain kanssa ristiriidassa olevia säännöksiä.
32 §
Tarkemmat määräykset tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella.
Helsingissä 9 päivänä elokuuta 1940.
Tasavallan Presidentti
KYÖSTI KALLIO.
Ministeri J. Erl. Pilppula.
