Auf deutsch.

Muistio Saksan Johtajan ja Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan ja ulkoasiain kansankomissaarin Molotovin välisestä keskustelusta. Läsnä valtakunnan ulkoministeri, apulaiskansankomissaari Dekanosov sekä lähetystöneuvos Hilger ja herra Pavlov, jotka toimivat tulkkeina, lokakuun 12. päivänä 1940


Valtakunnanulkoministeri von Ribbentrop (oik) vastaanottaa ulkoasiain kansankomissaari Molotovin (kesk) Berliinissä marraskuussa 1940 (still-kuva uutisfilmistä, ohjelmasta "Panttipataljoona", Yle 1988).

Valtiosalaisuus

Muutaman tervehdyssanan jälkeen Johtaja lausui, että nyt käytävissä keskusteluissa ajatuksena olisi seuraava: Kansojen elämässä pidemmän ajan kehityksen kulusta on tosiaankin vaikea sopia pitkällä tähtäyksellä ja ristiriitojen puhkeamisen syntymiseen vaikuttavat voimakkaasti usein henkilökohtaiset tekijät, vaikka hän uskookin, että myös pitkällä tähtäyksellä tästä kansojen kehityskulusta tulisi voida siten sopia, että inhimillisesti arvioiden vähintään kitka voitaisiin välttää ja ristiriitojen aiheet sulkea pois. Tämä nousee erityisesti esille, kun kaksi sellaista kansakuntaa kuten Saksan ja Venäjän kansakunnat, joiden johdossa on miehiä, joilla on riittävä auktoriteetti, haluavat sopia maittensa kehityksestä tiettyyn suuntaan. Venäjän ja Saksan tapauksessa kysymys on sitä paitsi kahdesta varsin suuresta kansakunnasta, joilla ei luonnostaan tarvitse olla intressien vastakkaisuuksia, jos toinen kansakunta ymmärtää, että toinen tarvitsee tiettyjä elintärkeitä etuja, joita varmistamatta sen olemassaolo ei ole mahdollista. Sitä paitsi kummallakin maalla on hallintojärjestelmä, joka ei halua sotaa sodan vuoksi vaan jolleka rauha on välttämättömämpi kuin sota, jotta se voisi toteuttaa maan sisäiset tehtävänsä. Kun elintärkeät edut, erityisesti talouden alalla, on otettu huomioon, niiden tulisi voida päästä sopimukseen, joka mahdollistaisi molempien maiden rauhanomaisen yhteistyön vielä nykyisten johtajien eliniän ylitse.
Kun Molotov oli lausunut olevansa tästä ajatuksenkulusta yhtä mieltä, Johtaja jatkoi, että on selvää, että kansojen ja valtioiden kehittymisen hahmottaminen pitkällä aikavälillä olisi vaikea tehtävä. Hän uskoi kuitenkin, että olisi mahdollista työstää tiettyjä yleisiä näkökohtia selkeästi ja tarkasti täysin henkilökohtaisista motiiveista riippumatta ja omaksua senkaltainen kansojen poliittisten ja taloudellisten intressien väylä, joka toisi tietyn takuun siitä, että konfliktit voitaisiin välttää varsin pitkällä ajanjaksolla. Tilanteelle, jota tämänpäiväinen keskustelu koskee, on tunnusomaista se seikka, että Saksa käy sotaa, mutta Neuvosto-Venäjä ei. Moneen Saksan tekemään päätökseen tulee sodankäynti vaikuttamaan. Monet sodan kuluessa välttämättömät askeleet ovat kehittyneet sodankäynnistä itsestään ja niitä ei vielä sodan alussa voitu nähdä edeltä. Kokonaisuutena katsoen ei vain Saksa vaan myös Venäjä on saanut merkittäviä hyötyjä. Lähempää tarkastellen on yhden vuoden kestänyt poliittinen yhteistyö ollut molemmille maille mrkittävän hyödyllistä.
Molotov totesi, että asia on täydelleen näin.
Johtaja lausui edelleen, että luultavasti kaikki molempien kansojen toiveet eivät ole tulleet sataprosenttisesti täytetyiksi. Valtiollisessa elämässä on kuitenkin vaatimusten 20- tai 25-prosenttinen toteutuminen vielä hyvinkin arvoisensa. Hän oli sitä mieltä, ettei myöskään tulevaisuudessa jokainen toiveuni toteudu, mutta joka tapauksessa molemmat Euroopan suuret kansat yhtäjalkaa kulkiessaan saisivat suurempia voittoja kuin asettuessaan toimimaan toisiaan vastaan. Yhdessä toimien molemmat maat saavan aina jotakin etua. Mutta toisiaan vastaan toimiessaan lopulta hyödynsaajia olisivat kolmannet maat.
Molotov vastasi, että Johtajan näkemykset ovat täysin oikeita ja historia ne tulee vahvistamaan, erityisesti sopivia ne ovat kuitenkin tämän päivän tilanteessa.
Johtaja jatkoi, että ajankohtana jolloin sotilaallisista operaatioista todellisuudessa päätettiin, hän oli jälleen ilman kuvittelua pohtinut Saksan ja Venäjän yhteistyökysymystä näistä näkemyksistä lähtien. Sota oli yleisesti johtanut sellaisiin hankaluuksiin, joihin Saksa ei ollut aikonut, mutta joihin sen täytyi tapauskohtaisesti tietyllä tavalla reagoida. Johtaja esitteli sitten Molotoville lyhyesti tähän astisten sotatoimien kulun, joka oli johtanut siihen, että Englannilla ei enää ollut mannermaalla apuria. Hän kuvaili yksityiskohtaisesti Englantia vastaan tähän asti käydyt sotatoimet ja korosti ilmasto-olosuhteiden vaikutusta näihin operaatioihin. Englannin vastatoimet ovat naurettavia, ja venäläiset herrat voivat omin silmin vakuuttautua fantasioiden väittämistä tuhoista Berliinissä. Niin pian kuin ilmasto-olot paranevat, Saksa ryhtyy suureen loppuiskuun Englantia vastaan. Tällä hetkellä yritetään ponnistella ei yksinomaan lopputaistelun sotilaallisten valmistelujen täyttämiseksi vaan myös niiden poliittisten kysymysten selvittämiseksi, joilla on merkitystä tämän vastakkainasettelun aikana ja sen jälkeen. Siksi hän on ryhtynyt uudelleen tutkimaan suhteita Venäjään, ei toki negatiivisessa mielessä, vaan tavoitteena järjestää ne positiivisesti, pitkällä tähtäyksellä mikäli mahdollista. Näin hän on päätynyt useampaan johtopäätökseen:
1. Saksa ei hae sotilaallista apua Venäjältä;
2. Saksa on ollut pakotettu sodan valtavan laajentumisen vuoksi Englantia vastustaakseen, tunkeutumaan siitä kaukana oleville alueille, joista se ei alunperin ole poliittisesti tai taloudellisesti kiinnostunut;
3. Oli kuitenkin olemassa tiettyjä edellytyksiä, joiden täysi merkitys tuli vasta sodan kuluessa esille, mutta jotka kuitenkin olivat äärimmäisen elintärkeitä Saksalle. Niihin kuuluivat tietyt raaka-aine-esiintymät, joita on pidetty elintärkeinä ja ehdottoman korvaamattomina elementteinä Saksalle. Ehkä herra Molotov voisi olla sitä mieltä, että yhdessä ja toisessa on poikettu aikanaan Stalinin ja valtakunnanulkoministerin kesken sovituista etupiirejä koskevista näkemyksistä. Sellaisia poikkeamia on eräissä tapauksissa tapahtunut Venäjän Puolan-vastaisten operaatioiden kuluessa. Monissa tapauksissa Saksan ja Venäjän intressejä kylmästi harkiten hän (Johtaja) ei olisi ollut valmis tekemään myönnytyksiä, mutta on kuitenkin katsonut, että Venäjän tarpeita vastaan on ollut tarkoituksenmukaista tulla, kuten esim. Liettuassa. Taloudelliselta kannalta Liettualla on meille ollut aina tietty merkitys, mutta poliittisesti katsoen olemme nähneet koko alueen tilanteen selvittämisen välttämättömyyden ja siinä erityisesti sellaisten tendenssien henkisen uudelleensyntymisen estämisen tulevaisuudessa, joiden tarkoituksena olisi synnyttää jännitystä molempien maiden, Saksan ja Venäjän, välille. Toisessa tapauksessa, etelä-Tirolin kysymyksessä Saksa on ottanut samanlaisen asenteen. Mutta sodan kuluessa myös Saksalle on syntynyt tilanteita, joita sodan syttyessä ei voitu ennakoida, mutta joita sotatoimien puitteissa tulee pitää ehdottoman elintärkeinä.
Hän (Johtaja) on nyt pohdiskellut kysymystä, kuinka selventää edelleen pienten hetkittäisten pohdiskelujen sivuitse Saksan ja Venäjän yhteistyön suurta linjaa ja mitä suuntaviivoja pitkin saksalais-venäläisen kehityksen tulisi jatkossa kulkea. Saksalle kysymys on seuraavista näkökulmista:
1.) Elintilan tarve. Saksa on saanut sodan kuluessa käsiinsä niin suuria alueita, että ne vaativat sata vuotta tullakseen töysin hyödynnetyiksi.
2.) Tietyt siirtomaa-alueiden lisäykset keski-Afrikassa ovat välttämättömiä.
3.) Saksa tarvitsee tiettyjä raaka-aineita, joiden saatavuuden tulee olla kaikissa oloissa turvattua. Ja
4.) Se ei tule sallimaan, että tietyille alueille pystytetään vihollisvaltioiden ilma- tai laivastotukikohtia.
Venäjän intresseihin ei missään tapauksessa kosketa. Venäjän valtakunta voi kehittää itseään ilman vähäisintäkään Saksan intressien väliintuloa. (Näiden ajatusten Molotov totesi olevan aivan oikein.) Jos molemmat maat tunnustavat tämän, ne voivat suunnata yhteistyötä kummakin eduksi ja säästyä vaikeuksilta, jännitykseltä ja hermojen kiristymiseltä. On täysin selvää, että Saksa ja Venäjä eivät koskaan tule yhdeksi maailmaksi. Molemmat maat tulevat aina olemaan kaksi toisistaan erillistä mahtavaa maailman osasta. Kumpikin voi luoda itselleen oman tulevaisuutensa oman mielensä mukaan, jos samalla ottaa huomioon muiden intressit. Saksalla itsellään ei ole Aasiassa muita kuin yleisiä taloudellisia ja kauppapoliittisia intressejä. Sillä ei erityisesti ole mitään siirtomaakiinnostusta siellä. Lisäksi se tiesi, että mahdolliset siirtomaa-alueet Aasiassa kuuluisivat todennäköisesti Japanin vaikutuspiiriin. Jos sattumalta myös Kiina tulisi vedetyksi nousevien kansakuntien piiriin, kaikki siirtomaayritykset olisi tuomittu epäonnistumaan siellä elävän väkimäärän perusteella.
Euroopassa Saksan, Venäjän ja Italian kesken on monia kosketuskohtia. Jokaisella näistä maista on ymmärrettävä pyrkimys pääsystä avoimelle merelle. Saksa pyrki ulos Pohjanmereltä, Italia halusi raivata Gibraltarin puomin ja Venäjä pyrki samoin valtamerelle. Kysymys on nyt siitä, kuinka laajalti näille suurille valtioille on mahdollista todella saavuttaa avoin pääsy valtamerelle joutumatta siitä itse toistensa kanssa konfliktiin. Tästä näkökulmasta hän tarkasteli eurooppalaisten suhteiden hahmottumista sodan jälkeen. Euroopan johtavien valtiomiesten tulee estää se, että tästä sodasta tulisi uuden sodan isä. Siksi ratkaisua odottavat kysymykset tulisi ratkaista niin, ettei ainakaan nähtävissä olevana aikana syntyisi jälleen uusia konflikteja.
---
Molotov vastasi, että Johtajan lausumat ovat olleet yleistä laatua ja hän yleisesti ottaen on samaa mieltä näistä näkemyksistä. Hänellä oli puolestaan se näkemys, että niin Saksan kuin Neuvosto-Venäjän intressissä on se, jos molemmat maat tekevät yhteistyötä eivätkä taistele keskenään. Lähtiessään Moskovasta Stalin antoi hänelle tarkat määräykset ja kaikki, mitä jatkossa lausutaan, on Stalinin näkemyksen kanssa yhtä pitävä. Hän oli yhtä mieltä Johtajan kanssa siitä, että saksalais-venäläisen sopimuksen osapuolet ovat saaneet siitä merkittäviä etuja. Saksa on saanut turvallisen takamaaston, millä kuten tunnettua on ollut suuri merkitys tapahtumien jatkokululle sotavuoden aikana. Puolasta Saksa on saanut merkittäviä taloudellisia etuja. Kun Liettua vaihdettiin Lublinin voivodikuntaan, on vältetty kaikki mahdollinen kitka Venäjän ja Saksan välillä. Viime vuoden Saksan ja Venäjän välistä sopimusta voidaan pitää tarkoitetulla tavalla täytettynä paitsi yhdessä kohden, nimittäin Suomessa. Suomen kysymys on vielä ratkaisematta ja hän pyysi Johtajaa sanomaan, onko Saksan ja Venäjän sopimus, sikäli kun se koskee Suomea, edelleen voimassa. Neuvostohallituksen näkemyksen mukaan tähän ei ole tullut muutoksia. Neuvostohallituksen näkemyksen mukaan viime vuoden Saksan-Venäjän sopimus edusti vain osaratkaisua. Sillä välin on ilmaantunut muita kysymyksiä, jotka joka tapauksessa täytyy ratkaista.
----
Mahdollisten ilmahyökkäysten varalta keskustelu keskeytettiin ja lykättiin seuraavaan päivään tässä kohden, missä yhteydessä Johtaja lupasi Molotoville keskustelevansa hänen kanssaan yksityiskohtaisesti kesksutelussa esille tulleista kysymyksistä.

(merk.) Schmidt


Berliini, 16. marraskuuta 1940.
Lähteet: Nazi-Soviet relations 1939-1941. Documents from the Archives of The German Foreign Office. Washington, Department of State, publication 3023, 1948. — Die Beziehungen zwischen Deutschland und der Sowjetunion 1939-1941. Dokumente des Auswärtigen Amtes. 184. H. Laupp'sche Buchhandlung, Tübingen, 1949. — Lyhentänyt ja suom. Pauli Kruhse.

Edellinen (marrask. 2) | Suomi suurvaltapolitiikassa | Seuraava dokumentti (marrask. 13).

Suomi Neuvostoliiton ulkopolitiikassa 1939-1940.