Saksalaisten hyökkäys Helsinkiin [huhtikuu 1918].

Puolustuksen järjestäminen.

Kun tuli tiedoksi saksalaisten maihinnousu Hangossa lähetettiin Helsingistä kaikki mahdolliset joukot, yksin työkomppaniakin, ottamaan vieraan maan sotajoukkoja vastaan. Komppanioitten jätteet yhdistettiin ja muodostettiin uusia komppanioita. Monen komppanian miehistä oli suuri osa kaatunut ja osa oli Helsingissä ruvennut miliisiksi tai ryhtynyt muihin tehtäviin. Miliisillä olikin kova työ estäessään rikollisia aineksia, jotka yrittivät tehdä kolttosia vallankumouksen nimeen. Kaupungissa oli saksalaisia vastaan lähettää myös joitakin rintamakomppanioita, joita oli siirretty toisilta rintamilta.

Saksalaisten eteneminen Hangosta tapahtui nopeasti ja siksi niitä vastaan tarvittiin kiireellisesti voimia. Saksalaiset olivat jo Karjalla, kun tämän kirjoittaja joukkoineen lähti Helsingistä. Pääsimme taisteluun osalliseksi Albergassa venäläisten rakennuttamissa juoksuhaudoissa. Taistelu oli tuimaa. Kaikkialla nähtiin saksalaisia mitä moninaisimmilla taisteluvälineillä varustettuna. Punaisten puolella oli mieliala masentunut. Jokainen tunsi saksalaisten sotataidon. Tietoisempia työläisiä taistelu saksalaisia vastaan sentään innosti. Jokainen tiesi, että ei auta antaantua ilman taistelua.

Albergassa rintama pysyi jonkun aikaa paikoillaan, sillä puolustuspaikat olivat hyvät. Saksalaisten tehtyä saartoliikkccn, täytyi punaisten kuitenkin perääntyä. Sanottiin oikean siiven miesten poistuneen ketjusta ja vihollisen etenevän Oulunkylää kohti. Merenrannasta Albergaan pysyi ketju paikallaan pitkän aikaa, mutta kun sitten peräännyttiin, pääsi sekasorto valtaan. Huopalahdessa asetuttiin uusiin asemiin. Huopalahden kallioilla jouduimme otteluun. Olimme heitä väijymässä ja pääsimme salaa ampumaan kuularuiskuilla, kivääreillä ja tykeillä. Saksalaiset pysähtyivät kärsittyään huomattavaa mieshukkaa. Rintama oli paikallaan perjantai-, huhtik. 12 p:n aamuun asti. Huopalahden pelloilla alkoi uusi taistelu, mutta saksalaiset työnnettiin takasin. Takaa-ajoon emme voineet ryhtyä, sillä siihen ei ollut määräystä. Tarkotushan olikin vain puolustaa.

Torstain ja perjantain välisenä yönä olivat saksalaiset kuljettaneet joukkojaan Oulunkylään ja Vanhaankaupunkiin, joten perjantai-aamuna Helsinki oli piirityksessä. Huopalahden suunnalla patrullimme teki koko yön tiedusteluja, ottaen selvää vihollisen aikomuksista, ettei sc päässyt yllättäen hyökkäämään. Pakolaisjoukot siirrettiin Töölön entisiin venäläisiin kasarmeihin ja Turun kasarmiin Heikinkadun varrella. Meidän osastomme pääsi syömään Työväentalolle. Siellä saimme määräyksen asettaa viisi vastamuodostettua naiskomppaniaa aseisiin ja suorittamaan kaupungilla vahtipalvelusta, sillä piilopaikoissaan olleet lahtarit alkoivat ampua kadulla olevia punaisia. Viisikymmentäneljä miestä pantiin naisille opastajiksi ja naiset muodostivat patrulleja ympäri koko kaupungin. He pitivät vahtia koko yön aamuun asti, jolloin heidät kutsuttiin pois. Lahtarit olivat alottaneet ampumisen Vladimirinkadulla. Kruunuhaasta kuului samaa. Tällöin ei pidetty viisaana pitää naisia kaduilla, koska heiltä puuttui kokemus tämäntapaiseen sodankäyntiin. Naisten tilalle pantiin nyt miehiä kaduille vahtiin.

Työväentalolla ilmoitettiin naiskomppanialle, että heitä täytyy opettaa ja vasta sitten viedä taisteluun. Monet naiset vaativat tilaisuutta päästä taisteluun, sillä he olivat menettäneet omaisiaan, veljiään, sulhasiaan ja tovereitaan ja se velvoitti heitä uhraamaan itsensä yhteisen asian hyväksi. Kohta olikin apu tarpeen. Naisille hommattiin opettajat ja päälliköt.

Lähdimme patrulliksi Huopalahden ja Töölön väliselle tielle. Kuljimme tietä pitkin ja teimme tiedustelua tien sivulle metsiin. Yöllä olivat saksalaiset nuotiolla. Joka puolen tunnin perästä annoimme havainnoistamme tiedon päämajaan. Suurempaa liikehtimistä emme havainneet, ennenkuin aamulla vähää ennen heidän hyökkäyksensä alkua. Kaikki punaisten voimat komennettiin silloin ketjuun. Rivit olivat tiiviit ja varaväkeä oli myös saatavana. Näytti siltä, että pidämme puolemme, emmekä tule antamaan Helsinkiä saksalaisille, ellei heillä ole suurta ylivoimaa.

Taistelu pääkaupungin omistamisesta.

Taistelu Helsingistä alkoi. Järjestely oli tehty punaisten puolella niin hyvin kuin oli mahdollista. Jouduimme ketjuun Seurasaaren kohdalla. Osastomme ulottui rannasta Ukkokodin mäkeen. Kalliolle asetuimme hyvään puolustuspaikkaan. Toisella puolella lahtea näimme komeita saksalaisia merisotilaita. Kohdistimme tulen heitä vastaan ja saimme heidät hiljaisiksi. Ti[l]kanmäeltä käsin kuului ammuntaa. Siellä olivat saksalaiset. Panimme lähetit liikkeelle. He palasivat ilmoittaen oltavan saksalaisten ketjun saartamina. Tuli pulmallinen kysymys. Antautuako tai koettaa tunkeutua ketjun läpi. Otaksuimme, että he eivät ole selvillä maanmuodostuman ja metsän takia, että olimme jääneet pohjukkaan. Siksi päätimme meren rantaa pitkin hiipiä Tilkan tienristeykseen ja rynnätä saksalaisten ketjun läpi. Saksalaisia oli Tilkan tienristeyksessä kuularuiskuineen. Teimme ryntäyksen ja pääsimme ulos, mutta toinen puoli joukostamme oli jäänyt saksalaisten kuularuiskun uhriksi.

Pääsimme Töölöön omien joukkojemme pariin. Siihen mennessä olivat joukkomme asettuneet uuteen ketjuun. Kaikki harhailevat punaiset järjestettiin uudelleen puolustukseen. Hiljalleen peräännyimme ja melkein huomaamatta olimme joutuneet jo kaupunkiin. Nyt alkoi kaduilla taistelu. Se oli saksalaisille vaikeampaa. Hyvillä sotaneuvoillaan he pellolla ja metsissä kykenivät lyömään punaiset, mutta kadulla taisteleminen tuotti heille vastusta. Saatuaan avuksi hirvittäviä sotakoneitaan kykenivät he lannistamaan kuitenkin punaisten joukot. Panssariautommekaan eivät voineet heille paljon mitään. Iltaan mennessä jouduimme jo keskikaupungille. Turun kasarmin luona oli kiivaita taisteluita, samoin Heikinkadulla ja Heikin puistossa. Töölössä ja kaupungilla oleville joukoille annettiin perääntymiskäsky. Peräännyttiin Pitkällesillalle, jolle rakennettiin barrikaadeja.

Saksalaiset yrittivät hyökätä yli sillan, mutta heidät lyötiin aina takasin. Viimein keksivät he keinon. Vangiksi saaneista punakaartilaisista ja työläisistä rakensivat he suojuksia tai marssittivat vankeja edellään, koettaen niiden suojassa kulkea sillan yli Tämä synnytti hämminkiä punaisten puolella.

Työväentalolta, Kallion kansakoululta ja kaikista punaisten paikoista valmistettiin poislähtöä Helsingistä. Siksi koetettiin pitää puolia ja hävittää ne sotavälineet, mitä ei voitu viedä mukana. Hartaasti odotettiin myös apuvoimia. Niitä kai olikin yrittänyt tulla, mutta tulo oli käynyt mahdottomaksi. Omin voimin täytyi siis hinnalla millä hyvänsä puolustautua. Päätettiin ampua, mutta mahdollisen tarkasti yli vankijoukon. Kuularuiskut, jotka oli asetettu Pitkänsillan vieressä oleviin taloihin, alkoivat syöstä kuulia sillalle tunkeutuneita saksalaisia kohti. Suuri joukko ihmisiä kaatui yhteen läjään. Siinä meni saksalaisia ja omia. Saksalaiset olivat myös ampuneet vankeja, mutta suurin osa suureksi suruksi kaatui punaisten kuulista. Saksalaiset olivat onnistuneet pirullisessa tarkotuksessaan, mutta sillan yli he eivät niin vain päässeet.

Eläintarhan ja Vesilinnan mäellä saksalaiset etenivät aina Söörnäisten kaduille asti, tullen pitkin Linjoja Itäiselle Viertotielle. Nyt alkoi rynnistys. Piti hyökättämän ulos kaupungista. Mitään johtoa ei enää ollut. Ei päälliköitä eikä neuvonantajia. Toiset päälliköistä olivat lopettaneet päivänsä välttyäkseen lahtarien rääkkäyksiltä. Toiset joutuivat lahtarien vangeiksi, toisia oli kaatunut. Työkomppanian päällikkö oli kuitenkin järjestänyt uloshyökkäystä, vaikkakaan siinä ei onnistuttu. Tie tosin saatiin raivatuksi auki. Hermannissa tuhoa tekevät saksalaiset joutuivat perääntymään ja me seurasimme heitä nopeasti. Hyökkäystä emme jatkaneet, sillä saimme kaupungissa olevilta määräyksen pysähtyä. Saksalaisten oli luultu kaikkialla perääntyvän. Selitettiin saksalaisten voimat niin pieniksi, että ne eivät voikaan vallottaa kaupunkia. Koko yön riehui taistelu hurjalla vauhdilla. Helsingin naiskomppaniat saivat nyt myös tottua taisteluun. Ne oli lähetetty Vesilinnan mäkeen, missä kävi kiivas taistelu. Niiden sanotaan taistelleen urhokkaasti, kuolemaa pelkäämättä.

Oltiin jännittyneitä mitä lauantai tuo tullessaan. Jokaisella alkoi olla vain tappio mielessä, joskin oli olemassa toivo päästä pois saksalaisten piirityksestä.

Antaantuminen.

Lauantai-aamuna sai taistelu uuden vauhdin. Ratkaisu näytti lähenevän. Huomattuaan olevansa lujilla Helsingin vallotuksessa, tarjosivat saksalaiset rauhanehtoja. Rauhanneuvotteluihin lähetettiinkin edustajat. Vihollisen alueelle jouduttuaan sidottiin heiltä silmät ja kuljetettiin saksalaisten esikuntaan, joka oli silloin Töölön sokeritehtaalla.

Lähetit toivat vastauksen, joka oli saksan- ja suomenkielellä. Siinä vaadittiin antaantumaan ja luovuttamaan kaikki punakaartin päälliköt, toiset pääsisivät muka vapaaksi. Ei suostuttu tähän, sillä katsottiin, että punakaartissa ovat kaikki saman arvoisia, päälliköt on valittu omista joukoista. Kun rauhanehtoihin ei suostuttu, niin määräajan kuluttua alkoi taistelu jälleen entistä lujempana. Siltasaari joutui kovan pommituksen alaiseksi. Siihen kohdistettiin tuli monelta suunnalta. Yhtäkkiä ilmestyi saksalainen laivasto Kruununvuoren selälle ja sieltä alettiin pommittaa kaupunkia. Sieltä ehdotettiin myös neuvotteluja. Helsingin miliisipäällikkö Nyquist ja joku komisari ja yksi punakaartilainen menivät neuvotteluihin. He toivat ehdot, jotka sisälsivät:

Saksalaiset ottavat vallan käsiinsä, riisuvat aseista punaiset ja valkoiset. Ketään ei rangaista, mutta uusiin levottomuuksiin osalliset joutuvat saksalaisen sotaoikeuden tuomittaviksi. Jokaisen on vietävä aseensa Pitkällesillalle ja sieltä pääsee vapaaksi. Tunnin kuluttua on antaannuttava tai saksalainen laivasto alottaa pommituksen.

Irmari Rantamala luki ehdot ja punaiset päättivät antaantua, koska ei ollut enää toiveita päästä ryntäämään ulos kaupungista. Rantamala vakuutti, että saksalaisten lupauksiin ei ole luottamista, he voivat tehdä mitä tahansa. Valkoisten puolella on tehty sodan aikana hirvittäviä tekoja ja niin tullaan edelleenkin tekemään. Parasta, että jokainen koettaa tehdä parhaansa. Hän rohkaisi joukkoja ja kehoitti ottamaan kaiken vastaan tyynesti, niin raskasta kuin se onkin. Ylivoiman edessä emme voi mitään. Mikään hävitys ei meitä hyödytä, eikä se kuulu meille.

Talojen katoille alkoi nousta valkoisia vaatteita, mutta siitä huolimatta alkoi laivasto pommittaa ja useita taloja syttyi tuleen, m. m. Työväentalo. Palokunta riensi sitä sammuttamaan, mutta lahtarit estivät sen. Niin sortui komea Helsingin Työväentalo, jossa päivällä punainen lippu, yöllä punainen valo osotti luokkataistelun olevan käynnissä.

Kauhea aika alkoi Helsingin työläisille. Suurissa riveissä kuljetettiin heitä vankileireille ja lahtauspaikoille. Sopimus ei merkinnyt mitään, saksalaiset sillä vain halusivat säästää omia joukkojaan. Ne punaiset, jotka veivät aseensa, otettiin vangiksi ja lähetettiin pidätyspaikoille, kouluille, Europa-laivaan, tai Katajanokan kasarmiin.

V. Koski.

Lähde: Suomen Luokkasota. Historiaa ja Muistelmia. Toim. A. Halonen. Amerikan Suom. Sos. Kustannusliikkeiden Liiton Kustantama. Wisconsin, 1928.

Paluu vv. 1917-18 hakemistoon. Paluu historiasivuille.