In English.

The Timesin pääkirjoitus 11.12.1939.

SUOMI GENÈVESSÄ.

Kansainliiton yleiskokous kokoontuu tänään ennen näkemättömän vakavissa, väkivaltaisissa ja sekavissa oloissa. Kaksi suurvaltaa on heittäytynyt saalistushyökkäyksen orgiaan. Toinen niistä sentään erosi Liiton jäsenyydestä ennen kuin se aloitti sopimuksenrikkkojan uransa. Paradoksaalisesti toinen hoiti Kansainliiton neuvoston puheenjohtajan viime kerralla kun se kokoontui. Liiton normaalikäytännön mukaan sen edustaja olisi toiminut puheenjohtajana siinä Kansainliiton avajaisistunnossa, joka on tänään kutsuttu koolle lausumaan kantansa hänen oman maansa provosoimattomasta hyökkäyksestä Suomen kimppuun. Sillävälin suurin hyökkäyksen uhrille toimitettu käytännöllinen aputoimi on tullut maalta, joka, kuten Saksa, on antanut eroilmoituksen, ja joka muuten oli ensimmäinen täysimittaisten kansainvälisten sanktioiden kohde Etiopiaan suuntautuneen oman hyökkäyssotaretkensä vuoksi, ja Italian lentokoneiden on sanottu tankanneen Saksassa matkallaan Suomeen. Kun Japani on myös Kansainliiton ulkopuolella, Iso-Britannia, Ransaka ja Venäjä ovat ainoat kolme suurvaltaa sen sisällä, ja yksi varmoista tälle kokoukselle tehtävistä ehdotuksista on Venäjän erottaminen. Jos siis vain kaksi suurvaltaa tulee jäämään Kansainliittoon, se merkitsee joka tapauksessa sitä, että nuo kaksi valtiota, jotka aidosti pitävät tärkeinä pienempien valtioiden etuja, tulevat niiden kanssa kohtaamaan viimeisimmän Kansainliiton auktoriteettiin kohdistuvan uhan. Suomen valtuutetun odotetaan vetoavan yleiskokoukseen maansa puolesta. Hänen pääministerinsä on jo tiivistetysti todennut asian sanoessaan viime viikolla, että "jos Suomi tulee tuhoutumaan, se johtuu siitä, että sivistysvaltioiden kesken ei ole sitä tarvittavaa solidaarisuutta, joka suojelisi heikot väkivallalta."

Kysymys Venäjän taloudellisesta sanktioinnista tullaan varmasti ottamaan esille tavalla tai toisella, jos ei formaalisena esityksenä, niin vähintään epävirallisissa keskusteluissa. Sen ei odoteta saavan kovin laajaa kannatusta siitä järkevästä perustelusta johtuen, että Kansainliiton huonointa politiikkaa olisi päätyminen sellaisiin toimenpiteisiin, mitä se ei heikentyneessä tilassaan voi saattaa tehokkaiksi. Neuvostoliiton maatieteellinen laajuus ja sen luonnonvarojen monipuolisuus tekee siitä taloudellisen sarron vaikutuksissa muita maita vähemmän haavoittuvan; ja mikäli haittoja luotaisiin, sen vaikutuksena olisi luultavasti raaka-aineiden ohjautuminen Saksaan - joka omilla hyökkäystoimillaan, niin esimerkillä kuin liittosuhteella, on rohkaissut ja myötävaikuttanut Neuvostoliiton saalistustaipumuksiin. Lisäksi, kaksi niistä maista, joiden kauppasuhteiden katkaiseminen Venäjän kanssa aiheuttaisi suurimman tarvikepulan, Yhdysvallat ja Japani, ovat Kansainliiton ulkopuolella. Artiklan XVI määräämät talouspakotteet eivät siksi tunnu soveltuvat tähän nimenomaiseen tapaukseen. Niiden käyttöönottoa ei Kansainliiton jäsenten laaja enemmistö, joka, se muistettakoon, on edelleen lukumäärältään lähes viisikymmentä, pidä enää pakottavina. Viimeisimmässä yleiskokouksessa (vuonna 1936) maa toisensa jälkeen ilmoitti virallisesti, että se ei pidä artiklan XVI pakottavaa luonnetta itseään sitovana - ja toinen paradoksi on, kun muistetaan, että yksi kolmesta tai neljästä valtiosta, jotka voimallisimmin protestoivat artiklan XVI rankaisevan luonteen heikentämistä, oli Neuvosto-Venäjä. Britannian hallitus teki joka tapauksessa oman kantansa selväksi. Se ilmoitti, ettei se hyväksy ehdotonta velvollisuutta ryhtyä sanktiopykälässä mainittuihin toimenpiteisiin, koska olosuhteita, joissa kysymys voi nousta esille, ei voi millään määritellä etukäteen. Jokainen tapaus tulee arvioida sen omasta luonteesta lähtien. Mutta yksikään Kansainliiton jäsen - Britannian valtuutettu katsoi - ei ole oikeutettu välinpitämättömään suhtautumiseen mielivaltaiseen sotaan ryhtymisessä, mikä pysyy koko Kansainliittoa koskevana asiana. Siksi on voimassa yleinen velvollisuus harkita, toisten valtioiden kanssa neuvotellen, tuleeko ja silloin, missä laajuudessa on kussakin tapauksessa sovellettava artiklassa XVI harkittuja toimenpiteitä. Jokaisen jäsenvaltion tulee olla oma tuomarinsa siinä, missä laajuudessa sen oma tilanne sallisi sen osallistua mihinkä tahansa ehdotettuun toimenpiteeseen ja niin tehdessään siihen epäilemättä vaikuttaisi se laajuus, jossa muut jäsenet ovat valmiina ryhtymään toimenpiteisiin.

Viimeisin sääntö muotoiltiin tietysti aikana, jolloin Kansainliiton jäsenet olivat rauhantilassa ja sillä oletuksella, että mahdollisesti tehtävät toimenpiteet olisivat taloudellisia ja kaikkea muuta kuin sotaa. Nykyinen tilanne on ennen kokematon sikäli, että kaksi johtavaa keskusteluun osallistuvaa maata ovat jo sotatilassa. Ne ovat siten selvästi eri asemassa kuin niiden hallitusten edustajat, joiden kanssa he asiaa harkitsevat. Niitä ei säätele, kuten rauhan aikana asia olisi, eriasteinen valmius kuin muilla valtioilla yhteisen politiikan muotoilemiseksi ja siihen osaa ottamiseksi. Ainoa askel, josta nyt Geneveen kokoontuneet jäsenet tulevat todennäköisesti olemaan yksimielisiä - ja siinäkin on todennäköisesti eri mieltä olevia - on Neuvostoliiton erottaminen Kansainliiton jäsenyydestä. Tätä tarkoittavan esityksen ymmärretään olevan Latinalaisen Amerikan valtioiden mielessä, joiden erkanemisen täytyy lisätä voimaa siihen sisältyvään moraaliseen tuomioon. Mutta tätä tarkoittava päätöslausuma, jolla on epäilemättä Englannin valtuuskunnan tuki, tultaneen vastaanottamaan Moskovassa pilkallisesti eikä sillä ole vaikutusta Neuvostoliiton vaikeuksiin eikä Suomen turvallisuuteen. Ideaalinen menettelytapa olisi tietenkin se, jos jos jokainen päättäisi yksimielisesti ja yhtaikaa tarttua aseisiin, jos yksikin sen jäsenten joukossa joutuisi Saksan tai Venäjän tai minkä tahansa muun valtion hyökkäyksen kohteeksi. Nykyinen sota saisi pikaisen päätöksen ja pienten kansakuntien oikeus elää omaa elämäänsä tulisi todella ja lopullisesti osoitettua todeksi.

Kuitenkaan tuota, Kansainliiton ihanteiden mukaista ratkaisua, ei mitä todennäköisimmin saavuteta. On olemassa pieniä maita, jotka sijaitsevat niin etäällä, että niillä ei ole mitään oman edun kannustinta, on toisia, jotka ovat niin lähellä, että ensimmäinen kostoisku pamahtaa heidän päälleen; ja toisia taas, joilla on moitittavaa niitä vastaan, joiden aseveljiä heidän odotettaisiin olevan. Erityinen vastuu onkin niillä kahdella valtiolla, jotka ovat kaikkein voimakkaimpia, jotka ovat iskuetäisyydellä hyökkääjistä, jotka ovat syvästi huolissaan pienten kansakuntien eloonjäämisestä, jotka ovat julistaneet itsensä niiden itsenäisyyden puolustajiksi, ja jotka ovat jo sotatilassa. Iso-Britannia ja Ranska ovat jo nyt ottaneet itselleen niin suuren tehtävän agression vastaisessa taistelussa, että niiden ei olisi viisasta kuluttaa voimiaan siinä laajuudessa, että se vaikuttaisi niiden strategian päälinjaan.

Olisi tyhmää ryhtyä sotimaan sellaisen maan kanssa, joka - vaikka pelkkä koko ei ole voima - ulottuu Itämereltä Beringin merelle. Mutta Venäjä ei ole julistanut Suomelle sotaa - se ei ole oman ilmoituksensa mukaan sen kanssa sodassa lainkaan. Siksi on paljon, jota muut valtiot voivat ja jota niiden pitää, sotaa julistamatta, tehdä Suomen auttamiseksi sen hädässä. Suomalaiset taistelevat niin loistokkaasti, että yksinomaan Englannin ja Ranskan resurssien pieni sivuviipale varmistaisi heidän voittokulkunsa ilmassa ja sen seurauksena heidän voittonsa puolustustaistelussa. Jos Suomi tulee pelastaa, se tulee pelastaa nyt.
Käännös: Pauli Kruhse.

Kansainliiton yleiskokouksen hyväksymä selonteko ja päätöslauselma, jouluk. 14, 1939.

Talvisota | Suomi Neuvostoliiton ulkopolitiikassa 1939-1940.