Mannerheimin puhe kokoomuspuolueen lähetystölle, syyskuu 1919

Vaikeudet, jotka aikaisemmin kohosivat eteemme, ovat nyttemmin voitetut, ja kulkiessaan historiallista tietään on Suomella luotettava lähtökohta valtiollisessa itsenäisyydessään ja luottamuksessa, jonka se on onnistunut saavuttamaan.

Vaarat, jotka uhkasivat, näyttävät nyt jääneen kauas taaksemme. Mutta niin kuin vuorilla retkeilijä, päästyään kukkulan huipulle, näkee toisen, korkeamman kohoavan edessään, niin seisomme mekin uusien vaarojen edessä. Epäilemättä odottaa meitä aika, täynnä syvintä vakavuutta. Joskaan ei nyt avoin taistelu ole käynnissä, niin kuin silloin kun minut ensi kerran kutsuttiin täyttämään tehtävää Suomen historiassa, täytyy kuitenkin jokaiselle ajattelevalle kansalaiselle olla selvillä, että vapaussodan saavutukset ovat vaarassa, että se oikeusjärjestys, jonka puolesta taistelimme, ei ole turvattu, että valtiollinen itsenäisyytemme ei vielä ole tarpeeksi vakavalla pohjalla, että tärkeät ulkopoliittiset kysymykset vielä odottavat ratkaisuaan ja että koko taloudellinen elämämme näyttää kulkevan epävarmaa tulevaisuutta kohti. Vihollinen seisoo rajallamme voimakkaampana ja uhkaavampana kuin ennen. Että se ei vielä ole katsonut hetken lyöneen koettaakseen tulella ja miekalla pakottaa meitä tottelemaan veristä lakiansa, se ei saa tyynnyttää meitä levollisiksi. Omien rajojen sisällä elämme alituisessa epätasaisessa taistelussa maanalaista toimintaa vastaan, joka rajattomin varoin ja verrattomalla julkeudella uhkaa meitä yhtä varmalla häviöllä kuin bolsevikkien aseiden voittoisa hyökkäys.

Saavuttamamme luottamuksen perustana ei ole vähäinen se kanta, jolle olemme kyenneet asettumaan bolsevismin murhamiesoppeja vastaan, ja ainoastaan luja politiikka tässä suhteessa antaa meille oikeuden jatkuvasti odottaa saavamme osaksemme sitä mielenkiintoa suurvalloilta, joka on kulmakiviä siinä valtiorakennuksessa, jota niin suurin vaikeuksin ja ulkonaisten vaarojen uhatessa olemme koettaneet pystyttää. Meidän täytyy olla valmiina panemaan kaikki voimamme puolustaaksemme pyhimpäämme, asettamaan itsemme siksi kilveksi, jota vastaan idän iskut kilpistyvät. Meidän täytyy olla valmiina vielä kerran takomaan rauhalliset auramme miekoiksi, emmekä saa sallia petollisen vihollisen kasvaa päätämme pitemmäksi, sillä silloin on kohtalomme varma. Meidän nuoren valtakuntamme täytyy voida käydä läpi tämä murroskausi, kuinka vaikeaksi se tulleekin. Meidän on katsottava, ettei voittojen saavutuksia myydä niiden kansalaiskerrosten ennen kuulumattomien vaatimusten tähden, jotka vuosi sitten tekivät liiton vihollistemme kanssa, taikka niiden kansalaisten harhaantähtäävän peräänantavaisuuden vuoksi, jotka eivät olleet mukana, kun oikeuttamme puolustettiin ja vapautemme saavutettiin verisillä taistelutanterilla.

Vakaumukseni on, että tänä kuohunnan aikana ei sisäistä uhkaa murreta kompromissien ja myönnytysten kautta etsimällä kohtaa, missä rehellisesti tarkoitettu yhteistyö aikaisemman vastustajan kanssa voisi alkaa. Sisäinen voimamme ja turvallisuutemme ovat liian kalliita, jotta ne pantaisiin vaaranalaisiksi kokeiluihin, joita vastustaja aina on väärinkäyttänyt. Ja minä en usko, että lainkuuliainen Suomi kannattaisi sellaista politiikkaa, että ne pelottomat miehet, jotka vuosi sitten aseettomina tarjosivat vihollisen luodeille sankaririntansa, nyt, peläten samoja uhkauksia, tahtoisivat olla häpeällisessä antautumisessa mukana. Ei, sellainen konjunk-tuuripolitiikka perustuu arkamielisyyteen ja väärään käsitykseen asemasta ja voiton mahdollisuuksista. Ne, jotka sitä kannattavat, he ovat valmiit jättämään asemamme, voidakseen omasta mielestään taitavalla poliittisella pelillä välttää häviön seuraukset. Mutta he unohtavat, että sodan jumala on oikullinen, he unohtavat omat katkerat kokemuksemme. He unohtavat, että tätä taistelua kahden maailmankatsomuksen välillä käydään elämästä ja kuolemasta ja että bolsevikkien voitto merkitsee, että kaikki, taipuisammatkin, saavat olla valmiina järjestyksessä kaivamaan oman hautansa.

Vasta sitten kun äärimmäinen vasemmistomme kokemuksen kautta on saatu vakuutetuksi siitä, että olemme lujasti päättäneet, ettemme luovuta hitustakaan oikeudestamme ja että olemme kyllin vahvoja ollaksemme antamatta perään kansanjoukon uhkauksille, vasta silloin voi rehellisesti tarkoitettu yhteistyö alkaa ja tulla yhteiskuntarauha, joka ei ole ainoastaan mielikuvituksellinen. Perustuen, niin kuin sen tulee olla, lain ja toisten oikeuden kunnioittamiseen, vaatii se jokaiselle täyttä oikeutta. Tämä merkitsee kuitenkin, ettei yhteiskunta saa kammoa mitään uhrauksia todellisten vääryyksien poistamiseksi ja että se, siinä määrin kuin sen vaikea taloudellinen tila voi sellaista myöntää, valmistuu panemaan täytäntöön semmoisia yhteiskunnallisia parannuksia, jotka tuntuvalla ja pysyvällä tavalla edistävät työväenluokan pyrkimystä taloudellisesti huolettomaan toimeentuloon, ja voimakkaasti kannattaa sen sivistyksellisen vaurastumisen tarvetta sen kaikissa eri muodoissa.

Vallankumouksellisena aikakautena, jota me elämme, ei kansan elinkysymyksiä ratkaista heikkoudella ja tahdottomuudella. Ainoastaan lujatahtoisten miesten uhrautuvalla isänmaanrakkaudella ja yhdistynein ponnistuksin voi kansamme kestää onnellisesti sen vakavan ajan, joka on edessä. Väistykööt sentähden eripuraisuus ja pienet edut tai jääkööt ainakin odottamaan, ja yhtyköön jokainen kansalainen, mies ja nainen, yhdeksi suureksi, yhteiskuntaa säilyttäväksi puolueeksi, jonka tulee selvästi tajuta menettelytapansa tärkeys.
Lähde: G. Mannerheim: Muistelmat. Ensimmäinen osa. Otava, 1951.

Paluu vv. 1917-18 hakemistoon. Paluu historiasivuille.