In English

SUOMEN- JA UNKARINKIELEN SUKULAISUUDESTA
(A finn és magyar nyelvek rokonságáról).

Gyula Weöres

Kun suomalainen ja unkarilainen tapaa toinen toisensa, kysyy jompikumpi tavallisesti: onko totta, että suomen- ja unkarinkieli ovat sukulaisia keskenään? Tällainen kysymys tuskin tulee esille lähempien sukulaiskansojen, niinkuin esim. suomalaisten ja virolaisten välillä, koska he jonkunverran ymmärtävät toisiaan, puhuessaan kumpikin omaa kieltänsä. Mutta suomen ja unkarin välillä on aivan toisin sukulaisuuden laita. Se tarkoittaa vain samaan kieliperheeseen kuulumista, siis ainakin niin kaukaista sukulaisuutta kuin on englannin ja saksankielen välillä. Tällaisen kielisukulaisuuden tunteminen edellyttää kielitieteellistä koulutusta, maallikko ei sitä voi ratkaista.

Päinvastoin voi sattua hyvinkin suuria erehdyksiä. Mainitsen muutamia tässä. Suomessa kävi jonkun aikaa sitten unkarilainen sanomalehtimies, hän ihmetteli, että suomi ja unkari, vaikka ovat sukulaiskieliä, eroavat kuitenkin niin suuresti toisistaan. Sitten hän iloitsi kovasti, kun löysi tällaisen sanan suomenkielestä:  l a a t i k k o,  joka merkitsi samaa kuin unkarin l á d i k ó. Mutta sitä hän ei huomannut, että molemmat sanat ovat lainasanoja, eri kielistä lainattuja. Vielä suurempi oli erään suomalaisen matkailijan erehdys ja pettymys, kun hän sai kuulla, että keksimänsä sukulaissana: suomen  t a r k k a  ei merkitsekään samaa kuin unkarin  t a r k a  nim. kirjava.

Jos asianomaiset olisivat ottaneet itselleen vaivan tutustua hiukan tiedemiesten suomalais-unkarilaisiin sanavertailuihin, olisivat he pian huomanneet, että ihmeellisen läheisten yhtäläisyyksien rinnalla on suuri joukko, ehkä edellisiä paljon suurempi joukko sellaisia sukulaissanoja, jotka eivät näytä ollenkaan samanlaisilta. Esim. unk.  k é z  suom.  k ä s i , unk.  v é r  suom.  v e r i,  unk.  m é z  suom.  m e s i,  unk.  s z a r v  suom.  s a r v i,  unk.  v a j  suom.  v o i,  unk.  e l e v e n  suom.  e l ä v ä,  unk.  m e n n i  suom.  m e n n ä,  unk.  r e p e d  suom.  r e p e ä ä  j. n. e. viittaavat heti samaan alkuperään; sitävastoin unk.  f e j  ja suomen  p ä ä,  unk.  f é s z e k  ja suom.  p e s ä,  unk.  f é l  suom.  p e l k ä ä,  unk.  f a k a d  suom.  p a k a h t u a  y. m. sanojen välillä on jo vaikeampaa huomata yhtäläisyyttä, jollei tiedetä, että unkarin f sanan alussa säännöllisesti vastaa suomen p:tä. Taikka suomen n:n sijassa tavataan unkarissa usein ny (äännetään nj) esim. suom.  n i e l l ä  = unk.  n y e l n i,  suom.  m i n i ä  = unk.  m e n y.  Unkarissa sanan lopussa esiintyvä pitkä ő on ollut aikaisemmin kaksoisvokaali öü, eü ja vielä aikaisemmin ev ja tämä v konsonantti on useissa muodoissa nytkin tavattavissa, esim. unk.  k ő  (akkusatiivi)  k ö v e t ) vastaa suomen  k i v i  sanaa, unk.  t ő  suom.  t y v i  ja unk.  v ő  suom.  v ä v y.

Mistä johtuvat nämä erilaisuudet ja mitenkä voitaisiin yleensä selittää unkarin- ja suomenkielen sukulaisuus? Tässä on huomioon otettava ensinnäkin suuri maantieteellinen etäisyys Suomenlahden rannalla ja Tonavan laaksossa asuvien sukukansojen välillä. Mutta myöskin ajankohta, jolloin nämä kansat erosivat toisistaan, on kovin kaukainen. Suomalais-ugrilaisen kansanperheen, suvun hajoaminen alkukodistaan tapahtui n. 4500 vuotta sitten, kun esim. germaanilaiset kielet haarautuivat vasta n. 2000^* vuotta sitten.

Sitä paitsi ei saa unohtaa, että suomalais-ugrilaisia kieliä, aivan itsenäisiä kieliä - on yhdeksän (suomi, lappi, mordva, tseremissi, syrjääni, votjakki, ostjakki, voguli ja unkari), jotka muodostavat ikäänkuin ketjun ja tämän ketjun toisessa päässä olevan suomen eroittaa 7 rengasta, 7 kieltä, ketjun toisessa päässä olevasta unkarista. Tämän seikan merkitys ei ole vähäinen. Jos katsotaan esim. yhteisten sanojen lukumäärää, löytyy unkarin kielessä vain n. 200 sanaa, joilla on vastinetta suomessa, sitävastoin unkarin ja vogulin välillä jo on lähes kaksi kertaa enempi, noin 400 sanaa ja tämä on verrattain suuri luku huomioonottaen tavallisen kouluttamattoman kansanmiehen sanavaraston, joka on n. 5 - 600 sanan vaiheilla. Edellä mainittu pari sataa yhteistä sanaa suomessa ja unkarissa kuuluu kansankielen vanhimpaan kerrokseen, ne ovat jokapäiväisessä puheessa tarvittavia n. s. kantasanoja yksinkertaisimpien käsitteiden piiristä: ihmisruumiin osia, perheen jäseniä, luonnonilmiöitä, alkeellisia työkaluja, metsästystä ja kalastusta y.m.s. Unkarilaiset sukulaissanat eivät tietenkään ole aivan samanmuotoisia kuin vastaavat suomalaiset sanat. 4500 vuoden erillään olon aikana tapahtui kummankin kansan kielessä muutoksia, vaikka minkälaisia, sanojen äänteellisessä asussa ja toisinaan myös merkityksessä. Vieraista kielistä otetut lainat olivat myöskin erottavia tekijöitä sukukielten kehityksessä, vaikkapa usein sattui niinkin, että eri tietä kulkeneet lainasanat palautuivat samoihin lähteisiin, esim. latinalaiseen, germaaniseen tai slaavilaiseen alkuperään.

Sitkeämmin säilyi kielen rakenne ja kielisukulaisuuden tärkein todistus on yhteisten sanojen ohessa juuri kieliopillinen yhtäläisyys, esim. yhteinen taivutus- ja johtojärjestelmä. Päätteitä on suomalais-ugrilaisissa kielissä yleensä kovin runsaasti, enemmän kuin esim. indogermanisissa kielissä. Sanoihin voidaan liittää useampiakin päätteitä peräkkäin, täten syntyy sellaisia jättiläiskäärmeentapaisia sanamuotoja kuin suomessa  t u n t e m a t t o m u u d e l l a n i  ja unkarissa vastaava sana  t u d a t l a n s á g o d d a l  tai suom.  u i s k e n t e l e m a s s a,  unk.  ú s z k á l g a t v á n.

Eräs Unkarissa kauan oleskellut ruotsalainen kirjailija Waldemar Langlet äskettäin ilmestyneessä upeassa matkakirjassaan "Hevosella Unkarin halki" nimittää näitä sanoja pitkiksi sieviksi rautatievaunuiksi, jotka voivat toistua useampaan otteeseen yhtyen lopulta loppumattoman pitkään lausejunaan. Samalla hän huomauttaa kuinka äärettömän vaikea on kääntää tällaisia johdanteita tarkasti vieraille kielille, varsinkin jos niihin liittyy vielä kaikenlaisia päätteitä ja omistusliitteitä. Viimemainitut liitetään unkarissakin niinkuin suomessa sanojen perään, vaikka toisessa järjestyksessä, nim. ensin omistusliite ja senjälkeen taivutuspääte, esim.  v é r e m m e l  suom.  v e r e l l ä n i,  unk.  m e n t e m b e n  suom.  m e n n e s s ä n i  tai  m e n t y ä n i.

Paitsi taivutuspäätteitä tulevat sanan jälkeen myös useimmat adverbialiset liitteet, n. s. postpositionit, esim. alla, päällä, keskellä y. m. unk. alatt, felett, között j. n. e., (indogermanisissa kielissä näitä vastaavat sanan edessä olevat liitteet, prepositionit). Näillä postpositioneillä on tavallisesti kolme muotoa vastaten kysymyksiin: missä, mistä, mihin? Sitäpaitsi ne voidaan varustaa omistusliitteillä, esim. allani, allasi, alleni unk. alattam, alólam, alám.

Unkarinkielessä niinkuin suomessakaan ei ole sukupuolta, genusta, sanoissa; sitä vastoin joissakuissa pronomineissa tehdään ero henkilön ja asian välillä, esim. ketä unk. kit, mitä unk. mit. Henkilöpronominit ovat muuten samanlaisia, esim. me unk. mi, te unk. ti j.n. e. - Lukusanojen äänteellinen eroavaisuus on suurempi, vaikka ne ovat yhteisiä suomalais-ugrilaisissa kielissä, varsinkin unkarin ja vogulin lukusanat ovat lähellä toisiaan. Suomalais-ugrilaiset kielet käyttävät lukusanan jälkeen yleensä yksikköä. Korko on suomessa ja unkarissa samanlainen, siis pääpaino on aina ensimäisellä tavulla, tästä ei ole poikkeusta edes silloinkaan, kun toinen tai seuraava tavu on pitkä, esim. magyar (lue: madjar, eikä madjaari), huszár, Aladár (ei husaar, Aladaar). Unkarissa käytetty korkomerkki n. s. accent aigu ei merkitse korkoa, vaan äänteen pituutta, - ulkomaalaiset korostavat usein väärin unkarilaisia sanoja t. nimiä lausuen koron sille tavulle, jolla on pituusmerkki.

Muista unkarin ja suomen välisistä äänteellisistä yhtäläisyyksistä mainittakoon vielä n. s. vokaalisointu, jota tavataan paitsi suomalais-ugrilaisissa, myös ural-altailaisissa kielissä. Sanat ovat joko takavokaalisia tai etuvokaalisia. Suomalais-ugrilaisten kielten myöhemmän kehityksen aikana tämä sopusointu on hieman rikkoutunut lainasanojen kautta, mutta päätteisiin nähden se on edelleenkin voimassa, takavokaaliset sanat saavat takavokaaliset päätteet tai liitteet ja etuvokaalisiin sanoihin liitetään etuvokaaliset päätteet, esim. suom. elä-köön unk.  é l-j e n,  anta-koon unk.  a d- j o n,  suom. verellä, unk.  v é r - r e l,  suom. kala-lla, unk.  h a l - l a l.

Suomalaiseen kuulijaan, jaka ei ymmärrä unkaria, ja päinvastoin, suomea taitamattomaan unkarilaiseen tekee varmaan miellyttävän vaikutuksen se, että unkarissa samoinkuin suomessa vokaalit ja konsonantit jakautuvat tasaisesti, eivätkä konsonantit kasaannu suurempiin ryhmiin, niinkuin esim. slaavilaisissa tai germaanilaisissa kielissä. Kolme konsonanttia peräkkäin kuuluu jo harvinaisuuksiin ja puheessa niistäkin yksi tavallisesti poistetaan, ikäänkuin niellään. Sanan alussa kaksi konsonanttia tavataan vain lainasanoissa, mutta niissäkin tapahtuu usein jonkinlainen tasoitus, esim. latinan  s c o l a  on unkarissa  i s k o l a,  suomessa  k o u l u,  slaavilaisesta  k r a l -ista tuli unkarissa  k i r a l y  (merkitsee kuningas).

Lopuksi esitän muutamia yksinkertaisia lauseita suomeksi ja unkariksi vertailun vuoksi:

Jég alatt télen eleven halak uszkálnak.
Jään alla talvella elävät kalat uiskentelevat.

Kivistä verinen oli vävyn käsi.
Kövektől véres volt veje keze.

Árva szeme könnyel tele.
Orvon silmä kyyneliä täynnä.

Ken meni meidän edessämme?
Ki ment mi elöttünk?

Miniäni antoi voita.
Menyem adott vajat.

Vaikka yhteisten suomalais-ugrilaisten sukulaissanojen lukumäärä unkarissa onkin verrattain pieni, tavallisessa puheessa niitä käytetään kuitenkin suhteellisesti paljon enemmän, koska unkarinkielen johtojärjestelmä rakentui ja rakentuu edelleenkin samalle ikivanhalle pohjalle kuin suomenkielen, kuinka paljon tahansa onkin lisääntynyt kielen koko sanavarasto muilla vierailla aineksilla. Tavallisessa unkarilaisessa tekstissä käytettyjen suomalais-ugrilaisperäisten sanojen luku on n. 80 sadasta. Tätä suhdelukua lisäävät tavallaan n. s. uutissanat, joita unkarissakin viljellään hyvin ahkerasti vahvistaen siten kielen omaperäisyyttä, mutta vähentäen samalla sen ymmärtämisen mahdollisuutta kansainvälisessä suhteessa.

Julkaistu "Suomi-Unkari Albumissa", Ylioppilaitten Työ- ja Julkaisutoimisto, Helsinki 1935.

Tri Gyula Weöres [djula vöräsh], s. 1899, oli Helsingin yliopiston unkarin kielen lehtori.

Paluu kotisivulle.