In English
Pakinoitsija Tiitus Helsingin Sanomissa 14.4.1917:
Kerenski
Kerenski on epäilemättä enemmän henkinen kuin ruumiillinen olento. Ikäänkuin ilmestys. Yhtenä päivänä ilmestyy hän yhdellä kulmalla Suurta Venäjää. Toisena päivänä toisella. Kolmantena päivänä ilmestyy hän Suomessa. Ilmestyy odottamatta ja aavistamatta kuin leimahdus pilvettömällä taivaalla, puhuu ja katoaa.
Kohotakseen taas neljänkolmatta tunnin kuluttua jollekin puhujalavalle 1,000 kilometrin päässä, pitää tulisen puheensa, kumartaa ... ja on samassa kadonnut.
Suomen kansan edustajat kokoontuivat eilen päivällä tavanmukaiseen täysi-istuntoon. Mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei ollut havaittavissa. Eduskunta oli täysilukuinen, lehteriyleisö samoin. Toimitetaan nimenhuuto ja suoritetaan joku juokseva asia.
Sitten tuli pommi ja paukaus. Se tuli puhemiehen nuijasta ja suusta:
Istunto keskeytetään hetkiseksi, koska Venäjän oikeusministeri Kerenski on saapunut eduskuntaan ja haluaa lausua muutaman sanan eduskunnan jäsenille. Ja siinä samassa seisoo jo Kerenski eduskunnan edessä, joka ynnä lehteriyleisö silmänräpäyksessä nousee seisomaan ja tervehtii häntä raikuvilla kättentaputuksilla.
Kerenski puhuu.
Hoikka, kalpea, nuorennäköinen mies. Piirteet kuvista yleisesti tunnetut, mutta kuvissa ei näy hänen suuri kalpeutensa. Vallankumouksesta on kulunut kuukausi, ja siitä lähtien ei Kerenski liene yhtään yötä kunnolleen nukkunut. Ei ainakaan muuta kuin joskus sattumalta.
Kuullessaan Kerenskin puhuvan käsittää sen voiman, jolla tämä merkillinen mies tempaa mukaansa satamiljoonaisen kansan. Se sähköttää sellaisetkin, jotka eivät kieltä sanaakaan ymmärrä. Ikäänkuin magneettisella voimalla kiinnittää hän ensi otteella tiukasti kaikkien huomion, ja tämä ote kiristyy hetki hetkeltä. Silloin ei näe muuta kuin tämän intohimoisen voimakkaan puhujan eikä kuule muuta kuin mitä hän sanoo. Ja ikäänkuin kaikella jännitetyllä hermovoimallaan Kerenski suorastaan ampuu sanat suustaan. Sellaisen puheen täytyy tehdä vaikutuksensa hidasverisimpäänkin kuulijakuntaan.
Kerenski lausuu puheensa erinomaisen selvästi. En ole koskaan kuullut venäjänkieltä niin selvästi lausuttavan. Ei tavuakaan mene hukkaan. Jos kuulijalla on edes hiukankin hajua kielestä, niin voi hän seurata puhetta ja ymmärtää puheen pääsisällön. Ja se, jolla on tavallisen painetun tekstin ymmärtämiseen tarvittava sanavarasto, ymmärtää Kerenskin puheen täydellisesti, vaikka ei muuten venäjää osaisi. Yhden sanan hänen puheestaan sentään kaikki ymmärsivät. Se oli puhtaalla suomenkielellä voimakkaasti lausuttu:
- Eläköön!
Puheen päätyttyä kajahtavat suosionosoitukset. Puhe käännetään suomeksi. Sitten puhuu eduskunnan puhemies, ja puhe tulkitaan Kerenskille venäjäksi. Suomen eduskunnan puhemies ja Venäjän oikeusministeri kättelevät toisiaan. Kerenski astuu alas lavalta, tervehtii kätellen erästä naisedustajaa ja poistuu nopeasti. Hänen vierailunsa Suomen eduskunnassa oli päättynyt, ja istuntoa jatkettiin.
Kysytään: mikä jäi meiltä hitailta suomalaisilta tekemättä?
Jäi tekemättä se, mikä missä muualla tahansa olisi kuin luonnonvoiman pakosta itsestään purkautunut ilmoille: voimakas eläköön-huuto Kerenskille! Sitä ei kukaan esittänyt, ja huutamatta se jäi. Mutta mikä olisi ollut luonnollisempaa ja mikä olisi välittömämmin tulkinnut yleisen mielialan kuin tuo eläköön-huuto?
Me suomalaiset olemme niin eri vireessä kuin vilkkaat venäläiset. ja ennen kaikkea Kerenski itse.
Mutta toivottavasti Kerenski ymmärsi tämän.
Tiitus (Ilmari Kivinen, 1883-1940)
Takaisin vv. 1917-20.