Tasavallan presidentti Kyösti Kallion puhe 14.3.1940

Kansalaiset!

Te olette jo eilen radiossa kuulleet ja tänään sanomalehdistä lukeneet ne rauhanehdot, joiden pohjalta meidän on ryhdyttävä tulevaisuuttamme rakentamaan.

Hämmästyneinä olemme saaneet kokea, miten Pietari Suuren harrastukset ovat heränneet henkiin Neuvostoliitossa. Taas uusiutui historiassamme monta kertaa esiintynyt ilmiö, että suurin osa Viipurin lääniä ja sen vapautta rakastava kansa tahdotaan irroittaa maamme yhteydestä, johon se kansallisella, historiallisella ja maantieteellisellä oikeudella kuuluu. Nämä kansalliset siteet ovat kuitenkin niin lujat, että meidän on yhdessä kestettävä ja tasattava se kova kohtalo, joka heitä ja koko maatamme on kohdannut. Ja meillä täytyy olla kuntoa siihen, sillä Suomen kansa ja itsenäinen Suomi kaikkine kansallisine oikeuksineen on sodan jälkeen voitu säilyttää lukuunottamatta mainittuja alueita. Niiden menetys on valitettava tappiomme, mutta voittopuolelle merkitsee historia sitkeän oikeustaistelumme, moraalisen voiton, jonka arvoa tuskin voimme vielä nykyhetkellä riittämiin arvioida.

Sodan vauriot ovat monessa suhteessa raskaat kantaa, mutta me luotamme siihen, että ne sivistyskansat, jotka tunnustavat puolustustaistelumme kantavat perusteet, katsovat velvollisuudekseen meitä tukea jälleenrakentamistyössä.

Mutta niin suuriarvoista kuin on ollut jo tähän asti vieraiden kansojen apu, niin on tärkeintä luottaa omiin voimiimme. Elävä kansallinen yhteistunto on ollut voimamme taistelujen melskeessä rintamilla ja rintamien takana. Ja se on edelleen luotettavin voimanlähteemme myöskin tulevaisuudessa.

Kansamme voi luottaa siihen, että hallituksen tarkoitus on ollut kaikin voimin estää rauhanteolla Suomen kansan elinvoiman jatkuva tuhoaminen tässä voimasuhteiltaan epätasaisessa taistelussa, johon yksin olimme joutuneet suurvaltaa vastaan.

Kansamme sankarillista puolustautumista ja rauhanehtoja ajatellessa meidät valtaa syvä suru maamme silpomisesta, mutta järkemme kehoittaa meitä kokoamaan kaikki voimamme yksimieliseen rakennustyöhön kulkiessamme eteenpäin tulevaisuutta kohti. Ja meillä on mahdollisuuksia rakentaa tulevaisuutemme, sillä Suomen kansa on säilynyt, valtiokoneistomme on koskematon ja suomalainen kansallistunto ja kunnia ovat jäljellä kirkastuneina ja entistä määrätietoisempina tulevista tehtävistään.

Ja armeijamme aseineen on myös suojaamassa olemassaoloamme. Sitä paitsi yhteinen taistelu on meitä lähentänyt tuntemaan entistä selvemmin kohtalonyhteyttä niitä kohtaan, joita sodan kauhut ovat kovimmin koskeneet.

Me teemme kunniaa niille tuhansille, jotka ovat kaatuneet puolustaessaan, mikä meille on pyhintä.

Mitä armeijaan tulee, niin sen sankaritekojen korkeimpana symbolina kiitän armeijan ensimmäistä miestä, sotamarsalkka Mannerheimia, joka ihmeteltävällä taidolla ja tarmolla on menestyksellä ylipäällikkönä johtanut puolustustamme. Tiedän tulkitsevani koko kansamme tunteet lausuessani, että tämän sodan aikana on sotamarsalkka Mannerheim astunut yhä lähemmäksi kansan sydäntä.

Minä yhdyn sydämestäni siihen tunnustukseen, jonka Herra Sotamarsalkka on päiväkäskyssään antanut armeijamme upseeristolle, miehistölle ja lotille heidän kaikkien uhrautuvasta ja uupumattomasta toiminnastaan.

Samoin rintamantakainen väestö ansaitsee tunnustuksen uhrautuvasta työstään.

Mutta meidän tulee muistaa, että suuria pysyviä velvollisuuksia jää kansamme kannettavaksi, sillä kaatuneiden omaisista, invaliideista ym. sodan uhreista ja luovutettujen alueiden siirtoväestä ja sen toimeentulosta on meidän pidettävä jatkuvasti huolta. Tässä suhteessa on presidentti Hooverin toiminta ollut jo sodan aikana suuriarvoista.

Lausun kiitokseni Ruotsin kansalle siitä suuresta uhrautuvaisuudesta, jota se on kansaamme kohtaan osoittanut. Samoin kiitän niistä aseista ja varusteista, joita etenkin Ruotsi ja länsivallat ovat meille auliisti antaneet.

Suomen armeijalle oli ylivoimainen tehtävä vihollisen torjuminen yksin. Ulkomaista apua emme huomattavammassa määrässä voineet saada, kun Ruotsin ja Norjan hallitukset kielsivät länsivaltojen sotavoimilta läpikulun alueensa kautta.

Uskallan kumminkin toivoa, että Pohjoismaiden puolustusliiton välttämättömyys on tämän sodan aikana selvinnyt naapureillemmekin.

Lyhyen, mutta ankaran sodan aikana on Suomen kansa saanut rikkaita kokemuksia, jotka ovat sille tienviittana tulevaisuuteen.

Toivon sydämestäni, että se yhteistunto, joka koettelemuksissamme on meitä pystyssä pitänyt, yhä lujittuisi, sillä siitä riippuu kansamme menestys ja tulevaisuus.

Muistakaamme, että kohtalomme on omissa käsissämme. Osoittakaamme teoissa, että Suomi ja Suomen kansa nykyoloissakin kykenevät täyttämään historiallisen tehtävänsä länsimaisen sivistyksen etuvartijana.
Lähde: Suomen suurin talonpoika. Kyösti Kallion muistojulkaisu. WSOY, 1941.

Paluu talvisotaan. Paluu historiasivuille.