In English По-русски

Pääministeri A. K. Cajanderin puhe Helsingin Messuhallissa 23. 11. 1939 järjestetyssä yksityisyrittäjäin maanpuolustusjuhlassa

Suomen kansa on joutunut odottamattoman tilanteen eteen. Tapahtumat seurasivat nopeasti toisiaan, ja koko tapahtumain sarja on suurimmalle osalle Suomen kansaa tuIlut yllätyksenä.

Ei liene väärin nähdä siinä, mikä maailmassa nyt on tapahtumassa, etupäässä suurvaltain maailmanhistoriallisesti itsessään hyvinkin ymmärrettävissä olevaa ekspansiopyrkimystä, oltiinpa tuon pyrkimyksen oikeutuksesta mitä mieltä tahansa.

Tsaarin valtakunnalla oli loppuaikoinaan voimakas pyrkimys länteen, aina Atlantin valtameren rannoille asti. Suomen itsenäinen asema oli tämän pyrkimyksen tiellä, ja siitä syystä Suomen sisäisestä itsenäisyydestä, sen autonoomisesta asemasta oli tehtävä loppu. Siitä aiheutuivat Suomen routavuodet. Tämä politiikka erosi oleellisesti siitä Suomea kohtaan suopeamielisestä politiikasta, jota aikaisemmat keisarit, varsinkin Aleksanteri I ja II, olivat noudattaneet ja jolla he olivat saavuttaneet Suomen kansan jakamattoman suosion, sekä katkeroitti äärimmilleen Suomen ja Venäjän välisiä suhteita.

Historian kulku harvoin on suoraviivainen. Maailmansota murskasi tsaarivallan pyrkimykset. Tsaarin valtakunnan raunioille syntyi Sosialististen Neuvostotasavaltain liitto. Se tunnusti kansojen itsemääräämisoikeuden, ja kerran toisensa jälkeen se on vakuuttanut haluavansa ylläpitää rauhan suhteita naapureihinsa. Se tunnusti Suomenkin riippumattomuuden.

Suomi siten saavutti täydellisen itsenäisyyden maailmansodan lopulla, mutta tosiasiassa uusi tilanne vakaantui vasta verisen kamppailun jälkeen. Siinä Saksa antoi Suomelle tehokasta tukea, mitä ei Suomessa unohdeta. Yhtä vähän unohdetaan se tuki, jonka sitten länsivallat ja Amerikka antoivat Suomen riippumattoman aseman varmistamisen hyväksi. Seurasi kaksikymmentä rauhan ja rakentavan työn onnellista vuotta, joita varjot vain harvoin ovat hämärtäneet.

Toista kuukautta sitten teki Neuvostoliitto Suomen hallitukselle erinäisiä ehdotuksia, ilmoittaen niiden tarkoittavan Pietarin eli Leningradin turvallisuuden tehostamista sekä Suomen ja Neuvostoliiton välisten ystävällisten suhteiden lujittamista.

Nämä ehdotukset eivät olleet vallan odottamattomia. Tämänsuuntaisia ajatuksia Leningradin turvallisuuden tehostamisen välttämättömyydestä oli yksityisluontoisissa keskusteluissa eräille Suomen hallituksen jäsenille esitetty jo kauan sitten.

Kesällä käytiin, kuten kaikki hyvin muistamme, neuvotteluja Länsivaltojen ja Neuvostoliiton välisen sopimuksen solmiamisesta. Niissä oli esillä myöskin kysymys Leningradin turvallisuudesta, ns. välillisestä hyökkäyksestä yms. asioista sellaisessa muodossa, joka olisi voinut vakavasti uhata Suomen samaten kuin myöskin Itämeren valtioiden riippumattomuutta. Englannin hallitus ei kuitenkaan näitä pyrkimyksiä kannattanut, mitä on syytä kiitollisuudella muistaa. Neuvottelut eivät johtaneet tulokseen ja samalla myöskin Suomea koskeva kysymys raukesi.

Euroopan ja koko maailmankin tapahtumat saivat uuden ratkaisevan käänteen, kun Saksa ja Neuvostoliitto keskenään tekivät hyökkäämättömyyssopimuksen, joka eräissä suhteissa vieläpä ylittikin tavallisten hyökkäämättömyyssopimusten puitteet.

Sopimus tuli kuin salama taivaalta. Suomelle se tosin ei sentään tullut täydellisenä yllätyksenä. Mm. oli jo v. 1937 arvovaltaiselta ulkomaalaiselta taholta huomautettu siitä mahdollisuudesta, että Neuvostoliiton ja Saksan välillä, ehkäpä jo lähitulevaisuudessakin, voisi syntyä liittosopimus. Se ajankohta, jolloin hyökkäämättömyyssopimus tehtiin, tuli kai kuitenkin melkein kaikille yllätyksenä.

Suomen eräissä piireissä tähän uuteen sopimukseen suhtauduttiin melkoisin toivein, koska katsottiin, että sen vastakohtaisuuden laukeaminen, joka oli vallinnut Neuvostoliiton ja Saksan välillä, voisi vaikuttaa rauhoittavasti Itämerta ja sen ympärysmaita koskeviin oloihin. Tämä käsityskanta kuitenkin haihtui pian. Sisäpoliittisesti on tällä sopimuksella Suomessa ollut huomattava vaikutus valtiollisiin ajatussuuntiin. Se vei pohjan luulolta, että Neuvostoliitto ja Saksa olisivat ideologisesti sovittamattomia vastakohtia, ja samalla sellaiseen ajatustapaan nojautuvat poliittiset arvioinnit murskautuivat. Mainittu sopimus siten omalla tavallaan vahvisti maaperää sisäiselle yhteisymmärrykselle Suomessa.

Saksan ja Neuvostoliiton keskeistä hyökkäämättömyyssopimusta seurasi välittömästi Saksan ja Puolan välinen sota, ja seurauksena siitä taasen Länsivaltain ja Saksan välinen sota. Uusi maailmanpalo oli syttynyt.

Oslovaltiot, niihin luettuna Suomikin, julistautuivat tähän suurvaltain väliseen kamppailuun ehdottoman puolueettomiksi. Siitä huolimatta niin Suomi kuin muutkin Oslovallat ovat puolueettominakin taloudellisessa suhteessa jatkuvasti joutuneet raskaasti kokemaan suursodan rasituksia. Ne ovat sitäpaitsi, erityisesti Hollanti, Belgia ja Suomi, mutta myöskin Sveitsi, pystyneet säilyttämään puolueettomuutensa oleellisesti vain sen kautta, että ne ovat ylläpitäneet mahdollisimman tehokkaan puolueettomuusvartion.

Muin edellytyksin niiden puolueettomuutta tuskin olisi riittävästi kunnioitettu.

Puolan jo ollessa kukistumaisillaan marssitti Neuvostoliitto joukkonsa Itä-Puolaan ja valtasi sen itselleen. Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaari tiedoitti samaan aikaan niin hyvin Suomen ja Baltian valtakuntien hallituksille kuin muillekin valloille, että se tulee noudattamaan puolueettomuuspolitiikkaa suhteissaan niihin.

Tallinnaan paenneen puolalaisen vedenalaisen karkaaminen oli lähimpänä ulkonaisena aiheena Neuvostoliiton Eestille tekemiin esityksiin, joista oli seurauksena tärkeiden sotilaallisten tukikohtien varaaminen Neuvostoliitolle Paltiskissa, Saarenmaalla ja Hiidenmaalla. Nopeassa tahdissa seurasivat vastaavat tapahtumat Latviassa ja Liettuassa. Nämä kolme elinvoimaista Itämeren valtakuntaa, joilla niille ominaisine vanhoine kulttuureineen oli lupaava tulevaisuus edessään, olivat itsenäisistä valtakunnista kädenkäänteessä muuttuneet Neuvostoliitosta enemmän tai vähemmän riippuviksi.

Meihin suomalaisiin on tehnyt painostavan vaikutuksen erityisesti se seikka, että näiden kolmen epäsuopean kohtalon alaisiksi joutuneen joukossa on meille kaikille kalliin veljeskansamme Eestin valtakunta. Jälki-ilmiönä esiintyi saksalaisten joukkosiirtyminen Baltian maista, missä heidän esi-isänsä monilukuisissa sukupolvissa yli 600 vuoden ajan olivat tehneet historiaa sekä korkealla kantaneet Saksan heimon kansallista lippua.

Huomioon ottaen Neuvostoliiton taholta aikaisemmin esiintyneet pyrkimykset oli odotettavissa, että Neuvostoliitto tulisi tekemään vastaavanlaisia esityksiä Suomenkin hallitukselle. Tosin aikaisempi pohja Neuvostoliiton tavoitteilta Suomeen katsoen oli kahdessakin suhteessa poistunut. Olihan se ainoa suurvalta, jonka aikaisemmin mahdollisesti oli voitu katsoa saattavan uhata Leningradia, tosin siinä tapauksessa kaiketi lähinnä Suomenlahden eteläpuolitse, nim. Saksa, tehnyt hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa, jotenka siltä taholta mikään vaara ei enää voinut Neuvostoliittoa ja Leningradia uhata, - sikäli kuin Leningrad yleensäkään enää on mikään Neuvostoliitolle elintärkeä paikka. Lisäksi Neuvostoliiton uudet laivasto- ja lentotukikohdat Liepajassa, Ventspilsissä, Hiidenmaalla, Saarenmaalla ja Paltiskissa suovat Neuvostoliitolle, kuten sen omalta taholta on tyydytyksin todettu, mahdollisuuden vallita Itämerta sekä siten myös Suomenlahtea ja sen perimmäisessä pohjukassa olevaa Leningradin edustaa.

Asiallisesti on hyvin vaikea nykyoloissa puhua Leningradia Suomen suunnalta uhkaavasta vaarasta, jollaista mahdollisuutta olisi vaikea käsittää.

Pyyntö neuvotteluihin Neuvostoliiton hallituksen kanssa saapui Suomen hallitukselle torstaina lokakuun 5. päivänä. Yli kuukauden päivät käytiin ystävällisessä hengessä neuvotteluja Suomen ja Neuvostoliiton hallitusten edustajain välillä konkreettisista poliittisista kysymyksistä, jotka ovat koskeneet erinäisiä aluevaihtoja Leningradin turvallisuuden tehostamiseksi.

Suomen hallitus on, neuvoteltuaan eduskuntaryhmien luottamusmiesten kanssa, myönnytyksissään Neuvostoliitolle mennyt niin pitkälle, kuin se, ylintä sotilasjohtoa kuultuaan, itsenäisen valtakunnan puolesta, hyvien naapuruussuhteiden vuoksi on vieraan valtakunnan suurkaupungin turvallisuuden tehostamiseksi mutta oman valtakunnan turvallisuutta heikentämättä katsonut mahdolliseksi.

Neuvostoliiton taholta on kuitenkin esitetty myös sellaisia pitkälle meneviä ehdotuksia, joiden toteuttamisen ei voida katsoa kuuluvan Leningradin turvallisuuden edellytyksiin. Ne ovat samalla sellaisia, että niihin suostuminen merkitsisi Suomen puolueettomuuden loukkaamista ja sen puolustusmahdollisuuksien vahingoittarnista, se kun tietäisi Suomen eteläisen puolustuslinjan kahdesta tärkeimmästä kohdasta katkaisemista ja niihin kuuluvien ensiluokkaisten linnakkeiden joutumista vieraan vallan haltuun. Se siten merkitsisi Suomen oman turvallisuuden vakavaa vähentämistä. Sellaisia ehdotuksia ei Suomen hallitus ole katsonut voivansa hyväksyä.

Koska näin ollen neuvotteluille oli vaikea löytää yhteistä pohjaa, ovat ne toistaiseksi keskeytyneet. Se on hyvin valitettavaa, sillä Suomi vilpittömästi haluaa ylläpitää hyvät suhteet kaikkiin naapureihinsa ja vilpittömästi haluaisi suhteitaan lujittaa, sikäli kuin se voi tapahtua Suomen omia elinetuja vaarantamatta.

Kansamme omatunto on puhdas. Se tietää asiansa olevan oikean ja tietää sitä oikein hoitaneensa. Suomi ei kannanottoonsa ole tarvinnut eikä myöskään saanut vieraiden valtioiden ohjeita. Suomi on Neuvostoliittoa kohtaan osoittanut ystävällisyyttä ja myöntyväisyyttä, jota pitemmälle itsenäisen valtakunnan omaa turvallisuuttaan heikentämättä on vaikea mennä.

Miksikään vasallivaltioksi Suomi ei alistu. Millään hermosodalla tai näännytyskeinoilla meitä ei sellaiseen taivuteta enempää kuin millään houkutuksillakaan. Suomi tulee rauhallisesti mutta avoimin silmin ja päättävin mielin seuraamaan tapahtumain kulkua niin idässä kuin lännessäkin ja on rauhaa ja hyviä naapuruussuhteita rakastavana omasta puolestaan milloin tahansa valmis jatkamaan neuvotteluja sellaisella pohjalla, joka ei loukkaa Suomen elinetuja ja sen kansallisia arvoja. Pitemmälle Suomi ei kuitenkaan voi mennä, erittäinkin kun Suomelle itselleen näistä aluejärjestelyistä ei ole minkäänlaista hyötyä.

Suomi on vakuttunut siitä, että Neuvostoliitonkin todellisen edun mukaista on, että sen naapurina on sellainen kansa, jonka lojaalisuuteen se kaikissa olosuhteissa ehdottomasti voi luottaa.

Yleismaailmallinen tilanne jatkuu jännittyneenä, ja se pakoittaa Suomen, kuten monen muunkin puolueettoman valtakunnan, puolueettomuutensa turvavartiona edelleenkin pitämään huomattavat määrät sotavoimia aseissa sekä muutoinkin olemaan varautunut.

Ensimmäisen innostuksen aika kuitenkin alkaa olla ohi. Toiminta saa arkisemman luonteen. Elämä on saatava mahdollisimman säännöllisiin uomiin. Ei ole tarpeettomasti ylläpidettävä mitään sellaista, joka tavallisuudesta poikkeaa, mutta samalla on kuitenkin noudatettava kaikkea, mitä varautumistilanteemme vaatii. Nykyinen tilanne voi tulla pitkäaikaiseksi. On totuttava elämään ja toimimaan näissä muuttuneissa olosuhteissa. Kuvaannollisesti sanoen, on opittava kyntämään kivääri selässä.

Tuotannollinen toiminta, joka vartiokauden alkuvaiheessa jonkin verran häiriintyi, on menekkisuhteet ja raaka-aineiden saannin huomioon ottaen saatava mahdollisimman täyteen käyntiin. Sekä taloudellinen että muukin toiminta on tarkoin mukautettava muuttuneiden olosuhteiden tarjoamiin edellytyksiin. Valtiovallan ei nykyoloissa ole talouselämään sen syvemmälti puututtava, kuin mitä asemamme välttämättömyydellä vaatii.

Arkisempiin oloihin siirtyminen ei kuitenkaan saa tietää sitä, että mielialakin saisi muuttua arkiseksi. Ei ole annettava herpautua sen innostuksen, joka on ilmennyt nuorten miesten auliissa asepalvelukseen menossa, satojen tuhansien naisten avuliaassa työssä reserviläisten ja heidän omaistensa hyväksi, puolustuslainan odottamattoman tuloksellisessa merkinnässä, yksityisten kansalaisten sekä monilukuisten yhtymäin lämminsydämisissä lahjoituksissa tarkoituksiin, joita nykyinen tilanne on aiheuttanut. Arkisissakin oloissa on jäätävä jälelle kaikki se, mikä ensi innostukselle oli oleellisinta, harras isänmaallinen mieli. Isänmaallinen yksimielisyys ei saa heiketä. Samalla on tarkoin pyrittävä välttämään ja poistamaan kaikkea, mikä voi aiheuttaa tyytymättömyyttä, pettymyksiä tai mielen apeutta.

Vaara ei suinkaan ole ohitse. Maanosassamme Reininvirran ja Pohjanmeren molemmin puolin jatkuu vertojaan vailla oleva jännitys. Se ei vielä ole päässyt purkautumaan, mutta sen purkautumista valmistellaan valtavin voimin. Milloin purkaus tulee, sitä emme tiedä, mutta että se jäisi tulematta, sitä ei kukaan vielä vakavissaan uskalla uskoa. Ja kun jännitys kerran purkautuu, voivat sen syrjävaikutukset tuntua kauas muuallekin.

On voimia, jotka koettavat kylvää erimielisyyttä keskuuteemme, varsinkin kansan pohjakerrosten piiriin. Niitä voimia on kavahdettava. Niiden tulokset ovat kylläkin niin mitättömät, ettei sellaisilla asiallisesti ole minkäänlaista merkitystä. Mutta maamme ulkopuolella niiden merkitystä voidaan suurennella ja niitä siten käyttää maamme vahingoksi.

Meidän on pysyttävä koossa yhtä yhtenäisenä kansana, kuin olimme ensi vaikutelmien hetkinä, niin yksimielisenä kuin vain demokraattinen kansa vapaasta vakaumuksesta voi olla. Koettelemusten herättämä henki ei saa hävitä koettelemusten mukanakaan. Meidän on pysyttävä koossa silloinkin, kun jo kaikki vaara on ohitse. Olemme joka tapauksessa pieni kansa, ja meidän kansainvälisen asemamme lujuus riippuu ratkaisevasti siitä, kuinka yksimielisiä olemme.

Ilman omaa tuottamustamme olemme joutuneet maailman huomion kohteeksi. Olemme suuressa määrässä saavuttaneet kansojen myötätunnon. Sellainen asema velvoittaa. Osoittakaamme, että me jatkuvasti olemme sen myötätunnon arvoiset, jota maailma meitä kohtaan sanoin ja teoin on osoittanut.

Mutta ennen kaikkea, olkaamme sen tehtävän arvoiset, joka on osallemme tullut.

Jokaisella Suomen kansalaisella on oma vartiopaikkansa, ja jokaisen on vartiopaikallaan oltava valveilla uhmailematta ketään, mutta järkähtämättä puolustaen Suomen oikeutta.

Meitä velvoittaa heimomme entisyys, meitä velvoittaa kansamme tulevaisuus.

Puhe on julkaistu mm. kirjassa Bror Laurla: Tie talvisotaan. Tampere 1978.

Pravdan artikkeli 26.11.1939 "Ilveilijä pääministerin paikalla" vastauksena pääministeri Cajanderin puheeseen.
Sivu, jolla ääninäyte pääministeri Cajanderin puheista 24.6.1938 (suomalaisesta kulttuurista) ja 12.10.1939 (ruotsiksi, Suomen ulkopoliittisesta tilanteesta. (Yleisradion ääniarkisto)

Talvisota | Suomi Neuvostoliiton ulkopolitiikassa 1939-1940.