Pöytäkirja Suomen Eduskunnan 1918 vuoden ylimääräisillä valtiopäivillä tekemän kuningassuvun vaalia koskevan päätöksen esittelystä Hänen Korkeudelleen Hessenin prinssille Friedrich Karlille, Suomen lähetystön talolla Berlinin kaupungissa 4. päivänä marraskuuta 1918.

1 §.

Sittenkun Hänen Korkeutensa prinssi Friedrich Karl oli ilmoittanut vastaanottavansa tiedon Suomen eduskunnan 1918 vuoden ylimääräisillä valtiopäivillä tekemästä kuningassuvun vaalia koskevasta päätöksestä ja sitä varten saapunut, seurassaan poikansa, Hänen Korkeutensa Hessenin prinssi Wolfgang ja Suomen lähettiläs Berlinissä, ministeri, filosofian tohtori Edward Hjelt Suomen lähetystötalolle, tuli saapuville eduskunnan puhemies mainituilla valtiopäivillä, professori, Jumaluusopin tohtori Lauri Johannes Ingman, mukanansa sihteeriksi kutsumansa allekirjoittanut, entinen senaattori, maaherra, lakitieteen tohtori, jonka jälkeen Hänen Korkeudelleen prinssi Friedrich Karlille tohtori Ingman antoi eduskunnan hyväksymän ja puhemiesten allekirjoittaman vaaliasiakirjan suomen- ja ruotsinkielisinä kappaleina sekä esitti suullisesti saksankielellä sen sisällyksen. Tämän jälkeen Hänen Korkeutensa prinssi Friedrich Karl antoi tohtori Ingmanille Suomen eduskunnan tietoon saatettavaksi vastauksensa, joka alkuperäisenä, Hänen Korkeutensa allekirjoittamana kirjana, tähän liitetään. Tohtori Ingman, kiittäen annetusta vastauksesta, ilmitoi toivonsa, että ne esteet, joihin Hänen Korkeutensa oli viitannut, pian poistuisivat.

Vakuudeksi: Antti Tulenheimo.

Vastaus kuului suomeksi näin:

Suomen eduskunnan Herra puhemiehelle, professori, tohtori Ingmanille.

Herra Puhemies!

Suomen eduskunnan minulle ja perheelleni erinomaisen tärkeä päätös 9. päivältä lokakuuta todistaa sellaista luottavaista mieltä, jonka ilmauksen vastaanottaminen täyttää minut kiitollisuudella ja jonka muuttamisen aikaamyöten todelliseksi luottamukseksi täytyisi tulla korkeimmaksi ja onnellistuttavimmaksi tehtäväkseni.

Sillä luottamuksen perustalle on valtio rakennettu. Ja kruunun kantaja, joka itse tuntee olevansa kansan kokonaisuuden osa, nauttii luottamuksen etua kuin sisäistä hyvää, joka on määrätty tulemaan hänelle pysyväisesti, erotukseksi muista valtiollisen vastuun kantajista, jotka tulevat ja menevät heille suodun luottamuksen mukaan. Sellaisen kalliin omaisuuden perijän tulee vain huolehtia siitä, kuinka hän sen säilyttää. Mutta ken ulkoa kutsutaan sitä nauttimaan, hänen täytyy se jälkeenpäin hankkia. Tämä olisi minun kohtani, jos kutsua noudattaisin. Mutta ensinnä täytyy olla selvää, mikä Suomelle on eduksi ja onneksi, sillä se vain saa määrätä, mitä minun tulee tehdä.

Jalo, lahjakas, vakavan oikeustajunnan leimaama kansa, täynnä ylevää erikoisuutta, jonka olemisen taistelua muut kansat ovat jo vuosikymmeniä osanotolla seuranneet, on noussut itsenäisyyteen. Ei ilman raskaita uhreja. Mitä se on saavuttanut, sen se tahtoo säilyttää, ennen muuta vapaan valtiollisen elämänsä ja taloudellisen hyvinvointinsa. Synnynäinen kunto ja luja sitkeys ovat sen tulevaisuuden takeina. Kuinka voisi se, jonka tämä kansa luoksensa kutsuu kanssansa jakamaan huolet ja vaivat, mutta myös onnen, muuhun pyrkiä kuin siihen, että hänestä tulisi sen valtioruumiin myötävaikuttava jäsen, sovituksen elin sisään- ja ulospäin? Sillä miten hän muuten voisi olla sille hyödyksi? Sentähden olisi toivoni ollut, etten olisi astunut uusien velvollisuuksieni piiriin vanhan, epäajanmukaisen hallitusmuodon perusteella, vaan sellaisen valtiosäännön tukemana ja lujittamana, joka on Suomen kansan arvoinen, valtiosäännön, jossa vastuu jakautuu tavalla, mikä takaa, että valtioalus ohjataan varmasti ja päämäärästä tietoisesti kautta myrskyisen ajan hyökyilevien aaltojen. En sentähden, että säikkyisin vastuuta, vaan koska minä tajuan sen ja tiedän, mitä yksityisen on lupa ottaa tehtäväksensä. — Sittenkuin nyt sellaisen ajanmukaisen valtiosäännön voimaansaaminen, johon alusta asti olin valmis itseni velvoittamaan, on siirtynyt epämääräiseen aikaan, voisin minä, jos otan vaalin vastaan, lain mukaan nauttia melkoisia hallitsijaoikeuksia, jollen havaitsisi niiden olevan epäsuhteessa toisiin jo olemassaoleviin Suomen valtiorakennuksen uudenaikaisempiin laitoksiin. Sen vuoksi en epäile ilmoittaa, että, jos otan vastaan kruunun niiden tähdellisimpien uudistusten edistämisen ohella, joihin, mikäli tiedän, jo on ryhdytty, olisin tekevä yhdeksi ensimmäisistä toimistani uudenaikaisen ja vapaudellisen valtiosäännön aikaansaamisen.

Ja niinkuin sisään-, niin uloskinpäin. — Näyttää melkein, että minun vaalistani kasvaisi este Suomen itsenäisyyden tunnustamiselle. Tämä olisi sitä vaikeampi käsittää, kun vakaumukseni mukaan, jonka yhä uudestaan olen lausunut kansaneduskunnan ja hallituksen valtuutetuille, hyvällä suhteella Suomen ja niiden suurvaltain välillä, jotka eivät vielä ole tunnustaneet sen itsenäisyyttä, on mitä suurin merkitys tämän nuoren valtion menestykselle, ja koska sekä Suomen nykyinen että vastainen politiikka vaatii, että sellaiset hyvät ja yhä luottamuksellisemmat suhteet aikaansaadaan, lujitetaan ja säilytetään.

Mikään ei varmemmin turvaa minua vääriltä selittelyiltä kuin se tosiasia, etten minä mihinkään aikaan ole ollut „kruunuehdokas„, vaan että minua suurimmaksi yllätyksekseni eräänä päivänä kysyttiin, jonka jälkeen minut pian valittiin. Eikä mikään voi paremmin todistaa todellisia tarkoituksiani kuin ne ehdotukset, jotka aikoinani olen tehnyt ja jotka te tunnette. Jos siis eduskunta havaitsee, että sisä- taikka ulkopoliittinen asema vaatii uusia toimenpiteitä, niin se voi olla minulle vain tervetullutta. Olen niitä tunnollisesti harkitseva ja vain Suomen etua silmälläpitävä.

Tähän asiantilaan nähden katson eduksi molemmille puolille, että eräät seikat, jotka eivät ole määrättävissäni, pakoittavat minua vielä jonkun aikaa lykkäämään lopullisen ratkaisuni, jonka, kuten muistetaan, alunpitäen olen pidättänyt itselleni.

Tämän, Herra puhemies, saan pyytää Teitä saattamaan Suomen eduskunnan tietoon ja samalla lausumaan sille lämpimimmät toivomukseni, että sen työ koituisi onneksi maalle.

Berlin, 4. päivänä marraskuuta 1918.
Vilpittömimmän kunnioitukseni vakuutuksin,
olen edelleen Teille altis
Friedrich Karl.”

Lähde: Georg Schauman: Valtiomuototaistelu Suomessa 1918, WSOY, 1924. Samoin: Kaksikymmentä vuotta Suomen itsenäisyyttä. Katsaus eduskunnan toimintaan vuodesta 1917 vuoteen 1937. Toim. Kaarlo Nuorvala. Tietoteos Osakeyhtiö, 1937.

Paluu vv. 1917-18 hakemistoon. Paluu historiasivuille.