Alkup otsikko
                Suomen valtiollinen asema.

Kysymyksen käsittely neuvostojen edustajakokouksessa
Pietarissa. Suomen sos.-dem. puolueen edustajien
selostus.

Toverit E. Huttunen ja Ali Aaltonen esittävät selostuksessaan mm. seuraavaa:

                    Alkuvaiheet.

    Kun puoluekokouksen tietoon oli tullut, että Pietarissa alkaneessa Työväen ja sotilasneuvostojen edustajakokouksessa erikoisesti tuli kansallisuuskysymys esille, päätti puoluekokous lähettää sinne neljä edustajaa, sitäkin suuremmalla syyllä, kun puoluekokous oli hyväksynyt lausunnon Suomen ja Venäjän välisten suhteitten järjestämisestä, minkä esille tuleminen tällä kertaa Venäjän edustavimmassa kokouksessa oli tärkeää. Edustajiksi valitsi puoluekokous puoluesihteeri M. Turkian, edustaja K.H.Wiikin sekä Huttusen ja Aaltosen. Edustajista Turkia sai puoluekokoukselta vapautuksen tehtävistään ja Wiik lähti Pietarista v.k. 25 pnä.
    Pietarista tulleen kehotuksen mukaan saapuivat edustajat kokoukseen v.k. 21 pnä. Pyynnöstä myönnettiin läsnäolo-oikeus sekä edustajakokouksessa että kansallisuusvaliokunnassa.
    Mukanaan olivat edustajat tuoneet venäjäksi käännetyn puoluekokouksen päätöksen Suomen valtiollisesta asemasta. Sitä jaettiin kokouksen osanottajille, huomatuille toimihenkilöille, liimattiin pyynnöstä tehtaitten seinille, vietiin Kronstadtiin ja tarjottiin kaikille Pietarissa ilmestyvien työväenlehtien toimituksille, lisäksi vielä "Djenille", sekä lähetettiin Moskovaan, y.m. Merkille on pantava, etteivät lehdet – mitkään julaisseet päätöslauselmaa sellaisenaan; toisissa oli Pietarin toimiston epätarkka ja virheellinen selostus. Kysyttäessä syytä tähän, selitettiin puutteen m.m. Pravdan taholta johtuneen siitä, että lehdessä on liian vähän tilaa. Sen sijaan oli melkeimpä kaikissa lehdissä artikkeleita puoluekokouksen päätöksen johdosta, useimmat niistä varsin ankaria.
    Edustajain taholta esitettiin puhemiehistölle pyyntö saada tilaisuus lausua Suomen sosialidemokratien puolesta tervehdyksen sekä esittää asia, minkä vuoksi oli tultu. Puheenjohtaja Tsheidse vastasi, että tilaisuus annetaan "kun sopiva kohta tulee". Sitä sopivaa kohtaa kuitenkin saatiin odottaa turhaan pari päivää ja ilmoitettiin sitte puhemiehistön taholta, että suomalaisilla oli tilaisuus esittää asiansa kansallisuusvaliokunnassa, mihin koko juttu keskustelutta lykättäisiin. Kun ei ollut tietoa, milloin valiokunnat valittaisiin ja milloin alkaisivat työskentelynsä, ei auttanut muuta kuin jäädä odottamaan.
    Yleiskeskustelussa tuli Suomen kysymys esille aivan sivumennen väliaikaiseen hallitukseen suhtautumisesta keskusteltaessa.
    Valiokunnat valittiin sitte kesäkuun 23 pnä ja
            alotti kansallisuusvaliokunta työskentelynsä
    25 pnä ja kesti siellä yleiskeskustelua 3 päivää.
    Kysymyksen alusti Pietarin työläisten ja sotilasneuvoston puolesta  V o i t i n s k i j , esittäen lopuksi ponnet, missä puhutaan kansallisuuskysymyksestä yleensä, mutta ilmoitti edustaja, ettei hän kajoa ollenkaan Suomen kysymykseen. Menshevikki  S i e b e v  esitti sitte lausuntonsa ja oli Suomen kysymyksestä sitä mieltä, että Suomi on erikoisasemassa muihin Venäjän kansallisuuksiin nähden, mutta ettei hänelläkään ole mitään erikoista lausuntoa tästä asiasta. Suomalaisten taholta esitettiin sitte puoluekokouksen lausunto keskustelun pohjaksi.
    Syntyneessä yleiskeskustelussa suhteellisen vähän kosketeltiin Suomen kysymystä. Tämä on kyllä luonnollista, sillä tehtyjä ehdotuksia eri kansallisuuksien – bessarabien, ukrainalaisten, lättiläisten, virolaisten, juutalaisten ja kaukasialaisten – puolesta oli siksi monta, ettei yhteen puoleen jouduttu paljon kajoamaan. Ukrainalaiset olivat paraiten valiokunnassa edustettuna ja voivat siis paraiten asiastaan puhua, vaikka suhteellisen pienillä tuloksilla. Suomen puolesta esiintyi erikoisella ponnella bolsheviki  P r e o b r a s h e n s k i j , joka täydelleen ilmoitti kannattavansa puoluekokouksen päätöstä. Virolaisten edustaja puhemiesneuvostossa luutnantti  R a p p o  ilmoitti tällä kertaa kannattavansa aivan täydellisen autonomian myöntämistä, mutta kysymys sen itsenäiseksi valtioksi muodostamisesta olisi jätettävä perustuslakia säätävälle kansalliskokoukselle.Ukrainalaisten edustajat myös asettuivat myötätuntoiselle kannalle tähän kysymyksen osaan. Enemmän vastustavalla kannalla eri kansallisuuksista olivat juutalaiset ja kaukasialaiset, joiden mielestä valtakunnallinen kokonaisuus oli säilytettävä ja sen sijaan tarjosivat "sivistyksellistä autonomiaa". Vastalauseensa Suomen kysymyksen ollenkaan esittämistä vastaan pani muuan puhuja, vieläpä verrattain jyrkässä muodossa, mutta hyväksyi valiokunta yksimielisesti puheenjohtajan selityksen, ettei ollut mitään syytä estää sitä esille tulemasta.
    Yleiskeskustelun päätyttyä A. Kollontay ilmoitti esittävänsä erikoiset ponnet Suomen kysymyksestä, mutta kokous ei antanut siihen tilaisuutta, vaan päätetttiin äänestyksen jälkeen ottaa kysymys erikoisena asiana esille.
    Asia joutui sitte jaostoon, missä suomalaisilla ei ollut edustusoikeutta.
    Jaoston maltilliset koettivat saada toimeenpanevan komitean varsin ylimalkaisiin ponsiin huononnuksia. Niinpä ensimäisessä käsittelyssä oli poistettu äänestyksellä ponsista lause, jossa tunnustettiin eri kansallisuuksille oikeus jopa eroamiseen saakka Venäjästä. Seuraavassa kokouksessa kuitenkin kohta otettiin jälleen ponsiin nähtävästi bolshevikien vaikutuksesta.
    Valiokuntaan tuli asia t.k. 2 pnä. Kansallisuuskysymyksestä yleensä oli lausunto, mikä hyväksyttiinkin, mutta Suomen kysymyksestä jaosto ei sanonut mitään.
    Valiokunnassa asian johdosta käytetyissä puheenvuoroissa suurimalta osalta hyökättiin Kollontayn esittämiä ponsia vastaan. Niinpä  B u l a n  lausui, että ponsiehdotus on kovin diplomaattinen. Siinä olevat hyökkäykset porvarilehtiä vastaan saattavat olla totta, mutta eivät ole ponsissa paikallaan, eikä niitä voi sinne ottaa. Mitä ponsissa olevaan väitteeseen tulee Suomen työväen lojaalisuudesta Venäjän työväkeä johtaan, niin mistä sen voi ponsien esittäjä tietää ja mistä on varmuus siihen, ettei Suomen porvaristo, jos Suomelle tunnustetaan riippumattomuus, ryhdy vehkeilemään Venäjää vastaan. Suomihan voisi asettua vaikkapa yhteyteen Venäjän vihollisten kanssa, jos saa kovin laajat vapaudet. Puhujan mielestä on näin vakavan kysymyksen ratkaisu jätettävä armeijan esikunnan ja ulkoministerin huoleksi.
    P t s h e l  lausui taas, että K:n esityksessä päätöslausunnoksi on paljon ainehistoa sanomalehti-artikkeleihin. Tahtoi asettaa kysymyksenlaiseksi, miksi bolshevikit asettavat Suomen erikoisasemaan, eivätkä kannata eroamisvapautta esim. Ukrainalle?
    B r o n d o v i t s h  lausui kummastuksensa siitä, etteivät suomalaiset tahdo luottaa Venäjän vallankumouksen menestykseen, sillä jos he luottaisivat siihen, niin he eivät vaatisi Suomen kysymyksen niin nopeaa ratkaisua, vaan suostuisivat jättämään sen kansalliskokoukseen. Puhuja lausui, että suomalaisten epäilys tekee tuskallisen vaikutuksen ja jatkoi huomauttaen, että jos vallankumous kärsii tappion, niin suomalaiset eivät ole turvatut, vaan vie taantumus heidänkin saavuttamansa oikeudet. Sen vuoksi olisi lujitettava vallankumouksen saavutuksia ja sitten ratkaistava kansallisuuskysmykset. Suomen kysymykseen nähden on puhujan mielestä kuitenkin kokouksen lausuttava mielipiteensä. Ihmetteli niitä, jotka tahtovat Suomen asettaa erikoisasemaan.
    L e h a p r i n o v  ei sanonut voivansa hyväksyä vaatimusta garantioista. Niillä ei ole mitään merkitystä. Liber samoin huomautti, tahtoen nimenomaan kumottavaksi sen käsityksen, että sosialistit tulisivat ratkaisemaan rauhan ehdoista. Niistä tulevat päättämään imperialistit ja porvarilliset luokat. Tämän jälkeen useat puhujat pitivät sotilaalliselta kannalta Suomen riippumattomuutta vaarallisena. Moittivat, että suomalaiset tahtovat häätää sotaväkeä Suomesta ja käyttävät siinä tarkoituksessa finansikeinojakin aikomalla kieltää luoton väliaikaiselta hallitukselta. Mainittiin edelleen, että suomalaiset tahtovat irrottautua epäillen vallankumousta ja aikoen hakea apua toisaalta.
    Nämä väitteet kumottiin suomalaisten edustajien taholta täydellisesti.
    Olkoon huomautettu, että kokous oli yksimielinen siitä, että Suomelle on tunnustettava nyt jo ennen kansalliskokousta täydellinen autonomia, joka sisältää eduskunnan ehdottoman vallan ratkaista Suomea koskevat kysymykset kuitenkin niin, että sotaväen poistamisesta ja ulkopolitiikasta ei se saa päättää.
    Kun keskustelussa useimmat puhujat vastustivat Kollontayn ponsehdotuksta ja näytti siltä, ettei se tulisi hyväksytyksi, ehdotettiin suomalaisten taholta ponsien palauttamista jaostoon, joka tehköön niihin ne korjaukset kuin kokouksen enemmistön mielestä näyttää olevan tarpeellista, huomauttaen nimenomaan, että asiasta on jotakin sanottava, eikä kuitattava sitä jaoston ylimalkaisilla kansallisuuskysymystä koskevilla ponsilla, jotka jo hyväksyttiin ja joissa ei ole viittaustakaan Suomen asiaan.
    Ehdotus hyväksyttiin.
    T.k. 3 pnä tuli asia sitte taas esille jaostossa ja olivat siellä suomalaisetkin läsnä.
    Keskustelun pohjaksi esitti mensheviki  A b r a m o v i t s h  ponsilauselman, mikä oli periaatteeltaan jokseensakin samansuuntainen kuin sovitteluilla aikaan saatu lopullinen jaoston ponsi, paitsi ettei siinä oltu lausuttu nykyisestä asemasta muuta kuin että kokous kannattaa Suomen autonomiaa.
    Rva  A. K o l l o n t a y  esitti seuraavan

            bolshevikien päätöslauselman:

    Väliaikaisen hallituksen maaliskuussa 1917 suuren vallankumouksen päivinä antamat juhlalliset vakuutukset Suomen täyden autonomian tunnustamisesta, ovat jääneet kuolleeksi kirjaimeksi. Itse asiassa on väliaikainen hallitus Suomeen nähden noudattanut pienten kansojen sortopolitiikkaaa, mikä on olennaista imperialismille. Vedoten Venäjän suvereeniteettiin ja lykäten kysymyksen Suomen autonomisten oikeuksien laajentamisesta kansalliskokoukseen saakka, väliaikainen hallitus jättää voimaan olosuhteet, joitten vallitessa korkeimpana Suomen sisäisiä asioita ratkaisevana valtana on keskitetty hallitusvalta Venäjällä. Tästä seurauksena on ei ainoastaan se, että siten estetään tärkeimpien Suomen tyoväenluokkaa koskevien sosialisten toimenpiteitten aikaansaamista, vaan jää Venäjän keskushallitukselle oikeus: kutsua koolle ja hajottaa eduskunta, vahvistaa ne eduskunnan hyväksymät lait, jotka kenraalikuvernöörin tulkinnan mukaan koskevat yleisvaltakunnallisia etuja, nimittää Suomen hallituksen jäsenet, ylemmät virkamiehet j.n.e. Aivan kuin tämä ei jo riittäisi, väliaikainen hallitus, ikäänkuin alleviivatakseen epädemokraattisen kurssinsa, vapauttaa oikeudesta kenraalikuvernööri Seynin ja Borovitinovin katsomatta siihen, että he toimenpiteillään ovat rikkoneet maan perustuslakeja. Mutta venäläisen imperialismin politiikan menestys ei suinkaan vastaa enempää Suomen kuin Venäjänkään työtätekevien joukkojen etuja. Se on edullinen ainoastaan niin suomalaisille kuin venäläisille pääomanomistajille. Tällaisen asiantilan vallitessa Suomen porvaristo sille mieluisissa tapauksissa aina osaisi löytää suotuisaa tukea Venäjän porvarillisessa hallituksessa Suomen työläisiä vastaan.
    Toiselta puolen taas Venäjän vallankumouksellisen demokratian edut ehdottomasti vaativat tukemaan Suomen kansan pyrintöjä sen itsemääräämisoikeuteen jopa eroamiseen saakka Venäjästä.
    Tukien tätä vaatimusta Venäjän demokratia suuntaa iskunsa isänmaallista imperialismia vastaan ja tämän kautta se ei ainoastaan lujita siteitä Suomen ja Venäjän käyhälistön kesken taistelussa yhteistä vihollista vastaan, mutta myöskin helpottaa työväenluokan vallankumouksellista taistelua muissa maissa maailman imperialismia vastaan.
    Sotilaitten ja työväenneuvostojen edustajakokous tunnustaen kaikille kansoille oikeuden itsemääräämiseen, vaatii tämän toteuttamista jopa eroamiseen saakka Suomelle,
    Tämän yhteydessä kokous tuomitsee Venäjän porvarillisen sanomalehdistön arvottomat hyökkäykset Suomen kansan kimppuun ja yritykset osoittaa Venäjän vallankumouksen kavallukseksi ja Venäjän demokratian pettämiseksi Suomen itsemääräämisoikeuden puolustuksen.
    Tämä venäläisen sanomalehdistön suomalaisia vastaan kohdistama ajometsästys on sitä häpeällisempää, väliaikaisen hallituksen politiikka sitä vähemmän kansanvaltaista, koska Suomen kansa ei vaadi tällä hetkellä venäläisten sotajoukkojen viipymätöntä poistamista Suomesta, lykäten kysymyksen siitä sodan loppuun, jättäen vaatimuksen ulkopolitiikan harjoittamisesta kansalliskokouksen muodollisesti vahvistuksesta riippuvaksi, vaatien nyt ainoastaan sotilasneuvostojen edustajakokoukselta, Venäjän vallankumoukselllisen demokratian ilmaisijana,
    1) periaatteellisen oikeuden tunnustamista Suomen riippumattomuuteen,
    2) ryhtymistä pikaisesti niihin käytännöllisiin toimenpiteisiin, jotka johtuvat tästä oikeudesta, kuten: tunnustaa eduskunnalle täysi oikeus kaikkien Suomea koskevien lakien säätämiseen ja lopulliseen hyväksymiseen kuuluen niihin valtiotalous, verotus ja tullikysymykset; eduskunnalle oikeus yksin päättää kokoontumisestaan ja hajaantumisestaan, Suomen kansalle oikeus Suomen hallituksen ja hallitusviranomaisten nimittämiseen ylimmästä alimpaan sekä hallinnollisen vallan täydellisestä vastuunalaisuudesta yksinomaan Suomen kansalle ja sen edustuslaitoksille.
    Suomi tunnustaa likeisen taloudellisen yhteyden, mikä on vallitsemassa Venäjän ja Suomen välillä eikä nykyisin pyri eristäytymään taloudellisessa suhteessa Venäjästä. Päinvastoin Suomi on sitä mieltä, että Suomen vapaa, itsenäinen tasavalta ollen vapaan Venäjän rinnalla, aina voi helposti järjestää tämän kysymyksen kummankiin maan etujen mukaisesti, mutta tällainen taloudellisten suhteitten järjestely Suomen ja Venäjän välillä tulee tapahtua samalla tavalla kuin  muihinkin valtioihin nähden, nim. vapaitten sopimusten kautta, vaan ei Venäjän porvariston herruuden valtiollisen painostuksen alaisena.
    Kokous on vakuutettu, että kummankin maan, Venäjän ja Suomen työläisten keskinäinen luottamus, heidän likeinen ja keskinäinen ymmärryksensä taistelutarkoitusperien suhteen imperialismin politiikkaa vastaan kapitalismin kukistamiseksi ja sosialistisen järjestyksen luomiseksi, saa takeensa siitä, että tunnustetaan Suomelle oikeus täydelliseen valtiolliseen riippumattomuuteen.
    Suomen ja Venäjän köyhälistön edessä on yhteinen vihollinen imperialismi. Menestyksellinen taistelu imperialismia vastaan taas vaatii työväen demokratian vieraantumista kotimaisesta porvaristosta ja samoin Suomessa kuin Venäjälläkin selvän luokkataistelukatsantokannan omaksumista.
    Edustajakokous on syvästi vakuutettu, että millaiset valtiolliset suhteet tulenevatkin olemaan Suomen ja Venäjän porvariston kesken, niin köyhälistö kuitenkin maassa on solidaarinen ja yksimielinen. Sosialismiin käy Suomen ja Venäjän käyhälistö yhdessä.
    Kun edeltäkäsin oli varma, – siitä olivat toiset yksityisesti ilmoittaneetkin – että bolshevikien ponsilauselma sellaisenaan – varsinkin alkuperäisessä muodossaan, jollaisena se näytettiin suomalaisille ja jolloin siinä oli suoranaisia virheitäkin – ei tulisi hyväksytyksi ja kun taas muut ryhmät eivät olleet tarkemmin ilmoittaneet kantaansa, niin olivat suomalaiset laatineet oman ponsiehdotuksensa edellisissä kokouksissa lausuttujen mielipiteiden ja puoluekokouksen päätöksen perusteella. Sen vuoksi esitettiin edustajain taholta käsittelyn pohjaksi seuraava
            suomalaisten päätösehdotus:
    Yleisvenäläinen työväen ja sotilasneuvostojen edustajakokous päättää Suomen kysymyksestä:
    1) Tunnustaen Suomen sos.-dem. puolueen puoluekokouksen 15–18 p:nä kesäk. 1917 lausumat periaatteet Suomen ja Venäjän välisten suhteiden järjestämisestä, asettuu kokous sille kannalle, että Suomelle valtiona oman taloudellisen elämänsä, historiansa, valtio-oikeudellisen asemansa, erikoisen kansallisuutensa, kielensä ja kulttuurinsa, maantieteellisen asemansa y.m. seikkojen vuoksi on oikeus itsenäisyyteen ja valtiolliseen riippumattomuuteen.
    2) Tämä riippumattomuus on vahvistettava kansainvälisillä, sosialidemokratian puolelta rauhanneuvotteluissa hyväksyttävillä takeilla.
    Tästä johtuen kokous vaatii:
    että väliaikaisen hallituksen on viipymättä tunnustettava yksistään Suomen eduskunnalle täysi oikeus kaikkien Suomea koskevien lakien säätämiseen ja lopulliseen hyväksymiseen, tähän kuuluu myöskin valtiotalouden hoito, verotus ja tullipolitiikka;
    että eduskunnan kokoontumisesta ja hajaatumisesta tulee eduskunnan itsensä päätää;
    että hallinnollisesta vallasta, ylimmästä alimpaan, on oikeus päättää yksinomaan Suomen kansalle.
    Edelleen on heti ryhdyttävä kaikkiin niihin alustaviin toimenpiteisiin, mitkä edellämainittujen seikkojen lisäksi johtuvat Suomen valtiollisen riippumattomuuden toteuttamisesta.
    Venäjä pitää, jos katsoo tarpeeelliseksi, Suomessa sotaväkeään siksi kunnes rauha on solmittu. Mitä ulkopolitiikkaan tulee, niin jää sekin Suomen omaksi asiaksi sitten kun Venäjän perustuslakeja säätävä kansalliskokous Venäjän virallisena edustuslaitoksena ja kansan tahdon ilmauksena on muodollisesti váhvistanut tämän edustajakokouksen päätöksen Suomen riippumattomuudesta.
    Jaostossa keskusteltua
    äänestyksen perusteella hylättiin ensin kaikilla äänillä 2 vastaan bolshevikien päätösehdotus. Abramovitsh teki sitte ponteensa useampia kertoja muutosehdotuksia, joihin nähden suomalaisten edustajain taholta tehtiin huomautuksia. Eri äänestysten jälkeen hyväksyttiin lopulta yksimielisesti – bolshevikit ilmoittivat, että he tällä kannattavat ponsia, mutta tulevat täysistunnossa esittämään oman ehdotuksensa – seuraava lausunto

                Suomen kysymyksestä:

    Venäjän vallankumouksellinen demokratia, joka on aina tukenut Suomen demokratiaa taistelussa tsarismin venäläistyttämistä ja Venäjän porvariston imperialististen piirien politiikkaa vastaan, ilmoittaa yleisvenäläisen Sotilaitten ja Työväenneuvostojen kautta valmiutensa puolustamaan ja kannattamaan, kansallisuuskysymyksessä hyväksymänsä yleisen kannan mukaisesti, Suomen kansan oikeutta täydelliseen itsemääräämiseen jopa valtiolliseen riippumattomuuteen, asettaen väliaikaiselle hallitukselle velvollisuudeksi viivyttelemättä ryhtyä välttämättömiin toimenpiteisiin Suomen täyden autonomian toteuttamiseksi. Edustajakokous vaatii:
    1) Eduskunnalla on oikeus säätää ja lopullisesti päättää kaikki Suomea koskevat lait, niihin kuuluen valtiotalouden hoito, verotus- ja tullipolitiikka, lukuunottamatta ulkopolitiikkaa, sotilaslainsäädäntöä ja hallintoa,
    2) Eduskunnan oikeuden tunnustamisesta päättää kysymys kokoontumisestaan ja hajaantumisestaan,
    3) Suomen kansalle oikeuden tunnustamista itsenäiseksi päättää toimeenpanevasta hallitusvallasta.
    Tamän yhteydessä kokous (Suomen sosialidemokratisen puolueen puoluekokouksen päätöksen mukaisesti) edellyttää, että Suomen kysymyksen lopullinen ratkaisu kaikessa laajuudessaan voi olla mahdollista ainoastaan Venäjän kansalliskokouksessa, ainoastaan vallankumouksen voitto, joka kruunataan Venäjän demokratisen tasavallan toteuttamisen kautta, voi turvata Suomenkin kansan vapauden. Edustajakokous tämän vuoksi kutsuukin Suomen demokratiaa ja erityisesti sosialidemokratiaa, yhteistoimintaan Venäjän demokratian kanssa Venäjän vallankumouksen voittojen lujittamiseksi.
    Kuten ylläolevien ponsien viimeisestä kappaleesta näkyy, on siinä sulkumerkkien sisällä huomautettu, että kokous yhtyy Suomen sos.-dem. puoluekokouksen kantaan siinä, että Suomen kysymys on lopullisesti ratkaistava kansalliskokouksessa. Mainittu kohta ei ole paikallaan. Sellaiseksi oli kohdan muodostanut jaoston jäsen Abramovitsh, jonka huoleksi jäi niitten stiliseeraaminen. Ennenkuin asia tuli esille täysi-istunnossa, huomautettiin siitä suomalaisten taholta jaoston puheenjohtajalle, mainiten ettei puoluekokous ole lausunut sellaista käsitystä kuin ponsissa on olemassa. Valtuutetut kyllä omana päätösehdotuksenaan, kuten näkyy ylempänä, tahtoivat korkeintaan sanottavaksi, että ulkopolitiikka tulee Suomen omaksi asiaksi niinikään, mutta vasta sitten kun kansalliskokous on  m u o d o l l i s e s t i  vahvistanut tämän edustajakokouksen päätöksen Suomen riippumattomuuden tunnustamisesta – kuten tämä ajatus selvästi ilmeneekin m.m. bolshevikien päätöslauselmaehdotuksesta. Suomalaiset ehdottivat tuon viittauksen puoluekokouksen päätökseen poistettavaksi. Siihen ei suostunut puheenjohtaja, vaan lausui sen voivan tehdä ainoastaan Abramovitshin, joka ponsiehdotuksen alun pitäen oli laatinut. Abramovitsh taas huomautti, että hän kyllä on käsittänyt puoluekokouksen päätöksen, mutta kun puoluekokouksen päätöksessä ei selvästi sanota sitä asiaa, niin hän puolestaan tahtoo  y m m ä r t ä ä  päätöstä siten kuin oli kirjoittanut. Ei suostunut poistamaan kohtaa kappaleesta vaan toivoi suomalaisissa sen käsityksen vakaantuvan, ettei tällä kokouksella ole riittävää auktoriteettia ratkaista Suomen kysymystä vaan tulee sen kuulua kansalliskokoukselle, jossa he tulevat ehdottomasti kannattamaan Suomen riippumattomuutta.
    Valiokunnan ennen tekemän päätöksen mukaan tuli asia esille suoraan jaostosta täysi-istuntoon ja joutui se lopulliseen käsittelyyn t.k. 3 p:nä. Ensin käsiteltiin kansallisuuskysymys yleensä ja hyväksyttiin siitä valiokunnan ponnet. Sitte otettiin esille Suomen kysymys. Jaoston ponnen esitti Abramovitsh.
    Syntyneessä keskustelussa A. Kollontay esitti bolshevikien päätöslauselman, perustellen sitä laajasti. Lieber väitteli Kollontayn esittämää kantaa vastaan. E. Huttunen tervehti kokousta Suomen sos.dem.puolueen puolesta ja sitten pitemmässä lausunnossaan kosketteli Suomen kysymystä.
    Äänestyksessä hyväksyttiin kaikkien äänillä bolshevikeja vastaan, jotka äänestivät oman ponsiehdotuksensa puolesta, edellä oleva jaoston päätöslauselma.
    Kysymyksen käsittely loppui klo 1 yöllä.
    Suomen edustajat matkustivat 4 p:nä Suomeen.

Luettavuuden lisäämiseksi alkuperäisessä fraktuuratekstissä ollut w on muutettu v:ksi.
Lähde: Työmies-lehti 7.7.1917

Evert Huttusen puhe edustajakokouksessa  Pietarissa 20.6.1917

Takaisin 1917 tapahtumiin