По русски

Kansankomissaari Molotovin puhe Saksan ja Neuvostoliiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen ratifioimiseksi Korkeimmassa neuvostossa 31.8.1939

[Toverit!] Korkeimman neuvoston kolmannen istuntokauden jälkeen kansainvälisessä tilanteessa ei ole tapahtunut käännettä parempaan. Eri hallitusten askeleet jännitystilan lopettamiseksi ovat ilmeisesti olleet riittämättömiä. Tämä pätee Euroopassa. Mitään muutosta parempaan ei ole myöskään itäisessä Aasiassa. Japanilaiset joukot jatkavat Kiinan tärkeimpien kaupunkien ja merkittävän osan miehitystä. Eikä Japani pidättäydy vihamielisistä toimista Neuvostoliittoakaan vastaan. Myös siellä tilanne on kääntynyt lisääntyneen hyökkäysalttiuden suuntaan..

    Tässä tilanteessa Neuvostoliiton ja Saksan hyökkäämättömyyssopimuksen solmiminen on äärimmäisen merkittävää ja poistaa sodanvaaran Saksan ja Neuvostoliiton väliltä. Voidakseni täydellisemmin selostaa tämän sopimuksen merkitystä minun täytyy ensin paneutua niihin neuvotteluihin, joita viime kuukausina käytiin Moskovassa Englannin ja Ranskan edustajien kanssa.

    Kuten tiedätte, Englannin, Ranskan ja Neuvostoliiton neuvottelut molemminpuolisen avunantosopimuksen solmimiseksi eurooppalaista aggressiota vastaan alkoivat jo huhtikuussa. Englannin hallituksen ensimmäiset ehdotukset eivät kylläkään olleet lainkaan hyväksyttävissä. Ne jättivät huomiotta sellaisten neuvottelujen peruslähtökohdan - ne eivät ottaneet huomioon vastavuoroisuusperiaatetta ja velvollisuuksien yhtäläisyyttä. Siitä huolimatta neuvostohallitus ei hylännyt neuvotteluja vaan teki vuorostaan omia ehdotuksia. Olimme selvillä siitä, että Englannin ja Ranskan hallituksille oli vaikea muuttaa äkkiä Neuvostoliittoon kohdistunutta epäystävällistä asennetta - joka oli vallitseva aivan viime aikoihin asti -  neuvotellakseen Neuvostoliiton kanssa vakavasti, molemminpuolisten velvollisuuksien ehdoilla. Jatkoneuvottelut eivät kuitenkaan tuottaneet tuloksia. Englannin, Ranskan ja Neuvostoliiton neuvottelut kestivät neljä kuukautta. Ne auttoivat selkeyttämään monia kysymyksiä. Samalla ne tekivät selväksi Englannin ja Ranskan edustajille, että Neuvostoliitto täytyy ottaa vakavasti kansainvälisissä asioissa.
 
    Mutta nämä neuvottelut kohtasivat ylittämättömiä esteitä. Ongelma ei ollut yksittäisissä "muotoiluissa" tai sopimusluonnoksen jossakin ehdossa. Ei, ongelma oli vakavampi. Molemminpuolinen, aggression vastaisesta avusta sopiminen olisi ollut jonkin arvoista vain, jos Englanti, Ranska ja Neuvostoliitto olisivat päässeet sopimukseen tarkoin määrätyistä sotilaallisista toimista hyökkääjää vastaan.
  
    Samanlaisia ei poliittisia vaan myös sotilaallisia neuvotteluja käytiin Moskovassa Englannin ja Ranskan armeijoiden edustajien kanssa. Sotilaalliset neuvottelut eivät kuitenkaan johtaneet mihinkään. Niissä oli se vaikeus, että Puola, joka Englannin, Ranskan ja Neuvostoliiton piti yhdessä suojata, hylkäsi kaiken sotilaallisen avun Neuvostoliiton puolelta. Yritykset voittaa Puolan vastaväitteet eivät onnistuneet. Neuvottelut osoittivat vieläpä, että Englanti ei ollut innokas voittamaan näitä Puolan vastaväitteitä vaan pikemminkin kannusti niitä.
   
    On selvää, että kun Puolan ja sen tärkeimmän liittolaisen tällainen asenne Neuvostoliiton sotilaallista avun osalta hyökkäyksen sattuessa oli tällainen, Englannin, Ranskan ja Neuvostoliiton neuvottelut eivät voineet olla hedelmällisiä. Tämän jälkeen oli meille selvää, että Englannin, Ranskan ja Neuvostoliiton neuvottelut oli tuomittu epäonnistumaan.
   
    Mitä neuvottelut Englannin ja Ranskan kanssa osoittivat? Ne ovat osoittaneet, että Englannin ja Ranskan asemalle oli tyypillistä repivä ristiriitaisuus. Päätelkää itse.

    Toisaalta Englanti ja Ranska vaativat, että Neuvostoliiton tulisi antaa sotilasapua Puolalle hyökkäyksen sattuessa. Neuvostoliitto, kuten tiedätte, oli halukas täyttämään tämän vaatimuksen edellyttäen, että Neuvostoliitto itse saa apua Englannilta ja Ranskalta. Toisaalta taas, sama Englanti ja Ranska toivat Puolan näyttämölle ja tämä ehdottomasti kieltäytyi kaikesta sotilaallisesta avusta Neuvostoliiton puolelta. Yritä sellaisissa oloissa saada aikaan keskinäisen avun sopimus - kun apu Neuvostoliiton taholta on etukäteen julistettu tarpeettomaksi ja tunkeutumiseksi!
   
    Edelleen, toisaalta, Englanti ja Ranska tarjosivat Neuvostoliitolle takuita sotilaallisesta avusta hyökkäystä vastaan, vastineeksi  samanlaisesta avusta Neuvostoliiton puolelta. Toisaalta he ympäröivät apunsa sellaisilla epäsuoraa hyökkäystä koskevilla varauksilla, jotka muuntaisivat tämän avun myytiksi ja varustivat ne muodollisilla juridisilla tekosyillä avun epäämiseksi ja Neuvostoliiton asettamiseksi eristyneeseen asemaan hyökkäyksen sattuessa.Onko tässä eroa "keskinäisen avunannon sopimuksen" ja enemmän tai vähemmän peiteltyjen helppoheikkien lupausten välillä. [(Huvittuneisuutta salissa.)]

    Ja taas, toisaalta, Englanti ja Ranska painottivat keskinäisen avunantosopimuksen neuvottelujen tärkeyttä ja painoarvoa ja vaativat, että Neuvostoliiton tulisi suhtautua asiaan vakavammin ja hoitaa nopeasti pois kaikki sopimusta koskevat kysymykset. Toisaalta he itse osoittivat äärimmäistä velttoutta ja kaikkea muuta kuin vakavaa asennetta neuvotteluja kohtaan jättäen ne sellaisten toisen luokan henkilöiden varaan, joille ei ollut annettu riittäviä valtuuksia. On riittävää mainita, että Englannin ja Ranskan sotilaslähetystöt tulivat Moskovaan ilman mitään määriteltyjä valtuuksia ja ilman oikeutta tehdä mitään sotilaallisia sopimuksia. [(Huvittuneisuutta salissa.)] Englannin sotilasvaltuuskunta saapui Moskovaan vieläpä täysin ilman mitään toimivaltuuksia [(yleistä naurua)] ja vasta meidän valtuuskuntamme vaatimuksesta neuvottelujen katkeamisen partaalla, he esittivät kirjalliset valtuuskirjansa. Mutta nämäkin valtuuskirjat olivat heikointa laatua, so. valtuuksia ilman asiankuuluvaa painoarvoa. Kuvitelkaapa eroa tämän kevytmielisen neuvotteluihin suhtautumisen Englannin ja Ranskan puolelta ja huithapelien valeneuvottelujen välillä, jotka oli tarkoitettu koko neuvotteluprosessin vesittämiseksi!

    Nämä Englannin ja Ranskan asenteiden sisäänrakennetut vastakohtaisuudet johtivat neuvottelujen katkeamiseen Neuvostoliiton kanssa. Mikä on näiden Englannin ja Ranskan neuvotteluaseman ristiriitaisuuksien takana? Sen voi muutamalla sanalla sanoa näin:
    
    Toisaalta Englannin ja Ranskan hallitukset pelkäsivät hyökkäystä ja siksi ne olisivat halunneet keskinäisen avunannon sopimuksen Neuvostoliiton kanssa, niin kauan kuin se vahvistaisi heitä - Englantia ja Ranskaa. Mutta toisaalta, Englannin ja Ranskan hallitukset pelkäsivät, että todellinen keskinäisen avun sopimus Neuvostoliiton kanssa vahvistaisi maatamme - Neuvostoliittoa - mikä, kuten ilmenee, ei näytä vastaavan heidän tarkoitusperiään. Ei voi olla näkemättä, että nämä pelot voittivat muut harkinnat. Vain täten voimme ymmärtää Puolan aseman, joka on toiminut Englannin ja Ranskan ohjeiden perusteella.
   
    Menen nyt Neuvostoliiton-Saksan hyökkäämättömyyssopimukseen.
  
    Päätös solmia hyökkäämättömyyssopimus Neuvostoliiton ja Saksan välille tehtiin sen jälkeen, kun sotilaalliset neuvottelut Ranskan ja Englannin kanssa olivat joutuneet umpikujaan niistä ylipääsemättömista vaikeuksista johtuen, joista mainitsin. Kun neuvottelut olivat osoittaneet, että keskinäisen avun sopimukseen pääsy ei ollut odotettavissa, emme voineet kuin tutkia muita mahdollisuuksia rauhan varmistamiseksi ja sodanvaaran poistamiseksi Saksan ja Neuvostoliiton väliltä. Jos Englannin ja Ranskan hallituksen kieltäytyivät uskomasta tätä, se on heidän asiansa. Meidän velvollisuutemme on ajatella neuvostokansan etuja, Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton etuja [(kauan jatkuvia suosionosoituksia)] - vieläpä koska me olemme lujasti vakuuttuneita, etä Neuvostoliiton etunäkökohdat ovat yhteneviä muiden kansojen perusetunäkökohtien kanssa. [(Suosionosoituksia)]
    
    Mutta tämä on vain asian yksi puoli. Toinen edellytys tarvittiin ennenkuin Neuvostoliiton ja Saksan välinen hyökkäämättömyyssopimus saattoi syntyä. Oli tarpeen, että Saksa tekisi ulkopolitiikassaan käännöksen kohti hyviä naapuruussuhteita Neuvostoliiton kanssa. Vasta kun tämä toinen ehto täyttyi, vasta kun meille tuli selväksi, että Saksan hallitus halusi muuttaa ulkopolitiikkaansa varmistaakseen suhteiden paranemisen Neuvostoliiton kanssa, perusta Neuvostoliiton ja Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen solmimiselle oli löydetty.
 
    Jokainen tietää, että kuluneen kuuden viime vuoden aikana, aina siitä lähtien kuin kansallissosialistit tulivat valtaan, poliittiset suhteet Saksan ja Neuvostoliiton välillä olivat kireitä. Jokainen tietää myös, että katsantokantojen ja valtiollisten järjestelmien eroista huolimatta neuvostohallitus on pyrkinyt ylläpitämään normaaleja liike- ja valtiollisia suhteita Saksan kanssa.

    Juuri nyt ei ole tarvetta käsitellä näiden suhteiden yksittäisiä tapauksia viime vuosilta - ne ovat teidän, toverit, riittävän hyvin tuntemia. Minun täytyy kuitenkin palauttaa mieliin meidän ulkopolitiikastamme muutama kuukausi sitten 18. puoluekokouksessa annettu selostus. Puhuessaan tehtävistämme ulkopolitiikan alueella, tov. Stalin määritteli suhtautumisemme muihin maihin seuraavasti:
   
    "(1) Rauhan ja kaupallisten suhteiden vahvistamisen politiikan jatkaminen suhteissa kaikkiin maihin;

    (2) varovaisuuden ylläpito ja sen sallimisen estäminen, että maamme tulisi vedetyksi sodanlietsojien aiheuttamiin konflikteihin, joissa he ovat tottuneita saamaan muut istumaan omilla housuillaan tuleen". [(Eloisaa liikehdintää salissa.)]

   Kuten näette, toveri Stalin julisti näissä johtopäätöksissä, että Neuvostoliitto suosii liikesuhteiden vahvistamista kaikkien maiden kanssa. Mutta samaan aikaan hän varoitti meitä sotakiihkoilijoista, jotka ovat omista etunäkökohdistaan innokkaina sekoittamaan maamme konflikteihin muiden maiden kanssa. Paljastaessaan sen metelin, joka on noussut Englannin, Ranskan ja Pohjois-Amerikan lehdistössä Saksan "suunnitelmista" Neuvosto-Ukrainan kaappaamiseen, tov. Stalin sanoi:

    "Näyttää ikäänkuin siltä, että tämän epäilyttävän metelin tarkoituksena oli yllyttää Neuvostoliitto Saksaa vastaan, myrkyttää ilmapiiri ja provosoida konflikti Saksan kanssa ilman mitään näkyviä syitä."
   
    Kuten näette, toveri Stalin osui naulan kantaan, kun hän paljasti niiden Länsi-Euroopan poliitikkojen juonittelut, jotka yrittivät saattaa Saksan ja Neuvostoliiton tukkanuottasille. Täytyy tunnustaa, että myös meidän maassamme oli joitakin lyhytnäköisiä, ääriyksinkertaistetun antifasistisen propagandan hämäämiä ihmisiä, jotka unohtivat vihollistemme provokatiivisen työn. Tästäkin tietoisena tov. Stalin kuitenkin ehdotti toista, ei-vihamielistä, Saksan ja Neuvostoliiton välisten hyvien naapuruussuhteitten mahdollisuutta.

    Kuten nyt nähdään, Saksassa ymmärrettiin yleisesti oikein nämä tov. Stalinin lausumat ja että he ovat vetäneet käytännön johtopäätökset niistä. Neuvostoliiton ja Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen solmiminen osoittaa, että tov. Stalinin historiallinen kaukonäköisyys on tullut loistavasti vahvistettua. [(Myrskyisiä kunnianosoituksia seisaaltaan tov. Stalinin kunniaksi.)]
   
    Tämän vuoden keväällä Saksan hallitus teki ehdotuksen kaupallisten ja luottoneuvottelujen uudellenkäynnistämisestä. Pian sen jälkeen neuvottelut käynnistyivät. Tekemällä molemminpuolisia myönnytyksiä onnistuimme sopimuksen aikaansaamisessa. Kuten tiedätte, tämä sopimus allekirjoitettiin elokuun 19:ntenä 1939. Tämä ei ollut ensimmäinen kauppa- ja luottosopimus, joka tehtiin Saksan kanssa sen nykyisen hallituksen aikana.
   
    Mutta tämä sopimus eroaa suotuisasti ei vain vuonna 1935 solmitusta vaan myös kaikista aikaisemmista sopimuksista, vielä sitä mainitsematta, että meillä ei ole koskaan ollut yhtä edullista taloudellista sopimusta Englannin, Ranskan tai minkään muun maan kanssa. Sopimus on meille edullinen sen luottoehdoista (seitsemän vuoden luotto) johtuen ja koska se mahdollistaa meille tarvitsemamme huomattavan laitelisäyksen tilaamisen. Tällä sopimuksella Neuvostoliitto sitoutuu myymään Saksalle tietyn määrän omia liiallisia raaka-aineita maan teollisuudelle, mikä täysin vastaa Neuvostoliiton intressejä.
   
    Miksi meidän pitäisi torjua sellainen edullinen taloudellinen sopimus? Ei ainakaan miellyttääksemme niitä, jotka aivan yleisesti ovat vastustavat sitä, että Neuvostoliittolla on edullisia taloudellisia sopimuksia muiden maiden kanssa? Ja on selvää, että kauoppa- ja luottosopimus Saksan kanssa on täysin sopusoinnussa Neuvostoliiton taloudellisten intressien ja puolustustarpeiden kanssa. Sellainen sopimus on täysin sopusoinnussa puolueemme 18. kongressin päätöksen kanssa, mikä kokous hyväksyi tov. Stalinin lausuman tarpeesta "vahvistaa liikesuhteita kaikkien maiden kanssa".
   
    Samanaikaisesti, kun Saksan hallitus ilmaisi halunsa parantaa myös poliittisia suhteita, neuvostohallitus ei nähnyt perusteita kieltäytymiselle. Näiden jälkeen nousi kysymys hyökkäämättömyyssopimuksen solmimisesta. On kuulunut ääniä, jotka osoittavat ymmärryksen puutetta nyt alkaneen Neuvostoliiton ja Saksan valtiollisten suhteiden parantumisen kaikkien yksinkertaisimmistakin syistä.
 
    Saatetaan kysyä esimerkiksi, aivan viattomuuden ilmapiirissä, kuinka Neuvostoliitto voi suostua parantamaan valtiollisia suhteita laadultaan fascistiseen valtioon? Onko se mahdollista, kysytään. Mutta he unohtavat, että kysymys ei ole asenteestamme toisen maan sisäiseen hallintoon vaan kahden valtion välisistä ulkosuhteista. He unohtavat, että meidän linjamme on olla puuttumatta toisten maiden sisäisiin asioihin, ja vastaavasti emme siedä puuttumista omiin sisäisiin asioihimme. Edelleen, he unohtavat ulkopolitiikkamme tärkeän periaatteen, jonka tov. Stalin muotoili 18. puoluekokouksessa seuraavasti:
   
    "Me puolustamme rauhaa ja liikesuhteiden vahvistamista kaikkien maiden kanssa. Se on meidän linjamme, ja me pidämme voimassa tätä linjaa niin kauan kuin nämä maat pitävät voimassa samanlaisen asenteen Neuvostoliittoa kohtaan. Ulkopolitiikassamme ei-neuvostojärjestelmän maita kohtaan meitä on aina ohjannut Leninin tunnettu neuvostovaltion ja kapitalististen maiden rauhanomaisen rinnakkainelon periaate."
   
    Näiden sanojen merkitys on selvä. Neuvostoliitto pyrkii pitämään hyviä naapuruussuhteita kaikkien ei-neuvostojärjestelmän maiden kanssa niin kauan kuin nämä ylläpitävät samankaltaista asennetta Neuvostoliitoa kohtaan. Ulkopolitiikassamme ei-neuvostojärjestelmän maita kohtaan meitä on aina ohjannut Leninin tunnettu neuvostovaltion ja kapitalististen maiden rauhanomaisen rinnakkainelon periaate."

    Voitaiisiin tuoda esiin monia esimerkkejä osoittamaan, kuinka tätä periaatetta on toteutetu käytännössä: mutta rajoitun vain muutamaan. Meillä on esimerkiksi hyökkäämättömyys- ja puolueettomuussopimus fascistisen Italian kanssa vuodesta 1933. Kenellekään ei toistaiseksi ole tullut mieleen vastustaa tätä sopimusta ja luonnollista se onkin. Silloin kun tämä sopimus täyttää Neuvostoliiton intressit, se on sopusoinnussa Neuvostoliiton ja kapitalisisten maiden rauhanomaisen rinnakkainelon kanssa. Meillä on hyökkäämättömyyssopimus Puolan ja muutaman muun maan kanssa, joiden puolifascistinen järjestelmä on hyvin tunnettu. Nämä sopimukset eivät myöskään ole antaneet aihetta mihinkään epäluuloihin.

    Ei kait ole liioiteltua mainita siitä seikasta, ettei meillä ole kylläkään tämänkaltaisia sopimuksia tiettyjen muiden ei-fascististen, porvarillisen demokratian maiden kanssa - kuten esimerkiksi Ison Britannian itsensä kanssa. Mutta se ei ole meidän vikamme.

    Vuoden 1926 jälkeen meidän Saksan suhteittemme poliittinen perusta on ollut Puolueettomuussopimus, jota Saksan nykyinen hallitus jatkoi vuonna 1933. Tämä puolueettomuussopimus on nytkin voimassa. Neuvostohallitus harkitsi jo tätä aikaisemmin, että lisäaskeleen ottaminen valtiollisissa suhteissa Saksaan olisi toivottavaa, mutta olosuhteet ovat olleet sellaisia, että se on tullut mahdolliseksi vasta nyt.
   
    On totta, että tässä tapauksessa emme ole tekemässä keskinäisen avun sopimusta, kuten oli Englannin, Ranskan ja Neuvostoliiton neuvottelujen tapauksessa, vaan pelkästään hyökkäämättömyyssopimusta. Kuitenkin, kun olosuhteet ovat mitä ne ovat, ei Neuvostoliiton-Saksan sopimuksen kansainvälistä merkitystä voi yliarvioida. Siksi me kannatimme Saksan ulkoministerin, herra von Ribbentropin matkaa Moskovaan.
   
    Elokuun 23. päivää 1939, jolloin Neuvostoliiton-Saksan hyökkäämättömyyssopimus allekirjoitettiin, on pidettävä historiallisesti suurimerkityksellisenä päivämääränä. Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton ja Saksan välinen hyökkäämättämyyssopimus merkitsee käännekohtaa Euroopan historiassa, eikä vain Euroopassa. Vain eilen Saksan fascistit ajoivat meille vihamielistä ulkopolitiikkaa. Kyllä vain, vain eilen olimme ulkosuhteiden piirissä vihollisia. Tänään tilanne on kuitenkin muuttunut ja emme ole enää vihollisia.
   
    Politiikan taito ulkosuhteiden piirissä ei tähtää oman maan vihollisten lukumäärän kasvattamiseen. Päinvastoin, politiikan taito tällä alueella on vähentää sellaisten vihollisten määrää ja tehdä eilisen vihollisista hyviä naapureita, ylläpiää rauhallisia suhteita kummankin välillä. [(Suosionosoituksia.)] Historia on osoittanut, että vihamielisyys ja sodat meidän maamme ja Saksan välillä ovat maillemme vahingollisia, eivät niiden etu.

    Maat, jotka kärsivät kaikista eniten vuosien 1914-1918 sodassa olivat Venäjä ja Saksa. Siksi Neuvostoliiton ja Saksan kansojen intressit eivät ole molemminpuolisessa vihanpidossa. Päinvastoin, Neuvostoliiton ja Saksan kansat kannattavat rauhanomaisten suhteiden tarvetta. Neuvostoliiton-Saksan hyökkäämättömyyssopimus lopettaa vihanpidon Saksan ja Neuvostoliiton välillä ja tämä on molemmille maille edullista. Se seikka, että meidän näkemyksemme ja poliittiset järjestelmät eroavat, eivät saa olla eivätkä voi olla esteenä hyvien valtiollisten suhteiden perustamiselle kummankin valtion välille, niinkuin eivät sellaiset erot ole esteenä niille hyville valtiollisille suhteille, joita Neuvostoliitto ylläpitää muiden neuvostojärjestelmän ulkopuolisten kapitalististen maiden kanssa.
  
    Vain Saksan ja Neuvostoliiton viholliset voivat pyrkiä luomaan ja kehittämään vihamielisyyttä näiden maiden kansojen välille. Me olemme aina kannattaneet Neuvostoliiton ja Saksan kansojen välistä ystävällismielisyyttä ja Neuvostoliiton ja Saksan kansojen välisen ystävyyden kasvua ja kehittymistä.[(Myrskyisiä, pitkään kestäviä suosionosoituksia.)]

    Neuvostoliiton ja Saksan hyökkäämättömyyssopimuksen tärkein kohta on siinä, että kaksi Euroopan suurinta valtiota ovat sopineet vihamielisyyden lopettamisesta niiden välillä, sodanuhan poistamisesta ja elämisestä rauhassa toistensa kanssa ja siten tekemällä kaventaneet mahdollisten sotilaallisten konfliktien aluetta Euroopassa.
   
    Silloinkin, kun sotilaalliset konfliktit Euroopassa osoittautuvat väistämättömiksi, vihollisuuksien laajuus on nyt rajoittunut. Vain yleiseurooppalaisen sodan lietsojat, nuo, jotka pasifismin naamion alla haluaisivat sytyttää yleisen palon Euroopassa, voivat olla tyytymättömiä tähän asiantilaan.
   
    Neuvostoliiton-Saksan sopimus on ollut lukuisten Englannin, Ranskan ja Amerikan lehdistön hyökkäysten kohteena.
  
    Erityisen kiihkomielisiä tässä suhteessa ovat tietyt "sosialistiset" lehdet - "heidän" kansallisen kapitalisminsa palvelijat, niiden heidän herrojensa palvelijat, jotka maksavat heille mukavasti. [(Nauua salissa.)] Eipä näiltä herrasmiehilta tietenkään voi odottaa totuuden häivääkään.
   
    On yritetty levittää lorua, että Neuvostoliiton-Saksan sopimukseen päätyminen oli syynä Englannin ja Ranskan keskinäisen avunantosopimuksen neuvottelujen katkeamiseen. Tämä valhe on jo osoitettu sellaiseksi Voroshilovin haastattelussa. Todellisuudessa, kuten tiedätte, täsmälleen päinvastainen on totta. Neuvostoliitto allekirjoitti hyökkäämättömyyssopimuksen ja muuta Saksan kanssa, kun neuvottelut Ranskan ja Englannin kanssa olivat tulleet umpikujaan ylitsepääsemättömien mielipide-erojen vuoksi ja ne epäonnistuivat Englannin ja Ranskan hallitsevista luokista johtuvasta syystä.
   
    He syyttävät meitä vielä siitä, että mainittu sopimus ei sisällä mitään ehtoa sen purkamiseen siinä tapauksessa, että yksi allekirjoittajista joutuisi senkaltaiseen sotaan, joka voisi antaa yhdelle tai toiselle ulkoisen tekosyyn määritellä tuo nimenomainen maa hyökkääjäksi. Mutta kumma kyllä, he unohtavat, että sellaista pykälää tai ehtoa ei löydy Puolan ja Saksan välisestä vuonna 1934 allekirjoitetusta hyökkäämättömyyssopimuksesta, jonka Saksa mitätöi 1939 - Puolan tahdon vastaisesti - eikä vain muutama kuukausi sitten allekirjoitetussa Englannin-Saksan hyökkäämättömyysjulistuksesta. Herääkin kysymys: Miksi Neuvostoliitto ei voi sallia itselleen samoja oikeuksia kuin mitkä Puola ja Englanti sallivat itselleen jo kauan sitten?

    Lopuksi, mukana on nokkelikkoja, jotka vääntävät sopimukseen enemmän kuin mitä siellä on. [(Naurua.)]  Tätä varten yhdessä sun toisessa maassa on tuotu esille kaikenlaisia arveluja ja vihjauksia heittämään epäilyksiä sopimusta kohtaan. Mutta tämä kaikki pelkästään osoittaa sopimuksen vihollisten toivotonta kyvyttömyyttä ja jotka näin paljastuvat enenevässä määrin niin Neuvostoliiton kuin Saksan vihollisiksi, pyrkimyksenään provosoida sotaa näiden kahden maan välille.

    Kaikessa tässä näemme tuoreen vahvistuksen toveri Stalinin varotukselle, että meidän tulee olla erityisen varovainen sodanlietsojien suhteen, jotka ovat tottuneet saamaan muut istumaan omilla housuillaan tuleen. Meidän pitää olla varuillaan niitä kohtaan, jotka näkevät  itselleen olevan jotakin etua Neuvostoliiton ja Saksan huonoista suhteista, vihanpidosta heidän välillään, ja niitä kohtaan, jotka eivät halua rauhan ja hyvien naapuruussuhteiden vallitsevan Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Voimme ymmärtää, miksi tällaista politiikkaa ajavat emäimperialistit.

    Mutta emme voi sivuuttaa sitä seikkaa, että tietyt sosialistipuolueiden johtajat Englannissa ja Ranskassa ovat osoittaneet poikkeuksellista ahkeruutta tässä asiassa. Tosiaan, nämä herrat ovat todellakin niin tohkeissaan, että eivät voi kuin hypätä nahoistaan ulos. [(Naurua.)] Nämä ihmiset vaativat, että Neuvostoliiton pitää pitää välttämättä liittyä sotaan Saksaa vastaan Englannin puolella. Ovatko nämä liian pitkälle menneet sotahullut menettäneet kokonaan järkensä?  [(Naurua.)]

    Onko näille herroille todella vaikea ymmärtää Neuvostoliiton-Saksan hyökkäämättömyyssopimuksen tarkoitusta vahvuutena, jossa Neuvostoliitto ei ole velvollinen sekaantumaan sotaan Ison Britannian puolella Saksaa vastaan tai Saksan puolella Isoa Britanniaa vastaan?
   
    Onko se vaikea käsittää, että Neuvostoliitto ajaa ja tulee ajamaan omaa itsenäistä politiikkaa, joka perustuu Neuvostoliiton kansojen etunäkökohtiin ja vain näihin näkökohtiin?  [(Pitkään jatkuvat aplodit.)] Jos näillä herroilla on hillitsemätön halu käydä sotaa, käykööt he oman sotansa ilman Neuvostoliittoa. [(Naurua. Suosionosoituksia)] Saammepa nähdä, mistä nämä soltut on tehty. [(Naurua. Suosionosoituksia)]

    Meidän silmissämme, koko neuvostokansan silmissä, nämä ovat samanlaisia rauhan vihollisia kuin ketkä muut sodan lietsojat tahansa Euroopassa. Vain ne, jotka haluavat uutta suurta verenvuodatusta, uutta kansojen verilöylyä, vain ne haluavat saattaa Neuvostoliiton ja Saksan lyömään päänsä yhteen; vain he ovat niitä ihmisiä, jotka haluavat tuhota orastavan hyvien naapuruussuhteiden palauttamisen Neuvostoliiton ja Saksan kansojen välille.

    Neuvostoliitto allekirjoitti sopimuksen Saksan kanssa täysin vakuuttuneena, että rauha Neuvostoliiton ja Saksan kansojen välillä on kaikkien kansojen edun mukaista, yleisen rauhan etujen mukaista. Tästä jokainen rauhaa vilpittömästi kannattava on vakuuttunut. Tämä sopimus vastaa Neuvostoliiton työtätekevien syvimpiä etuja eikä heikennä valppauttamme noiden etujen puolustamiseksi. Tätä sopimusta tukee luja luottamus tosiasiallisiin voimiimme, niiden täyteen valmiuteen kohdata mikä tahansa Neuvostoliiton vastainen aggressio. [(Myrskyisiä suosionosoituksia.)]

    Tämä sopimus (kuten epäonnistuneet Englannin-Ranskan-Neuvostoliiiton neuvottelut) osoittavat, että kansainvälisten suhteiden mitään tärkeää kysymystä, vielä vähemmän Itä-Euroopan kysymyksiä, ei voi ratkaista ilman Neuvostoliiton aktiivista osanottoa ja että kaikki yritykset sulkea Neuvostoliitto ulos ja päättää asioista sen selän takana, on tuomittu epäonnistumaan. [(Suosionosoituksia.)]

    Neuvostoliiton-Saksan hyökkäämättömyyssopimus merkitsee käännettä Euroopan kehityksessä, käännettä suhteiden parantumiseen kahden suurimman Euroopan valtion välillä. Tämä sopimus ei vain poista Saksan kanssa käytävän sodan uhkaa, se kaventaa mahdollisten vihollisuuksien vyöhykettä Euroopassa ja palvelee siten yleistä rauhan asiaa, - ja meille sen on määrä avata uusia mahdollisuuksia voimamme kasvattamiseen, asemamme edelleen vakiinnuttamiseen ja Neuvostoliiton vaikutuksen lisääntyvään kasvamiseen kansainvälisessä kehityksessä. 

    Tässä ei ole tarvtta uppoutua sopimuksen yksittäisiin ehtoihin. Kansankomissaarien neuvostolla on syytä toivoa, että sopimus saa teidän hyväksyntänne yhtenä Neuvostoliitolle ensiarvoisen tärkeänä poliitisena asiakirjana. [(Suosionosoituksia)] Kansankomissaarien neuvosto tuo Neuvostoliiton-Saksan hyökkäämättömyyssopimuksen Korkeimman neuvoston  käsiteltäväksi ja ehdottaa sen ratifioitavaksi.  [(Myrskyisiä kauankestäviä suosionosoituksia. Kaikki nousevat seisomaan.)]
Venäjänkielinen lähde:  Sotahistoriallinen aikakauslehti. Neuvostoliiton puolustusasian kansankomissariaatin äänenkannattaja. No. 2, syyskuu 1939 (Военно-исторический журнал. Орган Народного комиссариата обороны Союза ССР. № 2, сентябрь, 1939.)
Englanninkielinen käännös:  SOVIET PEACE POLICY.  Four Speeches by V. MOLOTOV, with a Foreword by D. N. PRITT, K.C., M.P. Published for THE ANGLO-RUSSIAN NEWS BULLETIN by LAWRENCE & WIS HART LTD. London. First published 1941. Printed in Great Britain by Western Printing Services Ltd., Bristol.
Suomenkielinen käännös (pääosin englanninkielisen pohjalta) Pauli Kruhse.

Finland in the Soviet foreign policy 1939-1940 (Финляндия во внешней политике СССР в 1939—1940 гг.)