Eduskunnan puhemies Hakkilan puhe radiossa 21.7.41.

Hyvät kuulijat!

Suomen nykyinen taistelu Venäjää vastaan liittyyn suoranaisena jatkona edelliseen puolustussotaan. Nyt niinkuin viime kerrallakin aloitti vihollinen sotaa julistamatta hyökkäyksensä raaoin lentopommituksin turvattomia siviili-ihmisiä vastaan. Viime sodassamme
saimme me iloita siitä, että koko sivistynyt maailma ilmaisi niin lämpimästi myötätuntonsa maatamme kohtaan puolustaessamme vapauttamme, synnyinmaatamme ja kunniaamme idän ylivoimaisia laumoja vastaan. Venäjän valtaherrat hävittivät järjettömällä imperialistisella hyökkäyksellään viimeisetkin ymmärtämyksen rippeet opeiltaan, jotka paljastuivat räikeiksi vallan- ja voitonhimon naamioiksi. Moskovan rauhan jälkeinen aika muodostui Suomelle todelliseksi kiirastuleksi, johon sisältyi häikäilemätöntä vääryyttä ja venäläistä petollisuutta loputtomana sarjana. Ne maailmankansat, jotka leimuavin vastalausein kannattivat meitä viime kerralla ja ihailivat sankarillista isänmaan rakkauttamme, saavat nyt uudelleen nähdä suomalaisten yhtenä, yksimielisenä rintamana jatkavan maansa vapaustaistelua. Meidän asiamme on nyt yhtä oikea, taistelumme on sama ja sama on vihollisemme. Pohjolan valoisan kesän helteessä taistelee Suomen sankariarmeija nyt yhtä vääjäämättömästi synnyinmaansa puolesta kuin viime kerrallakin pimeän talven paukkuvissa pakkasissa. Me luotamme siihen, että maailma yhtä ehyesti ymmärtää taistelumme ylevyyden ja ymmärtää sen nytkin merkitsevän vapautemme puolustamista. sortajia ja vääryydentekijöitä vastaan. Ainoa ero on se, että taisteluumme ei nyt sisälly samaa epätoivoa ja epätasaisuutta kuin viime kerralla. Me emme nyt ole yksin. Europan järjestelykykyisin ja taistelukuntoisin kansa, Saksan kansa, murskaa nyt teräsarmeijallaan meidän aina yhtä kavalan ja petollisen perivihollisemme. Sen vuoksi synkkä talvinen sotamme
jatkuu nyt kesäisenä, valoisana ja voitonvarmana. Me tiedämme, että nyt herra Molotovin yli puoli vuotta sitten Berlinissä esittämän toivomuksen mukaisesti keskeneräiset tilit päätetään. Oikea asia viedään voittoon. Vääryyden ja väkivallan aikaa seuraa paljon kestänneelle kansallemme oikeuden ja rauhan aika.Europan kansoista me suomalaiset kovan kokemuksen koulun läpi kayneinä parhaiten tiedämme, mitä merkitsee Venäjän naapurina eläminen. Sen eriväriset hallintojärjestelmät ovat maallemme olleet kaikki yhtä
tuhoisia. Me olemme nähneet tsaarinaikaisen mustan venäläisen sortojärjestelmän kaikessa inhottavuudessaan. Lyhyen ajan kestänyt valkoinen venäläinen järjestelmä ja senjälkeiset valkoiset emigranttilahkot suhtautuivat osittain epämääräisesti, osittain vihamielisesti Suomen itsenäisyyteen ja sen täydelliseen tunnustamiseen. Kremlin punaiset valtiaat, jotka ovat rypeneet miljoonien kansalaistensa verivirroissa, surmanneet Leninin ystävät ja aatetoverit, ovat raa'alla terrorillaan ja aasialaisella petollisuudellaan hävittäneet
niin monesta maasta kaiken todellisen työväenliikkeen. Hyökkäämällä aiheettomasti Suomen kimppuun he paljastivat täydellisen aatteettomuutensa, imperialistiset pyyteensä ja ahneutensa. Se oli lopun alkua. Satiirisesti lausui Lenin aikoinaan, että bolshevismilla ei
ole näköpiirissä haudankaivajaa. Herrat Stalin ja Molotov kätyreineen ovat kuitenkin suorittaneet bolshevismin haudankaivamisen tunnustusta ansaitsevalla perinpohjaisuudella. Jesuiittain veljeskunnan kavalat opit, Machiavellin kyynillisyys ja maailmanhistorian
kaikki tähänastinen pahuus kutistuu mittasuhteiltaan kääpiömäiseksi ja tuntuu lastenkamarin vienoon satumaailmaan kuuluvalta sen rinnalla, mitä Iivana julman perillisinä vuosisadallamme elävät Moskovan nykyiset hirmuvaltiaat ovat kyenneet suorittamaan.
Nykyisessä tilanteessa ei meillä ole ollut valinnan varaa. Me olemme nähneet idästä meitä uhkaavan täydellisen tuhon ja jäykkinä suomalaisina me emme kykene vaihtamaan vapauttamme bolshevistiseen orjuuteen ja kurjuuteen. Me olemme odottaneet historian
uusien tapahtumien muuttumista meille suopeiksi ja kun onneksemme sellainen meille suotuisa muutos on tapahtunut, niin olemme siihen todellisella realipoliittisella aktiivisuudella tarttuneet kiinni. Tämä on meidän suuri mahdollisuutemme ja sitä on käytettävä hyväksemme pelastuaksemme ja luodaksemme kansallemme onnellisen tulevaisuuden. Mielessämme herää kysymys, mihin pyrimme ja mikä on tulevaisuutemme kannalta tyynesti harkiten viisasta ja oikein. Tilanteen uutuus ja outous on omiaan aiheuttamaan jonkinlaista epätietoisuutta ja hetkellistä epävarmuutta. Olimmehan juuri äsken sellaisissa oloissa, että koko kansallinen elämämme oli vaaranalainen ja ainainen epävarmuus kidutti meitä painajaisen tavoin. Julkaistiedot, jotka ovat koottuina juuri ilmestyneeseen
Sinivalkoiseen kirjaamme, osoittavat hämmästyttävästi, mutta selvästi, minkälaisissa oloissa Moskovan rauhan jälkeen maamme asioita oli alituisen paineen alaisena hoidettava. Hiljainen aseeton rauhanaikainen puolustustaistelumme jatkui kuukaudesta
kuukauteen ja viikosta viikkoon. Välistä olivat päivät ja tunnitkm kysymyksessä. Näiden kuluneiden vuosien aikana on kypsynyt varma vakaumus siitä, että näin eivät asiat voi eivätkä saa jatkua. Meidän on päästävä varmalle kestävälle pohjalle ja saatava itsenäisyytemme ja työrauhamme turvatuksi.



Vuosisatojen historiamme samoinkuin viimeinen eletty puolivuosisata osoittaa, että olivat meidän rajamme millaiset tahansa ja pyrimme me miten hyvänsä säilyttämään rauhaa, niin aina uhkasi maatamme ja olemassaoloamme idästä vaara. Jo yksistään tämä
tosiasia pakottaa meidät hankkimaan maallemme sellaiset rajat, että niiden takana voimme elää niin turvallisina kuin suinkin on mahdollista. Me emme voi lyhyin väliajoin jatkuvasti uhrata nuorisoamme idän Minotauros-hirviölle, kun kerran voimme lisätä turvallisuuttamme helpommin puolustettavien rajojen kautta. Sen lisäksi pirstoaa sekä Moskovan rauhan raja että entinen rajamme pahoin suomalaista heimoaluetta, sitä aluetta, joka on todellista perisuomalaista kulttuurialuetta, vanhaa suomalaista elintilaa. Meidän
taholtamme yritettiin Tarton rauhansopimuksen määräyksillä saada takeita rajantakaisille heimolaisillemme, mutta niitäkään lupauksia ei pidetty eikä kansainliitoltakaan saatu heille apua. Edellämainittujen näkökohtien lisäksi tulee itsestään painavana ja väistämät-
tömänä esille korvauskysymys. Vuoden 1939 marraskuun hyökkäyksellä Venäjä pommituksillaan sodan ja hävityksillään tuhosi suuria arvoja sekä Moskovan rauhan jälkeen niin ikään vääryydellä kiristi meiltä suuriin summiin nousevia määriä rautatienkalustoa, tehdaskoneistoa ym, Lisäksi tulevat Karjalan pakolaisten aiheuttamat suuret menot, samoin kaatuneiden omaisten ja invaliidien kärsimät menetykset. Tähän tulevat lisäksi luonnollisesti vielä kaikki ne vahingot, jotka venäläiset maallemme aiheuttavat tuhotöillään
nyt käytävässä sodassa. Meidän on otettava huomioon, etta kaiken, minka olemme syyttämme menettäneet, Suomen kansa on kovalla uutteralla työllä rakentanut ja kerännyt. Meillä ei ole oikeutta rasittaa maamme vähävaraista kansaa väkivallalla ja vääryydellä aiheutetun suunnattoman vahingon vuoksi. On väärin, että kansamme ja etenkin sen työväestön täytyisi vuosikymmeniksi alentaa elintasoaan vihollisen vääryydellä aiheuttamien vahinkojen vuoksi. Kun on varmaa, ettei Moskovan nykyinen häviämään tuomittu hallitus kykene korvaamaan Suomelle aiheuttamiaan vaurioita, niin korvaus on saatava täydellisenä luonnossa. Tämä ratkaisu on kaikilta näkökohdilta arvostellen ainoa oikea. Ainoastaan se ratkaisu sovittaa kärsimämme vääryyden, korvaa meille aiheutetut suuret vahingot ja turvaa maamme tulevaisuuden. Meidän rauhaa rakastava kansamme ei ole nyt enempää kuin ennenkään muuttunut sotakiihkoiseksi. Venäjän vallanpitäjät saavat syyttää yksinomaan itseään siitä, että ovat herättäneet vanhan soturikansamme taistelemaan sankarillisesti elämänsä puolesta. Emme me suomalaiset ryhdy haaveilemaan Suur-Suomesta, vaan tyynesti ja täysin realipoliittisesti muodostamme omasta luonnostaan meille kuuluvasta, heimomme raivaamasta elintilastamme tosin entistä suuremman, mutta ainoastaan suomalaisille kuuluvan maan. Me olemme samalla varmoja, että tämä uusi alue ja sen suomalainen kansa vapautuu tuhatvuotisesta sorrosta, alkukantaisesta metsäkommunismista ja käy yhdessä muun Suomen kanssa kohti onnellista tulevaisuutta. Me olemme samalla myös vakuuttuneita siitä, että voimistunut ja terve Suomi merkitsee myöskin skandinaavisessa yhteistyössä entistä paljon enemmän ja on omiaan lisäämään Pohjolan valtioiden turvallisuutta. Mutta ennen kaikkea me nyt elävät suomalaiset voimme näiden vaikeiden aikojen jälkeen säilyttää itsellemme ja lapsillemme uskon väkivallan ja vääryyden kukistamiseen ja oikeuden lopulliseen voittoon. Esivanhempiemme perintöä on kunnialla puolustettu ja se siirtyy nyt elävän polven ansiosta tuleville sukupolville.


Lähde: Karjalan heimo 1941, no 2-3