Eesti keeles

KENRAALI JOHAN LAIDONERIN PUHE 1.1.1940 TALLINNAN UPSEERIKASINOLLA

    Herrat upseerit. Saanen toivottaa teille kaikille hyvää ja onnellista uutta vuotta. Tänä raskaana ja vakavana sota-aikana, jolloin tietyt suurvallat ovat keskenään valtavassa taistelussa ja jolloin tämä taistelu ymmärrettävästi koskettaa myös meitä ja vie meidät vakavien tilanteiden eteen, on selvää, että emme voi ilman murheita luottaa siihen, että uusi vuosi olisi meille helppo. Päinvastoin, meidän pitää täydellä vakavuudella katsoa tulevaisuuteen ja ottaa se myös huomioon. Me voisimme niin sanotusti analysoida tilannetta ja toivoa, että tuleva vuosi ei olisi meidän valtiollemme ja kansallemme huonompi kuin kulunut vuosi. Päättynyt vuosi oli, kuten te kaikki tiedätte, ei pelkästään meidän historiassamme, vaan tähän mennessä koko Euroopan historiassa tavattoman suurena käännekohtana.

Suuren Maailmansodan jälkeen Eurooppa eli 20 vuotta rauhassa, mutta sitten syntyivät uudet voimat, jotkut valtiot muuttuivat vahvemmiksi, mitä ne olivat tullessaan Maailmansodasta. Ja kuten tiedätte, puhkesi uusi suuri sota. Sen piti koskettaa ja koskettikin meitä ja ymmärrettävästi myös kaikkia muita pikkuvaltioita. Suuren Maailmansodan aikana oli niin, että pikkuvaltiot, joilla onnistui jäädä suuren sodan ulkopuolelle, kokivat sodan suhteellisen helpoksi. Nyt on kuitenkin sotakoneisto järjestetty siten suurvaltojen välillä, että sota koskettaa, tahdottiin tai ei, myös kaikkia niitä, jotka jäävät sodan ulkopuolelle, erikseen myös pikkuvaltioita. Oli siis täysin selvää, että uusi sota pakostakin tuo myös meille vaikeuksia. Arvoisat sotilaat, kuten tiedätte, tämä piti ja meidän myös pitää ottaa tämä huomioon eikä tämä sen vuoksi tulekaan meille absoluuttisena yllätyksenä.

Kun nyt katsomme takaisinpäin näemme, että sodan ensimmäiseksi uhriksi joutui Puola. Hyvin odottamatonta koko maailmalle oli se että niin nopeassa ajassa suhteellisen vahva valtio pyyhittiin kartalta. Ja tämä oli myös ymmärrettävää, sillä toisaalta Puola joutui ensimmäisenä hyvin järjestetyn Saksan sotavoiman ja toisaalta itänaapurinsa iskun alle. Jos jotakin valtiota vastaan hyökätään kahdelta puolelta, on selvää, että vastarinta ei voi kestää kauaa.

Muistan niitä aikoja, jolloin rauhansopimuksemme solmimisen jälkeen varovaiset poliitikot sanoivat, että ei pelkästään Viron, vaan myös muiden uusien valtioiden kohtalo voi olla melko vakaa vain niin kauan, kunnes uusi sota syttyy. Ja ymmärrettävästi nuo varovaiset ja kokeneet poliitikot sanoivat näin aivan vakavissaan eivätkä he paljoa erehtyneet, sillä kuten tiedetään, yksi uusi valtio, nimittäin Tšekkoslovakia katosi jo ennen sodan syttymistä. Toinen uusi, verrattain suuri valtio Puola katosi heti sodan sytyttyä. Tietty uhka koski meitäkin ja myös me olisimme voineet joutua ensimmäisenä ei tosin Saksan, vaan meidän itänaapurimme iskun kohteeksi.

Me sotilaat suhtaudumme asiaan realistisesti ja tiedämme, että Neuvostoliitto, kuten heidän nykyiset toimijansa myös itse sanovat, on 20 vuoden ajan ollut pakotettuna tekemään muiden valtioiden kanssa sellaisia sopimuksia, jotka eivät ole olleet heille hyödyllisiä, ovat olleet pakotettuja antamaan periksi joka puolella, sillä heidän sisäinen tilanteensa on tuona aikana ollut äärimmäisen vaikea. He olivat itse sisällissodassa, myös ulkopäin heitä painostettiin, ne sopimukset, joita he tekivät tuohon aikaan eivät olleet hyödyllisiä. Ja kun nyt kerrankin syntyi Euroopassa tilanne, jossa meidän itänaapurimme Neuvostoliitto pääsi niin sanotusti hyvään poliittiseen asemaan, jollaista sillä ei ollut tuhansiin vuosiin ja jossa Euroopan suurvallat taistelevat keskenään elämästä ja kuolemasta, oli melko luonnollista, että Neuvostoliitto halusi käyttää tätä tilannetta hyväkseen ja korjata ulkopoliittisessa tilanteessaan yhtä sekä toista, mitä ei ollut voinut tehdä 20 vuotta sitten. Ja tästä johtuen sekä tämän seurauksena tulikin tietty painostus naapureita ja myös meitä kohtaan. Mutta samaan aikaan meidän on kuitenkin tunnustettava suoraan, että meille jäi Neuvostoliiton suhteen täydellinen valinta siitä ryhdymmekö sotilaalliseen konfliktiin vai solmimme molemminpuolisen avustamisen ja yhteistyön sopimuksen. Näin meille jäi valittavaksi se, minkälaista tietä kuljemme. Näyttää ja myös silloin näytti siltä, ja olen samaa mieltä, että Neuvostoliitto piti parempana viimeistä, nimittäin sopimuksen solmimista.

Miksi ja miten tämä tapahtui, että juuri me jouduimme niin sanoakseni ensimmäisenä tämän painostuksen ja iskun kohteeksi? Kuitenkaan todellisuudessa tämä ei ollut ensimmäinen isku tai painostus, vaan meidän on otettava huomioon Neuvostoliiton maantieteellinen tilanne, sillä Neuvostoliitolle on tarpeen päästä Itämerelle. Tämä pääsy sillä on Leningradin kautta olemassa. On tunnustettava, että 20 vuoden aikana Neuvostoliiton alue on mennyt meistä kauemmaksi ja meille tämä on onneksi. Neuvostoliiton pääkaupunkina on nyt Moskova. Jos pääkaupunkina olisi ollut kuitenkin Leningrad, ei painostus olisi kohdistunut pelkästään meihin, vaan olisi ollut kaikkia Baltian valtioita kohtaan päättäväisempi ja tämä asiantila oli jällen meille hyödyksi. Huolimatta tästä Leningrad on ja jää edelleen suunnattoman suureksi kaupungiksi lähes kolmine miljoonine asukkaineen ja valtavine teollisuuksineen. Tällä hetkellä Leningradissa on suuri osa sotateollisuutta. Tämän vuoksi on myös luonnollista, että Leningradia kiinnostaa oma turvallisuutensa sekä pääsy Itämerelle. Juuri tämän vuoksi pitikin painostaa omien asemien varmistamiseksi ja jonka vuoksi me Leningradia kaikkein lähimpinä olimme ensimmäiset. Mutta mitä sitten todella tarkoittaa se, että olimme ensimmäiset? Viron, Latvian ja Liettuan sopimusten solmimisen väliä oli vain muutama päivä niin, että koko tämä asia kohtasi Baltian valtiot suunnilleen samaan aikaan.

Meidän pitää olla tietoisia siitä, että mikäli olisimme joutuneet konfliktiin Neuvostoliiton kanssa, olimme olleet ja jääneet täysin yksin, sillä Puolan katastrofin jälkeen koko maailmaa kohtasi levottomuus ja pelko niin, että unohdettiin kaikenlaiset moraaliset velvollisuudet ja lupaukset. Lisäksi kaikki tietävät, että se, mitä tapahtuu tällä hetkellä ei ole kamppailua yhden tai toisen valtion välillä vaan taistelu kahden suurvallan välillä. Englannilla ja Ranskalla on suuri sota tällä hetkellä käymässä Saksaa vastaan.

Me valitsimme kuitenkin sellaisen tien, että solmimme molemminpuolisen avustamisen ja yhteistyön sopimuksen Neuvostoliiton kanssa ja olen varma, että teimme tässä hyvin viisaasti. Mitä me tällä saavutimme? Nimittäin sen, että emme ole sattuneet ensimmäisenä suurvallan iskun kohteeksi, kun tällaiseen tilanteeseen sattui Puola. Ensimmäinen isku on suuntautunut meistä ohi. Ja tällä on erittäin suuri merkitys. Saattaa olla, että onnistumme sen vuoksi, että solmimme yhteistyö- ja avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa, jäädä sotilaallisen konfliktin ulkopuolelle myös tulevaisuudessa. Tämä on vielä kuitenkin kysymysmerkin alla, sillä tulevaisuus on hämärän peitossa. Tällä hetkellä elämme sellaista aikaa, että kukaan ei voi tietää muutamaa kuukautta etukäteen, miten tapahtumat muotoutuvat, eikä tämän vuoksi voi tehdä mitenkään kauas ulottuvia oletuksia.

Haluaisin kuitenkin tänään kiinnittää teidän huomiotanne muutamaksi minuutiksi ja analysoida tilannetta sekä selvittää, mikä meitä voi odottaa ja miten meidän pitäisi lyhyesti luonnehtia käymässä olevaa sotaa. Taistelu kahden valtavan suuren maailmanvallan välillä on käymässä – yhdeltä puolelta Englannin ja Ranskan, toiselta puolen Saksan kanssa. Sodan syttymiselle voi esittää kaikenlaisia perusteita ja näkemyksiä. Jotkut sanovat, että saksalaiset lähtivät ottamaan itselleen Danzigia, toiset sanovat, että perusteena oli Tšekkoslovakia ja Puola. Pääperuste on kuitenkin toki se, että Saksan valtio kehittyi niin vahvaksi, ettei tilanne ole Englannin hyväksyttävissä ja Saksa muuttui Englannille vaaralliseksi. Tämä on sodan syttymisen tärkein peruste. Ja tällä hetkellä käydään taistelua elämästä ja kuolemasta. Tosin muualla, kuten esimerkiksi Italiassa on haluttu puhua rauhasta, mutta kuten tiedätte Britannian pääministeri sanoi suoraan eräässä puheessaan, että Saksa pitää saada hävitetyksi ja Hitler totesi, että tuleva vuosi näyttää jääkö Saksa olemaan vai häviääkö se. Kun kaksi suurvaltaa on tällä lailla taistelemassa elämästä ja kuolemasta, on luonnollista, että ne vetävät ja haluavat vetää mukaansa kaikkia muita – tämä on täysin selvää. Ja kumpi tästä selviää voittajana, sitä kukaan ei tiedä etukäteen. Tiedämme, että Saksan sotilaallinen organisaatio näyttää olevan vahvempi kuin muilla suurvalloilla. Toisaalta me tiedämme, että materiaaliset voimat ovat länsivalloilla vahvemmat ja suuremmat kuin Saksalla. Tiedämme, että niillä ei ole puutetta raaka-aineista, joiden puute tuntuu Saksassa.

Toisin tässä asiassa esille muutamia konkreettisia esimerkkejä Viron elämästä. Ennen sotaa viime vuonna teimme tilauksia Britannialle, Saksalle, Ranskalle jne. Varhaisimpana lähetettiin tilaus Ranskaan. Ja 2. syyskuuta, pankaa merkille, Ranska oli ensimmäinen, joka julisti, että se ei voi täyttää meidän tilaustamme. Ranskassa pitäisi olla materiaalia riittävästi, mutta siitä huolimatta se ei täyttänyt tilausta. Kului jonkin aikaa ja myös Iso-Britannia irtisanoi meidän tilauksemme. Tämä on tuotu esimerkkinä siitä, miten yksin me olemme. Tähän mennessä vain Saksa on täyttänyt meidän tilauksemme, kun taas Ranska ja Englanti niitä eivät täytä. En tahtoisi uskoa, että niillä on jotain meitä vastaan, meidän suhteemme ovat hyvät, mutta se ei auta.

Joka tapauksessa nyt kamppaillaan elämästä ja kuolemasta ja luonnollisesti suurvallat tietyssä mielessä pyrkivät johtamaan omaa puoltaan niin, että myös muita maita temmataan taisteluun.

Siirrymme nyt siihen tilanteeseen, joka ympäröi meitä täydellisesti. Kuten tiedetään, Saksan taloussaarto ei onnistunut. Saksa solmi sopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Tällä pyyhittiin yli Saksan saartopolitiikka ja tällä hetkellä Saksa saa vapaa tie idästä, tiettyjen raaka-aineiden saaminen pohjoismaista Itämeren kautta sekä eteläpuolelta Balkanilta ja Italiasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Iso-Britannia olisi luopunut tehtävistään. Se on edelleen niin vahva, hyvin organisoitu ja järjestetty, että se voi jatkaa taistelua täysin voimin ja luonnollisesti se voi tehdä kaikkea Saksan vahingoittamiseksi. Merisaarto on julistettu laajuudessa, jota historia ei ole tähän mennessä tuntenut. Se yrittää katkaista Saksan huoltotiet ja raaka-ainelähteet, sillä Saksan heikoin puoli on materiaalipula. Yhtenä tällaisena toiminta-alueena on Itämeri. Itämeren kautta Saksa saa tällä hetkellä rautamalmia ja metsätuotteita sekä muita aineita, erityisesti ravintoaineita Baltian maista. Iso-Britannia näkisi luonnollisesti mielellään sen, että täällä syttyisi sota ja katkaistaisiin yhteys Saksan huoltolähteisiin. Tässä on olemassa vaara lähitulevaisuudessa. Emme voi sanoa, että olemme pystyneet siirtämään syrjään sodanpyörteisiin joutumisen. Minulla oli Moskovassa vieraillessani mahdollisuus puhua Neuvostoliiton johtajien kanssa ja he julistivat, että haluavat tehdä kaikkensa sen eteen, ettei heitä vedettäisi mukaan suureen sotaan. Tämä on nykyisen Venäjän yhtenä tehtävänä. Minä asetin puolestani kysymyksen siitä onnistuuko se ja pystyttekö te siihen, sillä on paljon muita, jotka sitä tahtovat ja sen vuoksi pannaan kaikki pyörät pyörimään, jotta sota laajenisi. Itämeri on yhtenä perusteena. Minulle vastattiin niin, että he uskovat välttävänsä joutumasta suureen sotilaalliseen konfliktiin.

Seuraava suurimerkityksellinen kysymys on Suomen konflikti. Te kaikki tiedätte, miten Neuvostoliitto teki Suomelle samanlaisen esityksen kuin meille. Vahvaksi itsensä tunteva Suomi oli varma siitä, että Neuvostoliitto ei siihen koske, eikä Neuvostoliitolla ole sellaisia intressejä Suomen suhteen, kuten sillä on Baltian maiden suhteen. Meille näytti heti siltä, että tällainen julistus on virheellinen. Sellaiset itsepuolustuksen intressit, joita Neuvostoliitolla on Baltian maiden suhteen, sillä on myös Suomessa. Itämeri on suojattu silloin, kun ne valtiot, jotka ovat Itämeren itäpuolella lähtisivät Venäjän vastaiseen joukkoon. Sanon tämän suoraan ja tämän vuoksi ei ollut mitään strategista eroa meidän, Latvian, Liettuan ja Suomen välillä. Meitä tämä koskee erityisen paljon ja tässä onkin painopiste.

Suomen konflikti koskee meitä kahdella tavalla: 1) meidän suhteitamme Suomeen ja 2) strategista tilannetta. Kumpi on painavampi? Näyttää siltä, että viimeksi mainittu on painavampi, sillä länsimaat haluaisivat nähdä, että Itämeri muuttuisi yleiseksi sotatantereeksi ja että Saksasta leikattaisiin irti sen huoltolähteet, joita ovat Skandinavia ja Baltian maat yhdessä Suomen kanssa. Tämä on luonnollinen brittiläisen imperiumin intressi ja sen vuoksi näemmekin, että Suomea kovasti kannustetaan ulkopuolelta vahvaan vastarintaan, - vaikka Suomi on jopa kohtalaisen vahva.

Kuten edellä korostin, Suomen kysymys koskee meitä kahdessa suhteessa ja tässä ei kukaan voi olla absoluuttisen kaikkitietävä ja ennustaja. Meidän tulee katsoa hieman taaksepäin historiaan. Me taistelimme Vapaussodan aikana. Sota ei ollut yleisiltä mittasuhteiltaan suuri, mutta kuitenkin meille tarpeeksi suuri ja katsoimme varmana tulevaisuuteen ja tiesimme hyvin selvästi, minkälainen tilanne saattaa meitä uhata uudestaan. Ja me olimme ensimmäiset, jotka ryhtyivät vuosina 1920-1921 muodostamaan liittoa niiden uudesti syntyneiden valtioiden välillä, jotka syntyivät suuren maailmansodan jälkeen Itämeren rannoille – Viron, Suomen, Latvian, Liettuan ja Puolan välille.

Tämä oli meidän ideamme. Oli myös muita valtioita, jotka ymmärsivät tämän, että meidän pitää yhdistyä, muodostaa yhtenäinen blokki, muuttumalla vakaaksi elementiksi ja rauhan takeeksi. Asiaa koskeva sopimus saatiin vuonna 1921 jopa parafoiduksi. Suomen lähettiläs Holsti oli myös tämän ajatuksen kannattaja, mutta kuitenkin Suomi oli ensimmäinen joka irtautui tästä liitosta ja Holsti erotettiin tehtävästään. Parafointi oli täysin valmis, mutta suomalaiset sanoivat, että Baltian maiden tilanne on uhkaava, kun taas Suomea ei uhkaa kukaan ja tämän vuoksi he jäävät pois tästä sopimuksesta. Seuraavana liitosta irtautui Liettua. Liettualaiset sanoivat, että heidän suurin vihollisensa on Puola. Puola sanoi, että mikäli jäljelle jäävät vain Latvia ja Viro, se on liian vähän liiton kannalta. Myös Puola irtautui. Näin jäi jäljelle Viron ja Latvian molemminpuolisen avunannon sopimus. Minun käsittääkseni tämä oli virheliike Liettuan ja Suomen taholta.

Nyt alkoi rauhanaikainen työ. Teimme kaikki, että voimme ylläpitää hyviä suhteita naapuriemme kanssa. Suomalaiset auttoivat meitä Vapaussodassa. Meillä oli tietyt suhteet suomalaisiin, me korostimme niitä ja tämä antoi tiettyjä tuloksia. On kuitenkin toisaalta sanottava, että suomalaiset katsoivat meitä koko ajan ylhäältä alaspäin. Ymmärsimme kyllä tämän, että olimme pienempiä ja että meidän tilanteemme on vaikeampi, mutta me emme panneet tätä kovin pahaksemme ja jatkoimme työtä eteenpäin. Sitten tuli ajanjakso, jolloin suhteet Suomeen muuttuivat de facto jokseenkin hyviksi. ne olivat vuosi 1933, erityisesti vuosi 1934 ja 1935 sekä vuosi 1936. Minun on mainittava, että tuohon aikaan Suomen valtion johtopaikalla oli presidentti Svinhufvud. Kun hän vieraili Virossa vuonna 1934 sanoi hän keskusteluissa suoraan, - hän tiesi, että meidän tilanteemme oli erittäin vaikea, - että tehän tiedätte miten paljon Suomessa on ihmisiä sitä vastaan, että minä matkustin Viroon, mutta ymmärrän kuitenkin, että meidän pitää työskennellä yhdessä. Tässä mielessä hän oli kaukonäköinen poliitikko. Tämän jälkeen seurasivat vastavierailut jne. Ja kaikki tämä kesti niin kauan kun Suomen valtion johdossa oli presidentti Svinhufvud kunnes hänen tilalleen tuli toinen henkilö. Suomen valtionjohdon vaihdossa Suomi otti toisen suunnan.

Sitä paitsi myös suurvaltojen suhteissa alkoi selvitä, että konflikti on tulossa Tämän seurauksena pienvaltiot ryhtyivät heti miettimään mihin ja kenen puoleen suuntaudutaan. Suomen suuntautuminen lähti kohti Skandinavian maita. Tiedätte jopa sen, että pari vuotta sitten Viron Tasavallan presidentti vieraili Suomessa, koska Suomen presidentti ei voinut tulla Viroon. Kerran hän oli sairas, kerran hänellä ei ollut aikaa jne. joskin hän kerran oli myös todella sairas.

Nyt myös meillä oli monenlaisia mielipiteitä Virossa. Meillä oli ihmisiä, jotka olivat sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt kutsua Suomi apuun. Yritimme tehdä kaiken sen, mikä oli mahdollista. Kun meillä oli kriitilliset ajat syyskuussa, Suomen ulkoministeri ei löytänyt aikaa Viron lähettilään vastaanottamiseksi, jolloin viimeksi mainittu pääsi keskusteluun erään osastopäällikön kanssa. Tämä selitti pitkään ja selkeästi, että Suomi ei voi tehdä mitään Viron hyväksi. Kaikki ne jutut, että Suomi on meille tarjonnut apuaan ovat tyhjää puhetta ja suoranaista valetta. Mitään tällaista ei ole ollut, vaan päinvastoin Suomi sanoi kategorisesti, että se ei voi tehdä mitään meidän hyväksemme. Suomen käsitys omasta asemastaan on sellainen, että heillä ei ole vaaraa idän suunnalta. Ja niin kaikki sujuikin. Meillä oli tosin käsitys, että Leningradia ei puolusteta ainoastaan etelän suunnasta, vaan myös pohjoisesta ja että Suomen raja oli siellä lähempänä kuin Viron raja. Suomessa oli kuitenkin toinen käsitys ja sille luvattiin ulkopuolelta hyvin paljon apua. Nyt näyttää siltä, että tämä apu oli ainoastaan moraalista, Muistatte, että Tukholmassa oli Skandinavian valtionpäämiesten konferenssi, jossa näitä kysymyksiä käsiteltiin. Käsitykseni mukaan sotilaallisessa mielessä Suomea ei nyt auteta moraalisesti eikä materiaalisesti, vaan Suomi tarvitsee ehdottomasti veriapua. Kuitenkaan veriapua ei annan kukaan.

Siirrymmekin sitten Suomen ja Neuvostoliiton väliseen konfliktiin. On ymmärrettävää, että Neuvostoliitto haluaa nyt käyttää hyväkseen sitä suotuisaa tilannetta, joka sillä on ja jos se ei sitä tahtoisi, voisimme olettaa että se työskentelee etujensa vastaisesti. Meidän pitää politiikassa ymmärtää toisten, jopa vihollisen intressejä ja hyväksyä ne. Jos aina nostetaan esille vain oma asema, joudumme lopuksi ajatuksissamme läpipääsemättömään umpikujaan. Kun Neuvostoliitto on ryhtynyt konfliktiin Suomen kanssa, on nyt nähtävä, että se ei enää kovin helposti peräydy. Suomelle on joka puolelta luvattu paljon apua. Valitettavasti, kuten edellä todettiin, tämä tarkoittaa vain aseita ja rahaa, veriapua ei kukaan ole antanut. Tanska ja Norja ovat selvästi sen sanoneet.

Kun Suomen konflikti oli vielä alkuvaiheessaan ja kun kiivaat neuvottelut olivat käynnissä tuli luokseni eräs Ruotsin valtion edustaja. Hän tuli luokseni ruotsalaisen ministerin ja muiden ruotsalaisen henkilöiden kanssa, joiden kanssa olin työskennellyt Kansainliitossa, tehtävänään kysyä mielipidettäni Suomen konfliktista ja mitä Viro aikoo tässä asiassa tehdä. Vastasin niin, kuten edellä teille mainitsin ja kun olin vastannut kysyin puolestani mitä sitten Ruotsi tekee. Hän sanoi, että Ruotsi antaa kyllä rahallista ja materialista apua ja ehkä sallii vapaaehtoisten lähdön. Kuitenkin kysymykseeni siitä ryhtyykö Ruotsi sotilaallisiin toimiin vastasi hän – keskustelu tapahtui saksaksi – "ausgeschlossen". Eivätkä ruotsalaiset tätä kiellä. Nyt on Suomessa sitten raskas draama käynnissä.

Miksi koskettelen tätä nyt näin pitkään? Sen vuoksi, että monet ovat sitä mieltä, että myös me olemme siihen syyllisiä ja että meidän suhteemme Suomeen eivät ole olleet riittävän tiiviit. Minun on todettava, että me teimme kaiken, jotta suhteemme Suomeen olisivat hyvät. Te tiedätte miten paljon heimotyötä on tehty kansojen välillä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, vaikka heimokonsertit ovat lämpimiä ja kansalaiset suhtautuvat toisiinsa hyvin, että myös vallanpitäjien välillä suhteet olisivat sydämelliset. Olemme tehneet kaikkemme, jotta meidän suhteemme Suomeen olisivat hyvät. Tämä ei valitettavasti ole mennyt näin.

On selvää, että me emme voi nyt ajaa jonkun toisen valtion politiikkaa, vaan meidän on oman valtiomme ja kansamme takia noudatettava Viron omaa politiikkaa. On täysin väärää ja virheellistä politiikkaa suuntautua kerran yhteen, toisen kerran toiseen suuntaan. Tiettyinä hetkinä, kuten juuri tällaisena aikana, meidän pitää olla itsekkäitä ja toteuttaa oman kansan ja valtion politiikkaa ja tämän pitää olla meidän asemamme. Nykyisessä Suomen ja Neuvostoliiton välisessä konfliktissa tulee täysin jättää syrjään kysymys siitä, kuka tästä selviää voittajana.

Yksi asia on selvä. Me emme saa toteuttaa sellaista politiikkaa, että nyt aloitamme jotain uudestaan, nimittäin toimintaa Suomen hyväksi. Kun tätä ei voinut tehdä silloin, kun siihen oli mahdollisuudet ja kun Suomi sitä itse ei hyväksynyt, kun Suomi jäi tässä kontaktissa kylmäksi, kun se selitti, että sillä ei ole mielenkiintoa meihin ja että Baltian valtioiden pitää joka tapauksessa jälleen kerran muuttumaan Venäjän provinsseiksi ja että Suomella on toiset intressit, nimittäin Skandinavian valtiot, ei mitään ole enää tehtävissä. Suomen asema on nyt kuitenkin muuttunut, nyt meitä moititaan siitä, että emme lähde avuksi Suomelle. Puutun tähän kysymykseen pidemmälti. Me emme ole velvollisia lähtemään Suomen avuksi. Emmekä me voi ryhtyä murtamaan sopimuksia, joita olemme solmineet Neuvostoliiton kanssa. Siitä ei olisi meille hyötyä.

Kuten jo huomautin, syntyy toinen kysymys siitä jääkö Suomen ja Neuvostoliiton konflikti paikalliseksi selkkaukseksi. Suuret vaikutteet ovat käymässä siihen suuntaan, että siitä tehtäisiin yleinen. Ja tässä on suuri vaara. Mikäli Iso-Britannia onnistuu viemään asiat niin pitkälle, että Ruotsi puuttuu peliin ja tämä on hyödyksi Suomelle, silloin Euroopassa on samanaikaisesti kaksi suurta sotaa; toisaalta Englannin ja Saksan, toisaalta Venäjän ja Suomen – Ruotsin välillä. Mutta voiko pitkään olla kahta rinnakkaista sotaa? Tämän seurauksena Itämeri muuttuisi suoranaiseksi sotatantereeksi. Näin Saksa menettäisi huoltolähteensä. Britannian imperiumille tästä olisi hyötyä, mutta meille se olisi vaarallista ja tämä vetäisi meidän alueemme ja merenrannat välittömäksi sotatantereeksi. Tämä on vaarallinen ja mahdollinen momentti tulevien vuosien kuluessa. Tällä hetkellä en osaa sanoa etukäteen, mutta nyt näyttää siltä, että Ruotsi ei halua lähteä sotaan, mutta lähettää vapaaehtoisia Suomeen. En kuitenkaan usko, että ruotsalaiset vapaaehtoiset tarjoaisivat suurta ja tehokasta apua Suomelle. meillä on kokemuksia ruotsalaisista vapaussodassa ja he olivat suoraan sanottuna heikkoja eivätkä he meidän sodassamme lähteneet taisteluun. me uskomme, että he ovat nyt parempia. On vielä yksi ihmeellinen ilmiö. Annettiin nimittäin tietää, että monta sataa ruotsalaista vapaaehtoista on lähtenyt Suomeen. Olisi hyvä, jos heitä olisi ollut monta tuhatta. Mutta mitä apua nämä muutama sata kykenee Suomelle antamaan.

Kuten tiedetään Saksan intresseissä ei ole Itämeren muuttaminen välittömäksi sotatantereeksi. Tämä ei ole myöskään Neuvostoliiton intressi. Tässä mielessä Viron valtion intressit ovat täysin samansuuntaisia Neuvostoliiton kanssa ja näyttää siltä, että aivan varmasti tämä ei ole toisin tulevaisuudessa.

Jos asiaa kuvaisi paradoksaalisesti, silloin pitää kysyä, milloin suuri sota oikeastaan alkaa? Eilen tuli sanomalehtiin yksi sähkösanoma, jolle suorastaan nauroin. Nimittäin ensimmäinen brittisotilas oli kaatunut Maginot-linjalla ja hänet oli haudattu suurin kunnianosoituksin. Kuvitelkaa nyt niiden kurjien puolalaisten mielialaa, jotka uskoivat saavansa Britannialta tehokasta apua. He eivät tietenkään ymmärtäneet brittien asemaa, että nämä eivät voineet apuaan antaa. Tiedämme, että Puolasta tulee nyt raskaita uutisia ja että siellä on käynnissä suuri draama. Kuvitelkaa, kun puolalaiset kuulevat, että vasta nyt on ensimmäinen brittisotilas kaatunut sodassa ja haudattu kunnianosoituksin.

Kun suuri sota on kerran alkanut, ei synnykään pian kysymystä rauhasta. Eikä tässä tarkoiteta Neuvostoliiton, Puolan eikä Suomen kysymystä, vaan kysymys on siitä, kumpi jää olemaan – Saksan vai Britannian imperiumi. On selvinnyt se, että toistensa rinnalla ne eivät enää voi elää ja toisen pitää ehdottomasti hävitä ja toisella niistä ei ole enää elintilaa.

Jos kuvittelemme, että sota venyy pitkäksi tai että se loppuu nopeammin ja että Britannia murskaa Saksan, ei kukaan tiedä, miten Itä-Euroopan tapahtumat etenevät ja että Itämeren ympäristö voi muuttua sotatantereeksi. Emme tiedä miten Neuvostoliiton suhteet sitten muuttuvat. Kuvitelkaa, että Saksa murskaa Iso-Britannian, minkälaiset ovat sen seuraukset ja eikö silloin synny konflikti itäalueilla. Kuvitelkaa, että sota venyy pitkäksi eikä kumpikaan sotiva osapuoli saavuta ylivoimaa. Silloin on mahdollista, että sota laajenee vieläkin suuremmaksi. Katsotaan miten vain, missään tapauksessa meidän ei kannata tehdä harhakuvaa, että olemme jo sodasta selviytyneet. Tämä olisi tilanteen arviointia liian helpoksi. Saattaa olla, että meillä on vasta edessämme suuret vaikeudet.

Tietyllä tyytyväisyyden tunteella voimme kuitenkin tarkastella tehtyä työtä. Ensinnäkään emme ole joutuneet itänaapurin ensimmäisen iskun alle. Tällä ei ole sanottu, että sotaa meille ei tule. Me tiedämme, että meidän itänaapurimme, jonka kanssa työskentelemme yhdessä, ei halua sodan laajentamista. Mutta onnistuuko sille konfliktin paikallistaminen, sitä he eivät tiedä itsekään. Kuitenkin yksi asia on selvä, että Neuvostoliitto ei halua tulla vedetyksi suureen sotilaalliseen konfliktiin. Tämä pieni Suomen ja Neuvostoliiton välinen konflikti on ohimenevä ja pieni ilmiö.

Meillä on tarpeeksi vaikeat ja vakavat ajat ja ne, jotka usein räyhäävät ja sanovat, miksi ei heti ryhdytty lyömään ja miksi ei menty avuksi Suomelle, hyvät herrat, meidän velvollisuutemme on sanoa heille: älkää räyhätkö, sulkekaa suunne. Ne jotka puhuvat, eivät ole niitä, jotka koskaan tekevät mitään. Koskaan eivät suunsoittajat ole tekojen ihmisiä. Toiseksi meidän pitää toteuttaa omaa Viron valtion ja kansan politiikkaa. Meidän tehtävämme on viedä oma valtiomme ja kansamme ulos sotilaallisesta konfliktista kokonaisena ja säilyttää omat valtiolliset määräyksemme, organisaatiomme ja instituutiomme. Yksi asia on kuitenkin selvä. Vaikka me tulisimme koskemattomina ulos sodasta, olisimme me sodan jälkeen ehdottomasti köyhempiä kuin tällä hetkellä. Tulevaisuuden suhteen meidän ei kannata tehdä harhakuvia, sillä voi tulla hetkiä, jolloin myös me joudumme ottamaan aseet käsiin. Tilanne on niin mutkikas, että tällä kohtaa olisi vaikeaa sanoa mitään etukäteen. Tilanne voi muodostua myös sellaiseksi, että juuri me joudumme ensimmäisenä iskun kohteeksi.

Minkälaisia johtopäätöksiä meidän pitäisi tehdä kaikesta tästä. Ennen muuta meidän elämämme muuttuu niukemmaksi, materiaaliset vaikeudet eivät tule pelkästään meille, vaan kaikkialle. Meillä hallitsee huono ja väärä mentaliteetti, että vaikka kaikkialla muualla on vaikeuksia, meillä pitää kaiken olla hyvin. Teidän, vanhempien sotilasjohtajien pitää tietää ja olette velvollisia sanomaan sitä myös muille, että ajat muuttuvat vaikeammiksi ja kaikkien pitää antaa uhreja sekä elää niukemmin. Eikä mihinkään ole etukäteen kirjoitettu, että meidän pitää elää rikkaasti ja hyvin, vaan myös meidän on supistettava elämäämme.

Meidän otettava huomioon myös sotilaalliseen konfliktiin joutumisen mahdollisuus. Mikä on sen seuraus. Meidän pitää tehdä valtiotamme sisäisesti vahvemmaksi ja tekemään kaikkemme sen puolesta, että sotilaallinen organisaatiomme olisi vahva. Onnellisella tavalla samaa mieltä on myös meidän itänaapurimme, jonka kanssa työskentelemme ja se tekee kaikkensa vahvistaakseen sotilaallista voimaansa sekä näkee mielellään, että ne valtiot, joiden kanssa se työskentelee olisivat sotilaallisesti vahvoja. Tämä on ymmärrettävää. Meidän on katsottava ei ainoastaan omaa asemaamme, vaan myös Neuvostoliiton, jolla on riittävästi riskejä joutua sotilaalliseen toimintaan. Tämän vuoksi meidän pitää parantaa ja asteittain muuttaa sotilaallista voimaamme vahvemmaksi niin paljon kuin sitä mahdollistavat meidän materiaaliset, aineelliset ja henkiset voimamme.

Yhteenvetona, hyvät herrat, halusin tänään alkavan vuoden ensimmäisenä päivänä selvittää teille vanhempina sotilasjohtajina tätä tilannetta niin paljon, kuin edeltäkäsin voi nähdä ja tehdä johtopäätöksiä. Olemme kokeneet yhden vaikean vuoden, sillä vaikeudet alkoivat jo edellisenä keväänä. Te muistatte mielenosoitukset pääsiäispyhien aikaan. Olimme koko vuoden tavallaan painostuksen alla. Onnistuimme torjumaan painostusta tietyssä määrin ja löytämään yhteistyömahdollisuuksia suuren itänaapurimme kanssa. Uskomme, että tämä yhteistyö jatkuu lojaalisti molemmin puolin. Tämä on positiivinen askel. Vaikeahan tämä vuosi oli, mutta me olemme sen kuitenkin kokeneet ja onnellisesti, pois luettuina vähäiset materiaaliset tappiot. Tiedämme hyvin, mitä tarkoittaa suoranainen sota ja nyt näemme sitä pohjoisen naapurimme osalta, olkoonkin, että sillä ovat monet tekijät meihin verrattuina hyvät: esimerkiksi asukasluku on meistä kolme kertaa, maan pinta-ala kahdeksan kertaa suurempi ja maa-ala on puolustettavissa. Myös vuodenaika on tällä hetkellä hyökkääjälle epäsuotuisa. Huolimatta siitä, että Ruotsi ei anna välitöntä sotilaallista apua Suomelle, se saa kaikkialta niin moraalista kuin aineellistakin apua. Huolimatta kaikesta tästä on tilanne Suomessa toki vaikea. Neuvostoliiton mahdollisuudet ovat tässä suhteessa paljon suuremmat. On kuitenkin paha, kun pikkuvaltio joutuu sotilaalliseen konfliktiin. Tällainen oli myös Puolan kohtalo. Puola itse ei halunnut uskoa, että se 35-miljoonaisine kansoineen voisi joutua niin sanotusti ensimmäiseksi koekaniiniksi. Kertautuuko Puolan historia tällä tavalla uudestaan, on vaikea sanoa, sillä historiasta tuskin puuttuu mitään. Kaikki nuo hyvät lupaukset tulevaisuutta varten ovat kuitenkin vain lupauksia ja välillä voi paljon syntyä ja muuttua.

Olemme kuitenkin löytäneet yhteistyön mahdollisuuden Neuvostoliiton kanssa. Ensimmäinen isku on mennyt meistä ohi ja voimme olla siitä onnellisia sekä ylpeitä. Tässä asiassa oli kuitenkin ovat vaikeutensa. Mutta haluammeko me, että meillä pitäisi olla helppoa, kun ympärillä on vaikeuksia. Meidän vaikeutemme tulevaisuudessa voivat olla vielä suurempia. Toisaalta meidän ei tarvitse kuitenkaan tämän takia olla allapäin, sillä jos olemme tietoisessa vaarassa ja jos meidän maamme voi joutua sotatantereeksi, minkälaisessa tilanteessa ovat silloin toiset sotaan osallistumattomat. Katsotaan tällä hetkellä esimerkiksi Hollantia ja Belgiaa. Meitä koskien sanotaan, että teillä on vihollisen sotaväki sisällä maassa. Minä totean, että meillä on sisällä sen valtion sotaväki, jonka kanssa haluamme tehdä yhteistyötä. Belgiassa ja Hollannissa lentävät kuitenkin joka päivä heidän päidensä yläpuolella vieraat lentokoneet ja kukaan ei kysy mitään. Me emme tiedä, miten suuri sotilaallinen konflikti ratkeaa ja minkälaisen laajuuden se ottaa.

Sopimussuhteessa oleminen Neuvostoliiton kanssa, jonka päämääränä on välttää joutumista suursotaan, on suurena positiivisena elementtinä ja tekijänä, jota meidän pitää arvostaa ja ottaa se täydellä luottamuksella. Tämä on täysin loogista. Ja jos meidän onnistuu tulevaisuudessa välttää suurta sotilaallista konfliktia ja säästää meidän maamme muuttumista sotatantereeksi sekä säilyttää valtiolliset organisaatiot ja instituutiot sekä oma sotaväki, silloin voimme sanoa ja kiittää Jumalaa siitä, että meillä meni hyvin.

Nyt voidaan sanoa, että emme ole enää absoluuttisesti suvereeneja ja itsenäisiä. Tulevaisuudessa, suuren sotilaallisen konfliktin päättymisen jälkeen voidaan varmasti sanoa, että valtioiden pitää irtautua omasta absoluuttisesta itsenäisyydestään ja astua valtioliittosuhteisiin. Jos sitä ei tehdä, etenee sota niin pitkälle, että maailmasta jää jäljelle vain roskaläjä ja kaikki katoaa. Tämän vuoksi meidän pitää säilyttää itsemme, mutta olla kuitenkin valmiina, jos sotaan pitää lähteä ja puolustaa itseämme niiden kanssa, joilla on meidän kanssamme samankaltaiset intressit. Meidän on sanottava tämä suoraan ja myös toteutettava tämä.

Pyydän anteeksi sitä, että puheeni on kestänyt näin kauan, mutta emme kuitenkaan ole koossa joka päivä ja tapahtumat ovat tärkeitä analysoitaviksi. Toistan vielä kerran, että voimme olla tyytyväisiä kuluneeseen vuoteen, joka oli suhteellisen vaikea, ei pelkästään meille, vaan koko maailmalle. Voimme katsoa tulevaisuuteen vakaasti, ei kuitenkaan harhakuvina siitä, että vaarat ovat meistä ohi.. Tiedämme, että kaikenlaisia vaikeuksia voi tulla, mutta verrattuna muihin ne ovat kuitenkin pienempiä ja ne voidaan kestää. Meidän pitää olla valmiina vaikeampiin aikoihin. Emme ole huonommassa asemassa kuin muut ja meidän velvollisuutemme on kuitenkin kohdata tulevaisuus vakaasti, rohkeasti ja rauhallisesti.

Ja ennen muuta se, mitä haluan vielä kerran alleviivata, on se, että meidän pitää teoissamme, ajattelutavassamme ja puheissamme toteuttaa ennen muuta Viron valtion ja kansan politiikkaa eikä osoittaa sympatiaamme ja antipatiaamme kerran yhteen, kerran toiseen suuntaan, sillä emmehän me sympatiallamme ja antipatiallamme loukkaa ketään ja sen vuoksi tämä on täysin kohtuutonta. Hyvät herrat, pyydän teitä ottamaan tämän tiedoksenne ja myös joukko-osastoissa sekä kaikkialla välittää eteenpäin, sillä tällä hetkellä kiinnitetään meidän sotilasjohtajiimme suurta huomiota ja katsotaan miten he suhtautuvat tilanteeseen. Tämä on ymmärrettävää ja tämän vuoksi teille kohdistuu raskas ja suuri tehtävä pitää itsenne hyvässä kunnossa sekä myös heijastaa tätä ympäristöönne. Jos sotilasjohtajat katsovat rohkeasti ja vakaasti tulevaisuuteen sekä arvioivat tilannetta realistisesti, se heijastuu eteenpäin ja muiden joukkoon, - ja tämä on teidän tehtävänne, hyvät herrat.

Palaan vielä takaisin Suomen kysymykseen. Totesin edellä, että meillä on tiettyjä vaikeuksia Suomen kanssa. Voimme kuitenkin olla varmoja siitä, että meidän omatuntomme on tässä puhdas ja rauhallinen. Olemme tehneet kaiken sen, mikä on mahdollista. Jos meitä ei arvosteta, minkä sille voi. Jokaisella valtiolla ja kansallahan on myös oma tuntonsa. Eikä yksikään valtio voi olla olemassa sen vuoksi, että tyrkyttää itseään toiselle kuin köyhä sukulainen, jota ei mielellään haluta nähdä. Myös me olemme Suomen suhteen köyhän sukulaisen osassa. Tällä selitän nyt Suomen radioaseman hysteerisiä lausuntoja. Olemme toteuttaneet johdonmukaisesti omaa politiikkaamme. Meidän päämäärämme ja linjamme eivät olleet siellä hyväksyttävissä. Toisaalta emme voineet tehdä toisinkaan emmekä me ole tällä hetkellä tuomareita Neuvostoliiton ja Suomen välisessä konfliktissa. Omien suhteittemme etsinnässä tunsimme, että olemme yksin ja teimme päätöksiä rohkeasti ja vakaasti. Suomi teki päätöksiä omalta kannaltaan. En sano, että se on tehnyt hyvin tai huonosti, mutta me olisimme joka tapauksessa tehneet toisin, kuin suomalaiset tekivät. Kukaan ei saa nyt kuitenkaan vaatia, että meidän pitäisi muuttaa omia kantojamme ja siirtyä toiselle poliittiselle linjalle. Tämä pitää todeta hyvin rohkeasti ja tämä osoittaa ympäristölle vakautta. Toivon, että te kaikki autatte tässä suhteessa.

Mennyt vuosi, kuten jo moneen kertaan totesin, oli vaikea, mutta olemme siitä selvinneet paremmin, kuin osasimme arvioidakaan. Tulevaisuudessa ajat ovat vakavat, mutta meillä ei ole syytä olla allapäin, vaan samalla tavalla kuljemme eteenpäin rohkeasti. Absoluuttista varmuutta tulevaisuuden suhteen ei ole yhdelläkään valtiolla tai kansalla eivätkä samoin suurvallatkaan tiedä etukäteen tulevaisuuttaan. Hitler on todennut tulevan vuoden suhteen, että nyt pitää päättää jääkö Saksa olemaan vai ei. Jos yhden suurvallan johtaja sanoo näin valtiostaan, mitä silloin pitää pienvaltioiden sanoa. Miksi meidän pitäisi tuntea huonommin. Lähdemme tulevaisuutta vastaan rohkeasti ja varmasti ja toteutamme Viron valtion ja kansan politiikkaa sekä teemme kaikkemme sen eteen, että sisäinen järjestyksemme, valtiolliset organisaatiot ja luonnollisesti myös sotilaallinen organisaatio ja järjestys olisivat vahvemmat.

Meillä on paljon työtä edessä tulevana vuonna. Työtä meillä voi olla joka tapauksessa enemmän, mutta emme pelkää työtä. Työtä varten toivotan teille, hyvät herrat, menestystä, onnea ja hyvää terveyttä.


Lähde: Suomen ulkoministeriön arkisto. Suomen Viron lähettilään P.J. Hynnisen kirje Suomen Ulkoministeriölle, 12.2.1940. Laidonerin puheen käännöksen on ystävällisesti toimittanut käytettäväkseni Eero Riuttala. 

Saksan Viron lähettilään Hans Frohweinin raportti Saksan ulkoministeriölle luottamuksellisista keskusteluista kenraali Laidonerin kanssa 17.1.1940 (Lähde: Saksan ulkoministeriön englanniksi julkaistut asiakirjat 1954)

(Johan Laidoner, Viron puolustusvoimien komentaja, s. 12.2.1884 Viljandimaalla, Viron puolustustusvoimien ylipäällikkö 12.3.1934, vapautettiin tehtävästä 22.6.1940, kyyditettiin Neuvostoliittoon 19.7.1940, kuoli Vladimirin vankilassa 13.3.1953)

Talvisota