ELÄVÄ RUUMIS

Kansainliitto on täyttänyt kaksikymmentä vuotta. Mutta se näyttää paljon vanhemmalta. Päältä katsoen voisi se olla kaksi vuosituhatta vanha. Se on muuttunut muumioksi, joka on jäänyt hautaamatta. Genevessä kävijät astuvat Kansainliiton palatsiin sisälle sellaisella uteliaisuudella, jolla käydään vanhan ajan museoon. On tyhjää, hiljaista ja löyhkää homeelle. Tämän laitoksen oppinut sihteeri hra Avenol esittää töllistelijöille harvinaisuuksia kuten esim. paanien Puolaa, joka on pirskoitettu spriillä ja asetettu purkkiin. Joskus porvarillisten historioitsijoitten kesken kävi riita siitä kuka ensimmäiseksi on esittänyt Kansainliiton aatteen, — Pjotr Ivanovitsh Bobtshinski Amerikasta vaiko Pjotr Ivanovitsh Dobtshinski Ranskasta. Nyt ei kukaan käy riitaa tästä. Bobtshinskit ja Dobtshinskit kieltävät oman epäonnistuneen lempilapsensa.

Kansainliiton syntymäpäivää eivät sen vanhemmat tule viettämään. Säälittää! Kalliovuorellakin suhtauduttiin paremmin hautaamattomiin ruumiisiin.

Kansainliitto on maineettomasti syntynyt, yhtä maineettomasti se kuoleekin.

Kansainliitto on ryövärimäisen Versaillesin rauhan lempilapsi. Se oli luotu Englannin ja Ranskan herruuden lujittamiseksi Europassa, Englannin herruuden säilyttämiseksi koko kapitalistisessa maailmassa.

Se kuvastaa kaikki Versaillesin rauhanjärjestelmän paheet, systeemin, joka on jakanut maailman isäntävaltioihin ja orjavaltioihin. Kansainliiton kautta kulkevat kaikki ne ristiriidat, jotka raatelevat kapitalistista yhteiskuntaa ja jotka ovat alusta alkaen järkyttäneet versaillesilaisen — sodanjälkeisen imperialismin järjestelmää.

Kansainliitto alkoi toimintansa sillä, että siunasi rosvohyökkäyksen Neuvostomaata, nuorta työläisten ja talonpoikain valtiota vastaan. Kansainliitto päättää häpeällisen olemassaolonsa yrityksellä muodostaa uusi neuvostovastainen blokki.

Kansainliitto oli kaksikymmentä vuotta sitten vielä nuori, vaikka sen kasvoilla lepäsikin kapitalismin vanhuuden leima. Kansainliiton isännillä oli silloin mahdollisuus lähettää Neuvostoliittoa vastaan sotavoimansa ja puolueettomat valtiot seurasivat nöyrästi suuria valtioita. Kansainliitto, yhdessä englantilais-ranskalaisen imperialismin kanssa, sai silloin huumaavan iskun vielä heikolta neuvostovaltiolta.

Nyt kun Kansainliitolla ei ole hampaita eikä hiuksia, jolloin sen elämä on halvaantunut, se jälleen yritti alkaa kamppailun valtavaa sosialismin maata, Neuvostoliittoa vastaan. Mutta kävikin naurettavasti ja hullusti. Sotakiihkoiset englantilais-ranskalaiset isännät puistelevat nyrkkejään, puolueettomien polkiessa paikoillaan. Neuvostoliiton ”eroittamisella” Kansainliitto vain vahvisti täydellisesti poliittisen ja moraalisen vararikkonsa.

Se syntyi sairaaloisena, risatautisena, ollen ensi päivistä lähtien ”engelskantaudin” saastuttama. Yhdysvallat eivät liittyneet Kansainliittoon. Amerikan kapitalistit eivät halunneet jakaa maailmanvaltaa englantilaisten ja ranskalaisten kapitalistien kanssa. Tämä vaikutti heti Kansainliiton vaikutusvaltaan ja voimaan.

Versaillesin järjestelmä repeili kaikista liitoksistaan. Se ei antanut eikä voinutkaan antaa lujaa rauhaa. Se ei voinut edes lujittaa englantilais-ranskalaisten isäntien valtaa Europan ja koko maailman yli. Englantilaiset imperialistit tappelivat ranskalaisten imperialistien kanssa. Kansainliitto oli epäsovun ja juonittelujen paikka. Se ei voinut mitään päättää eikä elämässä toteuttaa. Se lörpötteli rauhasta ja aseistariisumisesta, sen henkilökunta kulutti paljon rahaa ja rakensi Mont Blancia korkeampia paperivuoria. Ja näistä paperivuorista hiiviskeli esiin raihnaisia geneveläisiä hiiriä, joille koko maailma nauroi.

Kansainliitossa haudattiin Neuvostoliiton laatimat täydellistä ja osittaista aseistariisumista koskevat ehdotukset.

Maailmassa valmistauduttiin uuteen imperialistiseen sotaan. Sen voi jokainen huomata. Turhaan huusivat pienet valtiot Kansainliittoa avukseen. Ollen englantilais-ranskalaisten isäntiensä ankaran silmälläpidon alaisena, ei Kansainliitto uskaltanut tehdä ainoatakaan liikettä.

Kansainliitto ilmaisi yhä selvemmin voimattomuutensa. Jos se vielä viime vuosien aikana omasikin jonkun verran auktoriteettia ja kiinnitti huomiota itseensä, niin johtui se vain siitä, että Neuvostoliitto kuului Kansainliittoon. Se antoi tälle kituvana elävälle geneveläiselle laitokselle elinvoimaa.

Neuvostokansa arvioi Kansainliiton merkityksen erittäin vaatimattomaksi pikkuiseksi ”töyrääksi”, joka edes hiukan häiritsi sodanvalmisteluja, hyökkäävien valtioiden paljastuspaikaksi, jonkinlaiseksi, vaikkakin hyvin heikoksi sodanpuhkeamisen estämisen välineeksi.

Neuvostoliitto teki kaikkensa maailmansodan estämiseksi niin kauan, kun Kansainliitto oli tällaisena ”töyräänä”. Mutta englantilais-ranskalaiset imperialistit hävittivät yhteisvoimin tämänkin ”töyrään”. Ne julistivat sodan Saksalle. Ne hylkäsivät kaikki rauhanehdotukset. Kansainliitto ei kyennyt olemaan edes heikkonakaan rauhan välineenä. Mutta sen sijaan siitä tuli imperialistisen sodan ase. Tästä on selvänä todisteena Neuvostoliiton eroittaminen. Kuuluessaan Kansainliittoon paljasti Neuvostoliitto säälimättä hyökkäävät valtiot. Tämä ei miellyttänyt geneveläisen laitoksen englantilais-ranskalaisia isäntiä. Nyt he voivat tuntea itsensä vapaiksi. Mutta esitettyään Lontoon saneleman häpeällisen näytelmänsä erottaessaan Neuvostoliiton Kansainliitosta kadotti se viimeisenkin elonmerkkinsä. Rauhan välineenä ei Kansainliittoa enään ole olemassa. Se on — elävä ruumis.

Kansainliitto voi vielä jonkun aikaa saastuttaa ilmaa valheellisilla puheillaan. Saatetaan panna muumiot tekemään ”ihmeitä”. Mutta kansa on kadottanut jo ajat sitten uskonsa kyyneliävuodattaviin pyhäinjäännöksiin. Kansainliitosta on tullut englantilaisten imperialistien käsissä toimiva sodan lietsomisen ase.

D. Saslavskij.
”Pravdasta”


Lähde: "Kansan valta", Kuusisen hallituksen propagandalehti, n:o 6, 17.1.1940.

Takaisin päätöslauselmaan.

Talvisota | Suomi Neuvostoliiton ulkopolitiikassa 1939-1940.