På svenska.

Ulkomininisteri Günther piti 13.3.1940 molemmissa kamareissa seuraavan puheen:

Herra puhemies! Koko Pohjolalle mitä merkityksellisin uutinen rauhasta Suomen ja Venäjän välillä on saavuttanut meidät tänään. Me Pohjolan kansat, jotka vihaamme ja inhoamme sotaa, tunnemme tänään paremmin kuin koskaan ennen rauhan syvän, pyhän merkityksen. Sanoma rauhasta tulee tosin tällä kertaa myös surusanomana siksi, että rauha on maksanut niin paljon verta ja ennen kaikkea koska veljeskansamme on täytynyt ostaa se niin raskailla uhreilla. Mutta jos koskaan jokin kansa on taistellut sille pakotetun sodan läpi rauhaan kunniansa ja puhtaan omantunnon säilyttäen, niin Suomen kansa on niin tehnyt tässä sodassa.

Rauhanneuvottelujen tulokset eivät ole vielä täysin tunnettuja. Siksi täytyy odottaa sanoakseen enemmän sellaista, jolla on täällä merkitystä. Mutta osan voi sanoa nyt, ja sellaiseen mitä voi ja pitää sanoa kuuluu muutama selittävä sana Ruotsin hallituksen toimista sen rauhan valmisteluissa, joka nyt on solmittu. Siihen on sikäli vielä enemmän syytä, kun tietyilla tahoilla ulkomailla on annettu harhaanjohtava ja usein täysin paikkansapitämätön kuva panoksestamme siihen.

Jo heti sodan alettua Suomen hallitus ilmoitti, että se on valmis aloittamaan uudelleen keskeytyneet neuvottelut rauhan aikaansaamiseksi. Itsestään selvää oli, että me omalta osaltamme pyrimme tukemaan sitä sen toivomuksissa löytää neuvottelupohja. Tämä näytti aluksi toivottomalta, mutta tammikuun loppupuolella osoitti myös venäläinen puoli halua saavuttaa ratkaisu. Eräs kontakti saatiin aikaan ja lopuksi tultiin niin pitkälle, että suomalainen valtuuskunta matkusti Moskovaan - tuloksella, joka nyt on edessämme.

Oikeastaan ei tarvitsisi sanoa, että Ruotsin hallitus on välitystoiminnassaan pidättäytynyt tarkoin kaikesta, joka voisi vahingoittaa Suomea. Se on päinvastoin tutkinut kaikkia mahdollisuuksia edistääkseen Suomen intressejä. Joltakin taholta on epäystävällisenä toimena Suomea kohtaan pidetty sitäkin, että Suomen hallitukselle on välitetty sellaisia venäläisiä ehdotuksia, joita Suomen puolelta ei mielellään voida hyväksyä. Kaikissa oloissa on Suomen hallitukselle ollut arvokasta kuitenkin tietää, mikä tavoitteet vihollinen on asettanut itselleen. Sellaisesta tiedottamisella ei tietenkään ole mitään tekemistä painostuksen kassa eikä Suomen hallitus olekaan asiaa niin ymmärtänyt. Ylipäänsä voi varmasti sanoa, että puoleltamme ei ole tapahtunut mitään painostusta. Mutta on ollut välttämätöntä pitää suomalaiset tietoisina sen ruotsalaisen avun rajoista, jotka onnettomat suurvaltapoliittiset konstellaatiot ovat aikaansaaneet. Tämän rajoituksen on täytynyt olla pettymys Suomen kansalle ja on vaikuttanut sen hallituksen politiikkaan. Mutta sitä ei ole käytetty painostuskeinona, jotta Suomelle saataisiin aikaan epäsuotuisa rauha, eikä myöskään millään toisella tavalla ole yritetty vaikuttaa Suomen päätökseen sodasta tai rauhasta. Sitä materiaalista tai muuta apua, jota Ruotsin hallituksen toimesta on annettu Suomelle, on annettu niin suuressa laajuudessa kuin mahdollista. Eikä sen yhteydessä ole koskaan asetettu mitään ehtoja tai esitetty vaatimuksia saada vaikuttaa Suomen päätökseen sodan jatkamisesta tai yhden tai toisen rauhanehdon hyväksymisestä.

Siitä ajankohdasta lähtien, jolloin kummatkin osapuolet tapasivat neuvottelupöydän ääressä, on Ruotsin rooli välikätenä lakannut. Voidaan todeta, että ne rauhanehdot, jotka meidän toimestamme välitettiin Moskovasta Helsinkiin, eivät ole ne samat, jotka sisältyvät rauhansopimukseen. Kuten mm. aivan äskettäin esille tullut alueluovutus Sallan ja Kuusamon kohdalla sekä sopimus rakentaa rautatie Kantalahdesta Kemijärvelle. Näillä määräyksillä on oma mielenkiintonsa myös meille.

On myös mainittava, että Ruotsin välitys rauhantunnustelussa ja ehdotuksissa on tapahtunut ilman yhdenkään ulkopuolisen vallan vaikutusta. On vihjailtu, että Saksa olisi käyttänyt tiettyä painostusta Ruotsin hallitusta kohtaan tässä yhteydessä. Tosiasia on, että ainuttakaan sanaa asiasta ei ole vaihdettu Ruotsin ja Saksan hallitusten välillä eikä myöskään mikään muu hallitus ole vähimmässäkään määrin edes yrittänyt vaikuttaa Ruotsin välitystoimintaan.

Se, mitä Ruotsin taholta on tehty rauhanomaisen ratkaisun aikaansaamisen edistämiseksi tällä tavalla, on kuitenkin toisarvoista. Ruotsin tärkein panos on, kuten tiedämme, toisaalla. Ruotsin kansa voi tänään sanoa itselleen, ilman kehua ja ylvästelyä, että se on tehnyt todellisen voimanponnistuksen antaakseen Suomelle niin paljon apua kuin se on kyennyt. Rahallisesti se tarkoittaa, että käytettäväksi on asetettu noin 400 000 000 kruunua lainojen ja lahjojen muodossa. Harvinaisen epäsuotuisa maailmanpoliittinen tilanne teki mahdottomaksi ulottaa tämä apu suoraksi sotilaalliseksi väliintuloksi omalta puoleltamme tai myötävaikuttaa sellaiseen länsivaltojen puolelta. Suru sydämessä, kuten kuninkaamme sanomassaan vähän aikaa sitten sanoi, meidän täytyi tehdä itsellemme selväksi, että sotilaallista interventiota emme voi tehdä. Suru sydämessä meidän on täytynyt huomata, että interventiopolitiikka, johon olisimme myötävaikuttaneet, olisi heittänyt meidät ja luultavasti koko Pohjolan suursotaan, jossa olisimme saaneet vain toimia pelinappuloina suurvaltojen pelissä, valmiina uhrattavaksi suurempien ja tärkeimpien intressien kuin omien elintärkeiden kysymyksiemme vuoksi. Ruotsin hallitukselta ei voi vaatia, että se avoimin silmin myötävaikuttaa siihen, että Euroopan suurvaltojen välinen sota ja ehkä sen painopiste siirtyy meidän maaperällemme. Mikä Ruotsin ja Suomen kohtaloksi olisi silloin tullut?

Tästä asiasta tulisi kyllä vallita yksimielisyys maassamme. Sitä vastoin Suomessa on ollut vaikea nähdä tätä kohtalokasta yhteyttä näiden kahden sodan välillä. Ruotsin ja Norjan kieltäytyminen asettaa Pohjola alttiiksi katastrofaalisille riskeille on ymmärretty väärin, ikään kuin kysymys olisi millä hinnalla tahansa kiinnipitäminen kerran päätetystä puolueettomuuspolitiikasta. Ei ole haluttu ymmärtää, että puolueettomuus on tässä tapauksessa ollut ylivoimaisten olosuhteiden vaatimaa. Vaikka näitä olosuhteita on selostettu useassa yhteydessä Suomen hallitukselle, oli lopulta selvää, että vain julkinen lausuma tässä asiassa voi hälventää Suomen kansan vaarallisen väärinkäsityksen siitä, että apua voisi tulla pohjoismaista tai länsivalloilta niin pian kuin kun Ruotsille ja Norjalle tuli selväksi, kuinka uhkaava tilanne oli koko Pohjolalle. Siksi sellaiset lausumat julkistettiin. Se, että se toi esiin pettymyksen Suomen kansassa, oli itsestään selvää, mutta todellisuudessa olisi ollut paljon vaarallisempaa, jos Suomi olisi jatkanut väärin oletuksin ja nopean avun toivossa, kun sellainen ei itse asiassa ollut mahdollisuuksien rajoissa.

Vapaaehtoisavun kysymyksessä ovat mielipiteet olleet jakaantuneita maassamme. Mahdollisuuksia ja Ruotsin todellista myötävaikutusta vapaaehtoistiehen arvioidaan eri tavoin. Me kaikki ymmärrämme sen nuorten miesten vilpittömyyden, kun he tunsivat velvollisuudekseen asettaa oma henkensä alttiiksi Suomen vapaustaistelussa - ja emme vain ymmärrä heitä, van osoitamme heille syvää kunnioitusta ja lämpimimmän myötätuntomme. Heidän tekonsa ei todellakaan ole ollut turha. Osoittamalla, että myös Ruotsin nuorisossa vallitsee innostus, rohkeus ja uhrimieli, he ovat suorittaneet teon, jolla on pysyvä arvo tulevaisuudessakin.

Toisaalta tulee myös voida ymmärtää niitä, jotka eivät voi olla huomaamatta sitä kauhistuttavaa mahdollisuutta, että vapaaehtoiset, kuinka monta heitä ilmoittautuikaan, tulevat jäämään vain veriuhreiksi meidän nuorisomme parhaimmiston joukossa voimatta sitä kautta saada aikaan mitään merkittävää vaikutusta sodan kulkuun. Myös tälle omaa tuntoa korostavalle mielipiteelle niin vakavassa kysymyksessä tulee osoittaa kunnioitusta. Ei kait kukaan ole voinut uskoa, että vapaaehtoisjoukko jollakin taikatempulla muuttuisi suurvaltamittakaavan armeijaksi kaikkine sille kuuluvine varusteineen ja jatkuvine huoltoineen.

Mutta enää ei pidä kiistellä vapaaehtoiskysymyksestä eikä muustakaan, joka on yhteydessä Suomen apuumme. Nyt on aika uuteen päättäväisyyteen ja voimannäyttöön tällä alueella. Suomen jälleenrakentaminen ja menetykset niin sodan aikana kuin rauhan kautta ovat edessä nyt ja on selvää, että myös siinä meidän tulee olla mukana. Tähän tehtävään meidän tulee suunnata kaikki voimamme, jotka olivat tähän asti varattu veljeskansamme auttamiseksi sodan aikana. Se tulee vaatimaan meiltä suuria uhrauksia myös jatkossa, mutta en epäile, ettei Ruotsin kansa olisi halukas niihin mukautumaan. Olemme oppineet tavalla, jota emme unohda, kuinka kiinteästi Pohjolan kansojen kohtalo on sidoksissa toisiinsa. Ja tästä myös seuraa, että näiden kansojen tulee olla valmiita vielä määrätietoisemmin kuin ennen suuntaamaan politiikkansa yhteisiin elintärkeisiin intresseihin ja niiden uusien nyt saavutettujen kokemusten kautta ottamaan ennakkoluulottomaan harkintaan kysymykset pohjoismaisen yhteistyön vahvistamisesta.

Suomi solmii nyt rauhan, joka maksaa raskaan uhrin. Mutta se tulee sodasta itsenäisyytensä täysin säilyttäneenä ja on osoittanut sellaista lujuutta ja vastustuskykyä, jolla tulee olemaan suuri poliittinen painoarvo tulevaisuudessa. Suomen taistelu vapaudestaan tulee historiassa loistamaan kirkkaana. Näinä hetkinä ei yhtäkään kansaa ole niin kunnioitettu ja ihailtu kuin suomalaisia. Kunnialla liitää sen nimi yli maapallon. Me, sen lähimmät naapurit, olemme ensimmäisiä ottamaan osaa tähän kunnianosoitukseen ja teemme sen vilpittömimmin.

Omalta osaltamme tämä rauha merkitsee helpotusta äärimmäisen uhkaavasta tilanteesta. Mutta se ei millään tavalla tarkoita, että vaara on ohi. Suomen muuttuneiden rajojen vuoksi tilanteemme on tullut huonommaksi, yleisesti ottaen, kuin se oli ennen Venäjän-Suomen konfliktia. Jatkunut suurvaltasota tuo meille tullessaan suuria riskejä, jotka eivät ole mitenkään kadonneet. Pakottavan välttämätöntä on, että teemme kaikkemme vahvistaaksemme kykyämme kohdata mitä sitten tuleekaan. Suomi on siinä meille esikuva. Voimme koota saman yksimielisyyden ja lannistumattoman vastuksen kaikkia hyökkääjiä kohtaan kuin Suomen kansa. Sen me voimme tehdä, jos haluamme ja voimme siten mennä kohti tulevaisuutta luottavaisin mielin.


Lähde: Svensk utrikespolitik under andra världskriget. Internationell politik 24, skrifter utgivna av Utrikespolitiska institutet, Kooperativa förbundets bokförlag, Stockholm, 1946. Käännös: Pauli Kruhse.

Takaisin sisällysluetteloon.